Syksy Norjassa

Jo usean vuoden ajan on ollut tavoitteena päästä kiipeämään Stetindin seudulle. Alueen uutta topoa on tullut selailtua paljon ja luettua aina vain uusia blogijuttuja. Kiinnostus on kasvanut tasaisen varmasti ja reissua on suunniteltu vaikka kuinka monta kertaa. Kuitenkin joka kerralla kun pohjoiseen ollaan matkustettu, on keli ollut huonoa juuri Narvikin ympärillä ja lopulta päädytty kiipeämään Lofooteille tai tekemään ihan jotain muuta.

Nyt syksyllä on ollut tarkoitus päästä kiipeämään vielä jotain kunnollista. Lähinnä ajatuksissa oli eteläisempi Skandinavia ja pohjoiseen ei näin myöhään syksyllä olisi itsekseen lähtenyt, mutta nyt kun avautui mahdollisuus kiivetä kaverin kanssa joka on jo seinillä käynyt ja jolla on myös vankempi kokemus Norjan pitkistä reiteistä, ei päätös ollut vaikea.

Leiripaikka on perus levähdyspaikka. Fasiliteetit on kunnossa verkkoa lukuunottamatta ja vuorikin näkyy.
Leiripaikka on perus tienvarren levähdyspaikka ilman sen suurempaa glamouria. Fasiliteetit ovat kuitenkin kunnossa verkkoa lukuunottamatta ja vuorikin näkyy.
Vestveggenin kruxipätkältä. Hienoa halkeemaa hyvillä varmistuksilla. Komeaa kiipeilyä.
Vestveggenin kruxipätkältä. Hienoa halkeemaa hyvillä varmistuksilla. Taustalla Vesteggenin harjanne ja huippu.

Jo pohjoiseen ajaessa kohteet olivat selvillä. Stetindiltä Vestveggen-Vesteggen ja Eidetindiltä Blodröd septembernatt. Muustakin oli puhetta, mutta näillä aloitettaisiin. Kumpikin pitkiä reittejä jotka vaativat pelkän kalliokiipeilyn lisäksi paljon lähestymistä ja varsinkin jälkimmäinen omaa vahvan alppileiman vähän kiivettynä reittinä. Kelit olivat normaalin epävakaiset ja päätettiin ajaa ensin Stetindille jonka reitti kuivuisi todennäköisemmin. Itse asiassa leirissä ei illalla pilviltä nähnyt edes ensimmäistä reitin kahdesta seinästä puhumattakaan vuoresta ja muutenkin oli vaikea kuvitella kelin muuttuvan kiivettäväksi kun vielä illasta sateli. Joka tapauksessa mentiin ajoissa nukkumaan ja kellot soimaan neljäksi. Aamulla pimeydessä kävellessä Stetindin profiili alkoi hahmottua kirkasta taivasta vasten ja onhan se vaikuttava. Stetind kohoaa suoraan vuonosta 1400m ja on jyrkkine seinineen ja terävine profiileineen todella messevä näky. Juuri tuolta vuoren kuuluu näyttää.

Seinien välissä oleva harjanne on ilmava. Taivaanrantaa koristaa Lofootit.
Seinien välissä oleva harjanne on ilmava. Taivaanrantaa koristaa Lofootit.

Itse kiipeäminen reitillä on laadukasta. Mukana on reilusti helpompaa maastoa, mutta kaikki kutosen kp:t ovat hyvää menoa. Reitin puolivälin harjanneskrämblikin on niin komeissa maisemissa ja ilmava ettei se reitin tasoa laske. Eniten pääsi yllättämään normaalireitin alastulo, joka on myös kiipeämistä ja oma huomioitava osuutensa. Seinät ovat tosiaan käsittämättömän jyrkät ja kaikki harjanteet enemmän kuin ilmavia. Maisemat ovat luonnollisesti Norjan vuonojen yli nätit. Suurin haaste tulee koko setin pituudesta varsinkin pimeään vuodenaikaan. Lähestyminen on pari tuntia, kiipeilyä 15 köyttä, laskeutuminen harjannetta pitkin on osittain kiipeämistä ja sitten vielä loppukävelyt. Huippu on melkein 1400 metrissä eli päivä tuntuu myös jaloissa. Lisäksi reitin löytämisen kanssa saa olla tarkkana varsinkin, jos mukana on vain Topturrin Stetind topo. Me mm. käytettiin ylimääräinen tunti aloittamalla reitti väärästä paikasta. Itse kiipeäminen tuntui tässä kaikessa jopa hieman sivuseikalta. Teltalta teltalle otti yhteensä 18 tuntia eli olimme liikkeellä kummastakin päästä reilusti pimeän aikaan. Huiputus ja laskeutumisen pahimmat paikat ehdittiin vielä valoisalla, mutta harjanteen esihuipun leipätauko oli jo pimeässä. Jotenkin kaikki oli kuitenkin tuttua vain isommassa mittakaavassa.

Ylemmältä seinältä komeaa halkeamaa, josta reitin turistikuvat perinteisesti napsitaan. Parkkipaikalle alkaa olemaan jo matkaa.
Ylemmältä seinältä komeaa halkeamaa, josta reitin turistikuvat perinteisesti napsitaan. Parkkipaikalle alkaa olemaan jo matkaa. Kuva: Fredrik Aspö.
Toppaukset auringonlaskussa olivat reissun teema. Komeeta.
Toppaukset auringonlaskussa olivat reissun teema. Komeeta.

Eidetindin pohjoisseinä (on varmaan tarkalleen luoteeseen) tarjosi taas jotain täysin uutta. Kävimme tutkimassa paikkaa etukäteen lepopäivänä ja seinä teki heti vaikutuksen. Eidetind on tielle aika epämääräisen näköinen. Kaakkois-kulma on ihan komea, mutta muuten se näyttää vähän mäeltä. Oikeastaan en itse ole ajatellut sitä kuin tuon ilmeisen kulman reittien osalta. Pohjoisseinä on kuitenkin selkeä. Se on iso yhtenäinen graniiittimöhkäle, joka vielä valuu loivana släbinä alaspäin. Korkeutta on paljon (karttapalvelusta arviolta vajaat 500m) samoin myös leveyttä ja vaikutelma on hyvin jyrkkä. Kaikki tämä luo massiivisen näkymän. Vielä kun topon kolme reittiä seuraavat kaikki omia selkeitä halkeamalinjoja ja niitä voi seurata katseella toppiin asti, tulee helposti hyvin pieni olo. Reitit ovat vähän kiivettyjä ja pakittaminen kesken kaiken isompi operaatio kun kaikki 16kp:tä olivat ylös köydet suoriksi periaatteella. Harvalle reitille lähtö on tuntunut itselle yhtä ehdottomalta. Sinne täytyy lähteä kunnolla.

Lepopäivänä skouttasimme lähestymistä, arvioimme reitin kosteutta ja mietimme millä edellytyksillä sinne voisi lähteä. Samoin pohdittiin räkkiä ja ajoitusta vasta kahden välipäivän päähän edellisestä urakasta. Seisoimme kuitenkin seuraavana aamuna kello kuuden hämärässä reitin alla pienessä tihkusateessa ja ajatus reitin kiipeämiselle oli jo annettu. Viikolla olisi vielä yksi mahdollisesti hyvä kelipäivä, mutta sää oli muuttunut kokoajan eikä mitään varmuutta ollut. Nyt olisi ihan ok väli tehdä nousu. Vasta illalla viidestä eteenpäin olisi taas kunnon sateen riskiä. Reitti kiivettäisiin nyt vaikka se ei olisi lähelläkään optimi kuntoa ja seinälle ei kannattaisi jäädä hieromaan.

Eidetindin pohjoisseinä on iso. Fredrik kuvassa mittatikkuna.
Eidetindin pohjoisseinä on iso. Fredrik kuvassa mittatikkuna. Kuva on kiipeilyä edeltävältä päivältä, jolloin kallio oli pääasiassa kuiva. Seuraavana päivänä koko mäki oli tuota tummempaa sävyä.
Reitillä oli ilmava tunne. Ei turhia tasanteita tai mitään ylimääräistä muotoa. Korkeutta tuli nopeasti kun kiipeäminen aloitettiin jo valmiiksi mäessä olevalta släbiltä. Alkuun pystyy vetämään hyvän matkaa vaikka simulina.
Reitillä oli ilmava tunne. Ei turhia tasanteita tai mitään ylimääräistä muotoa. Korkeutta tuli nopeasti kun kiipeäminen aloitettiin jo valmiiksi mäessä olevalta släbiltä. Alkuun pystyy vetämään hyvän matkaa vaikka simulina. Kuva: Fredrik Aspö.

Kiipeäminen märällä graniitilla oli aluksi ok. Kitkaa tuntui olevan ja reitin alku oli mukavasti pikku hiljaa vaikenevaa. Tosin kiipeäminen oli koko ajan melko jatkuvaa. Isoja ständejä ja skrämblejä ei ole vaan kyseessä on jyrkkä yhtenäinen seinä. Pidemmän päälle märkä keli tekee kiipystä rankempaa ja myös reitin vaikeammat pätkät, yleensä leveät halkeamat, huomattavasti fyysisemmiksi. Itsellähän näistä ei paljoa kokemusta ole ja näihin paloi paljon energiaa. Samoin pidemmän päälle kosteus ja kylmyys vaativat veronsa. Auringosta tällä seinällä ei juuri apuja saanut. Loppuosan hieman loivemmilla, mutta huomattavasti vehreämmillä halkeamilla oli takki jo itsellä aika tyhjä. Kädet oli ruvella kylmissä märissä halkeamissa vääntämisestä ja tossut täynnä vettä. Vaatteet oli uitettu erilaisten halkeamien pohjilla. Reitin halusi vain loppuun. Aamun sade kesti yllättävän pitkään aamupäivällä ja vaikka kallio vähän välillä ehti kuivahtaa valutti halkeama koko päivän ja lopulta illan sateet kastelivat taas seinän. Silti kun joka ständillä katsoi missä oli ja mitä oli takana alhaalla tai merellä, niin ei pystynyt kuin ihailemaan hetkeä. Tuli myös tajuttua kiipeilyn rytmistä jotain. Kun luovuimme vuorovedoista ja Fredrikin liidatessa loput pätkät, niin tauot lyhenivät ja kiipeilyn flow parani. Aina yksi kp kiipeämistä ja yksi lepoa piti lämmöt yllä ja kropan paremmin toimintakunnossa. Oma lukunsa oli taas huippuharjanne ja erityisesti sieltä laskeutuminen. Nämä paikat ovat ainutlaatuisia. Lopputrekki tuntui nyt jopa helpolta ja kun ajelin pyörällä hakemaan autoa tunturin toiselta puolelta oli meno jo viheltelyä. Tottakai väsytti, mutta oli jotenkin varautunut pahempaan. Operaatio oli 45 minuuttia nopeampi kuin Stetindillä ja tällä kertaa illallista kokkaillessa oli rauhallisempi olo.

Reitti seuraa yhtä halkeamalinjaa eikä eksymään pääse. Selkeää menoa.
Reitti seuraa yhtä halkeamalinjaa eikä eksymään pääse. Lähdettiin oikealla olevaa kulmamuotoa pitkin ja seurattiin halkeamaa aina toppiin asti. Selkeää menoa.
Tätä oli paljon. Leveää, märkää ja epämukavaa halkeamaa. Meillä oli mukana vain yksi nelosen kamu. Toinenkin olisi ollut ihan kiva, niin ei olisi tarvinnut jättää joitakin kp:tä lyhyiksi.
Tätä oli paljon. Leveää, märkää ja epämukavaa halkeamaa. Meillä oli mukana vain yksi nelosen kamu. Toinenkin olisi ollut ihan kiva, niin ei olisi tarvinnut jättää joitakin kp:tä lyhyiksi.

Blodröd septembernatt teki ehdottomasti vaikutuksen. Paikka, reitti ja olosuhteet loivat paketin joka puhuteli monella tapaa. Vaikka reitti voisi olla kauniina valoisana kesäpäivänä helppokin, ei se ollut samaa kuin Lofooteilla tai edes Stetindillä. Siinä ei ollut kiivetyn kalliokiipeilyreitin olo. Siellä seinällä oltiin kiipeämässä tätä yhtä selkeää muotoa toppiin. Samoin kun väsymystä kertyy ja taivaanrantaan ilmestyy seuraava saderintama, on tekemisessä jonkinlainen paine. Ei olla vain ihmettelemässä luonnon loputonta kauneutta ja kiven tarjoamia kiipeilyongelmia, vaan koko tekemisessä oli joku tähtäin.

Kolmen päivän setti laittoi väsyttämään. Kämmenet olivat hellänä. Jalat monestakin kohtaa kipeät. Oikeastaan suurin tekijä taisi olla Stetindin kävelyt alarinteeseen, jotka olivat laittaneet etureidet suht tehokkaasti lukkoon. Kaikki kuitenkin vain hyvällä tavalla. Viikon reissu tähän vuodenaikaan, kaksi onnistunutta isoa reittiä, vähän maastopyöräilyä, pohjoisen ruskaa ja luontoa. Hyvin onnistunut reissu.

Harjanne ja sieltä laskeutuminen olivat päivän jännintä settiä. Valot lähti juuri kun päästiin haastavimmista paikoista. Leipätauko oli hyvä pitää Eidetindin varsinaisen huipun rinteellä.
Harjanne ja sieltä laskeutuminen olivat päivän jännintä settiä. Valot lähti juuri kun päästiin haastavimmista paikoista. Leipätauko oli hyvä pitää Eidetindin varsinaisen huipun rinteellä.
Blodröd septembernatt
Blodröd septembernatt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s