Kaamos pohjoisessa on hieman kokonaisvaltaisempi asia kuin pyöräretki pimeään uusmaalaiseen metsään. Se ei ole pelkkä valon määrä, vaan nyt pohjoisessa on nimenomaan tunnelmaa. Itselle pohjoisen talvi tuntuu oikealta pimeään aikaan. En ole enää vuosiin käynyt keväällä hiihtämässä. Kevät hanget ovat kevät hanget. Aurinkoa riittää ja latu on liukas. Koirankusi näkyy penkassa ja turisti hymyilee. Tietysti voi olla keliä: pakkasta, uutta lunta ja ties mitä, mutta on se meno niinä sesonkiviikkoina joina ennen hiihtämään mentiin aina vähän eri. Nyt kiinnostaa enemmän luonto. Sään eri elementit kun oikeasti täytyy katsoa ennustus: Tuleeko niin penteleesti vai onko älytön pakkanen. Sitten mennään sillä ja tehdään mitä pystytään. Ja kynttilää on tietysti mukavampi katsella kaamosaikaan kuin kevät auringon polttamilla silmillä.

 

Ajoin pohjoiseen kiukulla joulupäivän illalliselta ja jo melkein suoriltaan Äkäslompolossa reissun perään tehty tapanin hiihtolenkki vei toisiin tunnelmiin. Kesängin takana otsalampun valossa pistellessä oli rauhallinen fiilis. Lisäksi vähän saunomista ja ruokaa niin uni maistui hyvin. Tällä reissulla on tullut nukuttua todella raskaasti.

En ole aiemmin ollut keskitalvella Norjassa ja nyt aika nopsan loman puitteissa tehtiin varaukset Lyngenistä joulun pyhien perään. Ajatus oli kiivetä jotain, mutta enemmän oikeasti kiinnosti nähdä miltä Jäämeri näyttää kaamosaikaan. Meri on auki ja yllätykseksi rannalla oli ihan täysi talvi. Lunta riitti reilusti parin edeltävän päivän sateiden jälkeen ja oli kyllä niin postikorttia. Muuten Lyngen keskitalvella on hiljaiseloa. Revontulia tulee katsomaan jokunen turisti ja samoin hiihtohommia tehdään jonkun verran. Aina välillä joku paikallinen vetelee huomioliivi päällä potkukelkan kanssa tienlaitaa, mutta suurin osa viestinnästä näyttää tapahtuvan jouluvalojen muodossa. Lähes joka talo oli koristettu ledeillä ja myös huoneet ovat valaistu sisältä ohikulkijan iloksi.

 

 

Tromssa taas on turismia. Kylillä riitti kansallisuuksia. Japanilaiset kiskoivat trolleja ja jenkit söivät burgeria country baarissa. Keskustassa on aika mukavasti erilaista ravintolaa maun mukaan ja onhan Tromssa sen kokoinen paikka, että kaupunkielämääkin voi jo vähän viettää. Kamerat lauloivat myös Kvaloyan valasvuonolla, josta on saatu revontulien lisäksi hyvä toinen vetonaula. Tromssalaiset itse näyttivät jonottavan kaupungin suurimpaan ostoshelvettiin. Näinhän se menee. Paikallisesti massat panostavat materiaan ja poissa kotoa panostetaan elämyksiin. Tosin kyllä sitä materiaa reisustakin saa haalittua. Mekin kävimme aleissa, mutta itse ei oikein keksinyt mitä olisi tarvinnut. Sopivaa ei löytynyt.

 

 

Jos ensimmäiset päivät olivat postikortteja näytti talvi kyllä toisenkin puolen. Tuulta riitti Lyngenin Storfjordenissa varsinkin kun meidän mökki oli kivasti keskellä vuonoa pienellä mäellä. Parin päivän puhalluksen jälkeen kaikki kissaa pinempi irtain oli kadonnut ja lumen alta paljastunut kovaa jäätä. Lisäksi viimeisenä päivänä mentiin plussallekin ja kotiin ajaessa Suomen Lapin läpi oli taas niin satumaisen nättiä kun vaastaan tuli vaihteeksi se ”oikea” turistin odottama talvi. On se jännä miten sitä nauttii maisemien vaihtuessa. Joka tapauksessa tuli selväksi ettei rannikolla voi odottaa varmaa keliä. Toki heti ensimmäiset laaksot mantereelle päin on jo paljon varmempaa, mutta äkkiä tulee olo ettei vuotta vähempi riitä paikkaan tutustumiseen.

No, kyllä reissussa kiipeiltiinkin. Meni vaan aikalailla turismin piikkiin sekin kun kolmella kiipeilypäivällä vedetään aikalailla arvalla. Norjassa kiipeily on aina enemmän kuin mooveja ja klippejä. Talvikiipeily on enemmän ties monenteen potenssiin. Meidän mökki oli Kalvikissa ja valittiin kohteet siltä suunnalta ja suht keveillä taustatiedoilla. Samoin lumisateet ja kohtuullinen vyöryvaara vaikutti valintoihin. Ensimmäisenä päivänä ajateltiin aloittaa helpolla mökin ikkunasta näkyvällä putouksella. Puskettiin useampi tunti hangessa ylämäkeen. Päästiin lopulta jään viereen ja päätettiin lähteä illalliselle. Norja opettaa. Toinen kiipeilypäivä pelattiin varman päälle paikallisen vinkin perusteella Rottenvika fossetille. Etelästä tulleille ihan messevä nelikympinen hyvä putous aloitella kautta ja hakea metrejä. Paikka muuttui vain melkoiseksi tuulitunneliksi kiipeilyjen aikana.

Kolmantena päivänä ajateltiin kiivetä sitten jotain vähän isompaa ja suunnattiin mökiltä vieressä virtaavalle Pollelvalle. Kyseessä on parin putouksen ehkä parin sadan metrin kokonaisuus. Tampattiin ylös mäkeen. Ei heti löydetty kanjoniin, mutta lopulta valittiin suoraviivaisin vaihtoehto ja laskeuduttiin siine. Varsinaisen putouksen esiputous näytti jo ylhäältä kanjonin reunalta aika kostealta. Ajateltiin kuitenkin silmämääräisen arvion jälkeen, että vasen laita on ok. Sinne sitten vaan ylös ja ensimmäisen pilarin päällä hyvää jäätä etsiessä oli jo aika jännää. Yksi kunnon  jääblokki löytyi ja ruuvi siihen. Siinä ajatteli jo, että mikäs tässä, loppu on läpsyttelyä isomman putouksen juurelle. Blokin taakse kurkatessa oli taas tumma ammottava aukko alla virtaavaan veteen. Jää joka puolella aika ohuen näköistä. Ei muuta kuin takaisin kuunnon jäälle ja laskeutuminen vireille. Ei siis keksitty reittiä ylös joten kamat kasaan ja uudenvuoden viettoon. Keli oli muuttunut päivän mittaan lämpimäksi ja jäätä lähti putouksesta enemmän kuin syntyi. Olosuhteet olivat vastaan.

Joka ilta tultiin pimeällä lamppujen kanssa pois. Aamut otettiin aika rauhassa eikä turhia kiirehditty. Kunkin päivän jälkeen oli hyvä sopivan väsynyt olo. Lumikenkäilyä tuli varmasti enemmän kuin jäällä kiipeämistä. Paremmalla ennakkovalmistelulla olisi pystynyt kiipeämään enemmän jäätä, mutta ehkä kuitenkin se seikkailullinen puoli olisi jäänyt vähemmälle. Tässä näyttää kuitenkin tulevan vielä parikin reissua Rjukaniin ja jopa etelässä on nyt pakkasta, joten eiköhän sitä jäätäkin pääse kiipeämään. Seikkailemaan pääsee harvemmin.