Syyskitkoilla

Kun kotimatkan saa normipituisen työpäivän päätteeksi aloittaa kuunvalossa, alkaa ulkokiipeilykausi vääjäämättä lähestymään loppuaan. Tämä syksy on kyllä ollut aivan poikkeuksellisen mahtava kiipeilysäiden osalta, ja hyviä kelejä on onneksi ollut aikaa hyödyntää monenlaisilla viikonloppureissuilla.

Hanasaari kl.17:38
Hanasaari kl.17:38

Itselleni maagisiset syyskitkat ovat tähän mennessä olleet hieman utopinen käsite, kun huonolla ääreisverenkierrolla varustettuna harrastelijana olen kylmillä keleillä kiivennyt ne vähätkin nousut ilman minkäänlaista tuntoa sormissa. Tänä vuonna on ollut ihan toisenlainen meno, kun seinät ovat syysauringossakin muuttuneet kutsuvan lämpimiksi kunhan vain viileimmät aamupäivän tunnit on malttanut odottaa. Kesän jäljiltä on ollut jo sen verran nousumetrejä alla, että vähän on ollut uskallusta puskea myös omia rajoja vastaan ja tulostakin syntynyt enemmän kuin kahtena menneenä kesänä yhteensä. Jostain on myös löytynyt enemmän päättäväisyyttä yrittää vielä kerran vaikka liidistä peräti joskus tippuukin, ja työstää yläköydellä sellaisia reittejä jotka eivät ilman harjoittelua muuten liidaten menisi. Jos aina pääsisi kiipeämään Suomessa näin pitkän ulkokauden, niin tiedä vaikka pystyisi kiipeilyssä saavuttamaan hieman enemmänkin. Varmasti paljon on säiden herran lisäksi kiinni omasta asenteestakin, eli kuinka paljon on intoa lähteä hakemaan onnistuneita nousuja myös ei-optimaalisella kelillä. Juuri edellisenä viikonloppuna Kustavissa joku sanoi, että nyt on ennätyspitkä 7 kuukauden ulkokausi näillä kalloilla takana. Tarkoittaa, että ensimmäiset nousut ovat olleet maaliskuun puolivälissä, jolloin itse lähdin avaamaan ulkokautta huomattavasti letkeämpään ilmastoon Italian Finale Ligureen.

IMG_0445
Viileällä kelillä kallion juurella keitelty espresso maistuu poikkeuksellisen hyvältä

Ensimmäinen hienoista syyskiipeilypäivistä vietettiin 27.9. Salon Angelniemessä. Kaisan projekti (6b) jota vielä viime kesänä en päässyt puhtaasti edes yläköydessä meni yllättäen liidinä, ja Hessun reitti (6a) samaten vaikka on vielä suhteellisen jyrkkää (minulle yleensä liian pelottavaa) kiipeilyä. Jotta liikaa ei päässyt ylpistymään, tuli samalla reissulla myös rehelliset pakit Toravuoren reitiltä Paska lafka (6-), joka sohloissa on nyttemmin ristitty Norjan simulaattoriksi (reitin lähtöönkin tarvitaan ankkuri ja halkeama on pitkä ja vetinen). Onneksi seuraavan viikonlopun reissulla Tampereelle kiipeily taas kulki, vaikka ilma oli hieman sateinen ja edellisiltana nautitun illallisen tuhti viinipaketti hidasti menoa.

Jukka työstämässä Angelniemen reittiä Lähetysseura (7a+)
Jukka työstämässä Angelniemen reittiä Lähetysseura (7a+), kuohuva on kylmässä odottamassa onnistunutta nousua.
Rämö 2 näyttää kaukaa hieman luotaantyötävältä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa että kallio on pääosin puhdasta släbiä ja pulttaus kehnolle liidipäälle armollista
Rämö 2 näyttää kaukaa hieman luotaantyötävältä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa että kallio on pääosin puhdasta släbiä ja pulttaus kehnolle liidipäälle hyvin armollista.

Ei ehditty toteuttamaan ihan suunnitelmien mukaista Tampereen cragien link-upia josta paikallisten toteutuksen (linkki) luettuani olin kovin innoissani. Rämövuori tuli kuitenkin hyvin tutuksi, ja uudelta Rämö 2 sektorilta kiivettiin kaikki 4+ tasoa vaikeammat reitit. Rämövuoren vanhalla seinällä tosin tuli taas yhdet pakit, kun ei yhdistelmä ilmavahko pulttiväli ja pieni kankainen oikein kannustanut ylittämään omia pelkojaan. Ensi kerralla olisi todella kivaa vierailla myös Viitapohjassa ja Ketaranvuorella, ja käydä paremmissa voimissa vielä uudella yrityksellä myös Rämövuoressa. Muita Tampereen viikonlopun aikana testattuja ja hyvinkin suositeltavia kohteita ovat Aulangon juoksupolut Hämeenlinnan lähettyvillä, Holiday Clubin kylpylähotelli Näsijärven rannalla,  sekä ravintolat Ukkometso ja Ravintola C Tampereen keskustassa.

IMG_0466
Strömforsin ruukkimiljöö henkii mennyttä aikaa, ja on kauniisti ylläpidetty ympäröivää puistoa myöten.

Ihan joka viikonloppua ei jaksettu viettää reissaten, ja yksi sunnuntai kiivettiin ihan päiväreissun puitteissa Ruotsinpyhtään Huuhkajavuoressa. Kallion lämpenemistä odotellessa vierailtiin läheisellä Strömforsin ruukilla. Ensimmäinen nousu ei antanut vielä odottaa suuria, kun jyrkkyys jännitti taas ja halkeamista puski jonoissa jo talviunille vetäytyneitä hämähäkkejä. Auringon ryhdyttyä lämmittämään seinää ihan toden teolla alkoi kiipeily kuitenkin kulkea, ja uskaltauduin uuteen taistoon Juurakon Huldan (6a+) kanssa josta edelliseltä kesältä oli hyvin pelottavat muistot. Heti alusta tietysti tipuin taas ja lopussa vielä nappasin ankkurista kiinni ennen klippiä, mutta toinen auringon jo laskiessa tehty yritys tuotti paremman tuloksen. Toinen ihan samantasoinen reitti Kulfi meni myös, joskaan ei ilman sinnikästä yläköysitreeniä. Mikko kamppaili myös aikansa hieman vaikeamman tapauksen Tuohisormuksen (6c+) kimpussa, mutta ihan noin komeaa tikkiä ei sentään tältä reissulta saatu kotiinviemiseksi. Vaikka lämpötila päivällä oli ihan kesäpäivän luokkaa, alkoi auringon laskeuduttua tulla äkkiä viileää. Silti saatiin päiväreissun puitteissakin hyvin kiivettyä täysi päivä, ja uutta motaria pitkin ehti hyvin kotiin illallisaikaan mennessä. Jammihanskat vaan harmiksi unohtuivat kallion juurelle, niitä olisi kaivattu seuraavan viikonlopun koitoksissa..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s