Sohlojen ”hovivuoristo-opas” Petter Reuter on tasaisin väliajoin muistuttanut Solvallan Swinghillin hienoudesta varteenotettavana Helsingin lähilaskettelukeskuksena. Erityisesti keskuksen kumpareikko ja rinneravintola ovat saaneet kehuja. Ei ole kuitenkaan ikinä tullut käytyä, mutta nyt tuli sekin puute yleissivistyksessä korjattua.

Lauantaiaamun iloksi lähdimme Pirjon kanssa testaamaan kohteen. Minä noudin Pirjon vanhalla sotaratsullani, jonka ehkä hieman jo aikansa eläneet kitkarenkaat osoittautuivat melko liukkaiksi jäisillä teillä joita vielä liukasti mukava hiljalleen satava ohut puuterilumikerros. On kuitenkin tullut sen verran paljon ajeltua vieläkin liukkaammilla renkailla, että ihan helposti sitä ei ojaan ajaudu ja niinpä pääsimme Swinghillin rinteisiin tosiaankin ”heti aamusta” eli noin klo 11:30.

Mainostettu kumpareikko ei vielä ollut auki, mutta kaksi rinnettä, eli keskuksen molemmat rinteet, kuitenkin olivat. Ja rinteet olivat tosiaankin positiivinen yllätys. Eihän ne pitkiä ole, mutta molemmissa on tasaisen mukava profiili ja päärinne on jopa suhteellisen jyrkkä.

Mainostettua kumpareikkoa ei siis päästy testaamaan, mutta yhtälailla mainostettu rinneravintola päästiin. Kehut eivät olleet turhia. Uunissa tuoksui tuoreet korvapuustit, kahvi oli hyvää, takassa loimusi lämmittävä tuli ja maja oli muutenkin erittäin kodikas. Vielä kun kumpareikko saadaan tehtyä, niin Swinghill on aivan yhtä hyvä tai jopa parempi Helsingin lähirinne kuin muut vaihtoehdot. Ehdottomasti täytyy käydä toistekin!