Kesän suurin haasta taisi olla ja mennä jo viime viikonloppuna. Tuli ilmoittauduttua puolihuolimattomasti 24h rogainingiin kun Lauran täytyy päästä seuraavalle tasolle. Ei enää kahdeksan tuntia riitä. Itse en ole jalkojen päällä tehnyt mitään vastaavan mittaista ja rogakin on käytännössä uusi laji. Mitä nyt vähän treenaillut, mutta varsinaiset tapahtumat ovat livahtaneet aina ohi. Mutta nyt kun on juossut ja suunnistanut vähän enemmän niin mikäs siinä.

Ennalta arvelutti eniten jalkojen kestävyys pitkässä suorituksessa. Mietin millä kengillä lähtisi koitokseen. Nyt käytössä olevat Salomonin pehmeän alustan labit ovat istuneet todella mukavasti omaan jalkaan ja kolmen kympin lenkeissä ei ole ollut ongelmaa eikä minulla ole ollut koskaan suurempaa kenkävarsastoa joten näillä mennään. Toinen ihmetystä herättävät asia oli reittisuunnittelu josta ei oikein ollut käryä. Sen verran valmistauduttiin Lauran kanssa, että käytiin tekemässä viiden tunnin testisuunnistus edellisenä viikonloppuna ja mittailtiin sen reittejä kisaa edeltävänä iltana pubissa. Ihan hyvin se perus viivoittimella sujui kun alla oli 1:10000 suunnistuskartta ja mittavirhe gepsin lukuihin oli vain 10% luokkaa.

Sitten vaan kisapaikalle ihmettelemään menoa. Tuli tunne, että rogainingissä on omat piirit ja maneerit. Retki-rogaining on hyvä termi ja jotenkin hyvin sitkas fiilis porukasta jäi heti ensimmäisenä mieleen. Toki perus sporttista menijääkin oli paikalla varsinkin kun tarjolla oli lyhyempiäkin reittejä ja pyöräsarja. Me ihmeteltiin mitä evästä ottaa mukaan ja järjestäjien kattavaa karttapussia. Me olimme ottaneet mukaan vain yhdet paksut leivät ja muuten oli tarkoitus mennä patukoilla, geeleillä ja pähkinöillä. Eväät henkivät kovaa menoa, mutta näin jälkikäteen on helppo sanoa, että kisakeskuksessa tarjolla ollut buffet ei olisi tehnyt pahaa.

 

 

Reittisuunnittelu on mielenkiintoinen kokonaisuus. Kartta oli vähän outo ainakin meidän tasoa ajatelle, että se jakautui aika selkeästi eri alueisiin. Liesjärvi jakoi alueen kolmeen osaan ja nopean pisteiden laskun jälkeen jätettiin vastaranta heti rauhaan. Sen jälkeen yritettiin palastella hyviä tehokkaita lenkkejä meidän mielestä pisterikkaille alueille ja mitattiin pari 35 kilometrin rastisettiä. Sitten ei oikein tiedetty miten jatkaa ja päätettiin vetää ne kaksi putkeen ja katsoa missä mennään. Käytännössä me tultaisiin takaisin kisakeskukseen tai mentäisiin todella läheltä ohi juuri tuon kartan rastiaulueiden jaon takia. Ei keksitty mitään muuta järkevää suuntaa jatkaa. Joka tapauksessa rasteja oli lenkkien jälkeen tarjolla joten katsoittaisiin miten homma etenisi. Mietittiin kaikki välit ja juoksusuunta valittiin siten, että pimeällä oltaisiin helpompien rastien äärellä Melkutin maastoissa.

Muuten valmistautumiset meni rennosti kun aikaa oli. Syötiin, juotiin ja pakattiin reput. Kisatunnelma tiivistyi kun porukka kerääntyi lähtökarsinaan. Värikästä porukkaa. Itse ei ollut varma mitä siellä siimojen sisällä teki ja edessä oleva suoritus oli täysi mysteeri. Lähtökäskyn jälkeen porukka lähti matkaan ja me vähän niinkuin jäätiin ihmettelemään siihen paikalleen. Lopulta lähdettiin kävelemään toiseen suuntaan kun nokka näytti muiden retkeläisten perään.

Puolen päivän aikaan oli kuuma ja kun myös masu oli täynnä, niin otettiin erittäin rauhallisesti ensimmäiset kilometrit. Hölkkäiltiin ja käveltiin kun tuli vähänkään jotain mäkeä tai pehmyttä polkua. Osa porukasta kulki meidän rytmissä. Osa taas reippaammin. Välillä ehkä itsekin tempautui mukaan. Ainakin ensimmäisellä 82 rastilla rynnättiin koko porukka innoissaa pusikkoon liian varhain. Lopulta ojan pää löytyi turhan tetsaamisen jälkeen. Toinen rasti oli hakkuuaukeaa olevan mäen päällä. Tässä vaiheessa mietti jo vähän, että mitä maasto mahtaa olla. Kolmannelle rastille tetsattiin taas hakkuuaukeaa vaikka kartta oli valkoista ja päätettiin, että vältetään kaikkia alueita missä on pientä puuta ja pysytään teillä sekä isossa metsässä. Kolmas rasti (84) löytyi kivasti, vaikka oli melkoisessa ryteikössä. Seuraavakin meni hyvin ja nyt kun useampi puskarastiväli oli onnistuneesti takana, otettiin ehkä vaikein suunniteltu rastiväli liian löysin rantein kun puskettiin suoraan 54:lta 64:lle ojitetun puskamaan läpi. Siellä meidän hyvä reipas vauhti tyssäsi ja ei pysytty suunnassa. Lopulta noustiin pohjoisen tielle ja tiimin toivomuksesta otettiin varma hölkkälähestyminen teitä ja polkuja pitkin rastille. Satuttiin vahingossa myös paikallisen nähtävyyden kohdalle eli paikkaan jossa seudun viimeinen tappajakarhu oli ammuttu joskus reilu sata vuotta sitten. Komean hautakiven saanut.

64:sen jälkeen meillä oli edessä pitkät selkeät tiejuoksut. Hölkkäiltiin niitä pikku hiljaa ja välillä käveltiin ylämäkiä. Pidettiin alkumatkasta pienet tauot Lauran jalan teippaamista varten ja juomapisteellä täydennystä hakiessa. Päivä oli lämmin ja hiostava. Yritin juoda ja välttää hikoilua. Alku menikin kivasti, mutta seuraava juomapisteiden väli näytti jo etukäteen haastavalta, vaikka ilta helpotusta toisikin. Juoksu kulkien rastien 92-83-103-91-104 reittiä pääosin teitä pitkin. Mitään kovin kummallista ei tapahtunut kunnes 91:sen jälkeen illan jo viiletessä päivän kuurosateet saavuttivat meidät. Keli oli tiedossa ja juuri ennen oltiin ehditty toivoa, että ehkä näiltä vältyttäisiin. Mentiin metsään suojaan ja käytettiin jumbokokoisia karttamuoveja sateenvarjona, mutta vettä tuli kunnolla ja lopulta kastelin jalat läpimäriksi. Tämä ei ollut hyvä. Olin lukenut viikolla kauhutarinoita märistä jaloista, mutta en tilanteessa oikein osannut mitään tehdäkään. Ehkä olisi pitänyt jotain edes yrittää.

Joka tapauksessa matka taittui ja haastavampi maastokin sujui sekä suht hyvät urat löytyi monesta paikkaa. 93-63-102-89-62-74 meni ilman mitään suurempaa ihmettelyä. Rastit löytyivät suoraan ja matka taittui. 102:sen harju oli komea ja monessa paikkaa oli todella rehevää Etelä-Suomalaista sammalmaastoa. Juominen ja syöminen olivat koko ajan mukana. Vähän oli takaraivossa ajatus, että säästelen juomaa kun seuraava vesipiste oli turkasen kaukana. Olisi siis pitänyt juoda enemmän. Me olimme ajatelleet etukäteen ensimmäiset kymmenen tuntia reippaaksi etenemiseksi pääasiassa juosten jonka jälkeen vietettäisiin pitkä hyvänolon tauko iltavaloissa, syötäisiin leivät ja fiilisteltäisiin rauhassa. 64 rastin pummeja lukuunottamatta kaikki hyvin.

Ennen 90 rastia saatiin yllättävää seuraa kun maantietä ylitettäessä musta koira lyöttäytyi meidän seuraan. Se oli kuin odottamassa polun päässä ja lähti johdattamaan meidän letkaa polkuja pitkin, vaikka kuinka yritettiin saada se jäämään paikalle. Juostiin rogakoiran tahdissa ysikymppiselle. Siellä vähän tankkailtiin purosta kun sain meidän kanssa samaa reittiä taittaneilta tamperelaisilta vedenpuhdistustabletin. Koira ihmetteli menoa ja kärtti ruokaa. Mietittiin mitä tehdä. Jäätiin tamperelaisista Kerityn pohjoisrannalla, mutta rogakoira ei jättänyt. Se puuskutti sinnikkäästi näreen kuin näreen läpi, vaikka kunnon polkua ei enää ollut. Päätettiin että soitetaan kisakeskukseen, jos koira ei ennen pimeää lähde omin nokkinensa. Lopulta yhteinen matkantaitto sai parin tunnin jälkeen päätöksen kun järjestäjät hakivat hauvan pois 79:n lähettyviltä. Me jäimme pitämään meidän fiilistelytaukoa pimeälle maantielle hyttysten keskelle. Vähän liikaa annettiin koiran sekoittaa pasmoja. Olisi vain pitänyt taukoilla kunnolla aiemmin mukavammassa paikassa eikä pitkittää ekaa vetoa. Muutenkin nyt ensimmäistä kertaa tuntui nälkää ja epäilin edelleen juomista. Samoin märät jalat mietitytti, mutta en tehnyt tauolla muuta kuin putsasin kengät ja ihmettelin millaista kukkakaalia jalat jo olivat.

 

Rautainen valmistautuminen on ollut aina Taipaleen vahvuus, mutta käytännössä käytiin taas opettelemassa laji kisassa. Seuraaavan pitäisi olla helpompi, jos 24h voi helppo olla.

 

Jatkettiin vielä pari rastia metsässä, vaikka pimeä olikin. 79 ja 69 löytyivät hyvin osittain tuurillakin, vaikka täysin pimeä metsä oli välillä sen tason kuusiseinää ettei paremmasta väliä. Kun oli taas päästy tielle todettiin, että ehkä onni oli käytetty eikä lähdetty koettelemaan 81:lle, vaikka siellä olisi ollut turvareitti ojan kautta, mutta kun 40000 yleiskartan kanssa ei ollut mitään käryä mitä pusikkoa olisi taas edessä. Sitten päästiinkin yöksi tarkoitetulle helpolle osuudelle hölkkäämään teitä ja Melkutin rantoja. Tosin yöllä väsyneenä helppous on vähän niin ja näin. Turattin parin perus rantarastin kanssa ihme koukerot Melkutilla. Väsymyksen piikkiin. Hienoin hetki kauniin, mutta sysipimeän Melkutin maastoissa oli kohtaaminen pöllön kanssa. Istuskeli puun oksalla ja odotteli meitä.

Nyt aloin tuntemaan jo jalat. Kipunointia ja herkkyyttä oli laajalti enkä oikein tiennyt mikä olisi vikana tai mitä tehdä. Teippaukset olisi varmaan pitänyt jo tehdä? Ajattelin vain jatkaa. Hiljainen hölkkä meni ihan ok ja vaikka suunnistus kärsi pari kertaa keskittymisestä, niin ei mitään isoa ongelmaa. 101 ykkösen mäelle könytessä yllätys oli suuri miten raskailta jalat tuntui. Väsyneenä on iso ero missä maastossa liikkuu. Tasaista nyt sipsuttaa melkein nukkuessa. Huumori oli ensimmäistä kertaa kunnolla koetuksella kolmen maissa 72:lle kun mäkeä ei löytynyt sitten millään. Kävimme katsomassa, että siinähän on kuoppa ja sitten haravoimme tasaista risukkoa, mutta mäkeä ei missään. Olimme jo menossa takaisin tielle hakemaan suuntaa kun mestoille tuli toinen joukkue. Samat ihmettelyt ja nyt tajuttiin tällä kartalla olevan täysin mahdollista olevan kyseessä kuoppa. Siellä oli rastimerkin mukainen suo, mutta rastimääreessä ollevan eteläreunan luona ei rastia näkynyt. Paremmassa hapessa olleen toisen tiimin sinnikkyys palkittiin ja löydettiin rasti pidemmältä suolta, mutta siellä nillkoja myöden vedessä seisoessa ei ollut voittaja olo.

Nyt päästiin kuitenkin vesipisteelle. Istuin taas sinne pimeälle maantielle kartan päälle. Lepäsin, söin ja ennen kaikkea join. Nesteet oli vähissä ja olin käynyt jo jonkin aikaa Lauran juomapussilla. Omat puhdistustabletit olisi ollut kova juttu. Vettä olisi voinut ottaa silloin useasta paikasta. Nyt oli vähän hukkaolo ja pientä huippausta havaittavissa. Ruoka tippui vielä ilman ongelmia joten olo oli ok, vaikkakaan ei missään nimessä vahva. Katselin kyllä kaihoisasti toisen tiimin lihiksiä kun itsellä oli vain imeliä energiapatukoita. Onneksi oli edes suolapähkinöitä. Ongelma oli sen sijaan jalat. Ne olivat nyt kipeät. Otin buranaa, putsasin jalat, mutten osannut oikein niille muuta tehdä. Siinä sotkussa mitkään compedit tai teipit enää auta. Istuttiin tovi ja aamu alkoi hiljalleen sarastaa. Kello jotain neljän ja viiden välillä. Seutu oli varsinkin aamua kohden paksussa sumussa ja tunnelma komea. Meille oli matkalla jo vinkkailtu tästä hetkestä. Olisi kaunista ja saisi uusia voimia. Itse olin kuitenkin hieman surkeana jalkojeni kanssa. Tauolta noustessa oli kuitenkin ihmetys suuri kun jalat tuntuivat taas hyviltä. Voiko burana vaikuttaa näin nopeasti vai oliko se vain lepo?

No, oli jo tehty tietynlainen pelastussuunnitelma selkeiden 50 ja 71 rastien kautta. Ajattelin itse, että hölkätään ne ja katsotaan. Kuten jo suunnittelu vaiheessa todettiin ei meillä ollut oikein loogista jatkoa reitille ja paras reitti olisi käytännössä kisakeskuksen kautta. Siinä samalla itse asennoituu jalkoinensa lopettamaan. Liha on heikkoa, mutta toisaalta en täältä mitään sm kokemusta tai pitkäikäisempiä vammoja ollut hakemassa. Uuvuttavan pitkällä maantie-etapilla päätös kypsyi hyvissä ajoin ja kun jossain vaiheessa vielä tunsin rakkojen tirskahtelevan niin se oli siinä. Viimeiset kilometrit tultiin hissukseen kävellen. Käytiin vielä 39:n kautta, mutta siinä vaiheessa minun maastossa kävely oli jo älyttömän hankalaa. Pehmeät kengät eivät tukeneet ja kaikki tuntui läpi. Laura porskutti hyvävoimaisena ilman ongelmia ja kävi etsimässä rastin. Itse poikkesin tieltä vain ne muutamat metrit jotka oli tarve. Kello läheni seitsemää.

Kisakeskuksessa olin huojentunut. Käytiin ilmoittautumassa maaliin ja moikattiin mestoilla hengaavaa rogakoiraa. Omistaja oli kuulema joltain kisaajilta kysellyt sen perään eli hauva oli pääsemässä onnellisesti kotiin. Sitten menin hissukseen auton etupenkille ja vetäisin kengät sekä sukat jaloista. Ne olivat valkoista sohjoa. Pieniä hassun muotoisia rakkoja eri puolilla jalkateriä – kantapäistä varpaiden päihin. Isot päkijöiden alla olivat jo puhki. Hetken päästä veri alkoi syöksymään jalkateriin. Suonet pullistuivat silmissä ja kipinät lensi. Mietin hetken, että kestääköhän kaikki suonet painetta. Kokemus on hieman jääkiipeilystä tuttua verensyöksyä vastaava. Ei yhtä kivulias, mutta humina siinä kävi. Tämän jälkeen istuskelin vain hiljaa auton etupenkillä, avasin megakarkkipussin ja aloin hiljalleen pilkkimään. Säpsähdin pari kertaa ja lopulta Laura herätti minut suihkunraikkaana. Ei siinä mitään. Minun unenlahjoilla ei yleensä kauaa tarvitse odotella. Ajelimme pienen Karkkilan unitauon kautta kotiin. Ja siellä taas nukkumista.

Nyt päivän jälkeen jalat alkavat olla kävelykunnossa. Rakot on tietysti helliä ja turvotusta on vielä jonkin verran, mutta suht normaalisti pystyy menemään. Väsymystä on vielä vähän ja ruoka maittaa, mutta lihakset eivät ole mitenkään erityisen jumissa tai kipeät. Pystyin juoksemaan helposti loppuun asti jalkojen lihasten puolesta. Muutenkin kroppa on ok. Nyt vain jalat kuntoon ja kaikki ok. Flow festivalin viikko on muutenkin edessä.

Jo seuraavana päivänä miettiessä poltteli osallistua taas johonkin. Ei ehkä taas heti 24h rogainingiin, mutta jotain vastaavaa. Onhan tuo kovaa haastamista. Ja toiseksi nyt tietää niin paljon enemmän. 40t kartalla Etelä-Suomen hakkuuaukeilla suunnistaessa lopputulos on kova jaloille kun päädytään kuitenkin teille ja kilometrejä riittää. Lähdössä katselin monien osallistujien superpaksuja kenkiä. Itsekin tarvitsisi taas uutta gearia. Aina kaikki ei voi olla ultra kevyttä ja nopeaa. Joskus pitää olla painavaa ja suojaavaa. Tietysti myös jalkojen huolto pitäisi opetella. Siitä kun ei hirveästi ole kokemusta. Toiseksi minun pitäisi pystyä jotenkin vieroittamaan itseni kuuman kelin taudeista. Ei ole ensimmäinen kerta kun hikoilen itseni uuvuksiin. Tietysti vauhti tappaa ja niin se on kuumallakin, mutta join kuitenkin hillittömät määrät suhteessa, vaikka Lauraan eikä silti tuntunut riittävän. Nämä ehkä ne suurimmat kehityskohdat. Sitten vaan seuraavaa putkeen.

Meidän tarkka reitti linkki lisättynä kotiin ajolla: www.rastit.fi/4374/. Kuljettu matka noin 77km ja käytetty aika reilut 19 tuntia.

Tulokset seuraavassa linkissä ja me sekasarjassa nimellä Taipale: http://www.rogaining.fi/wordpress/wp-content/uploads/2016/08/24h_results.htm

 

 

 

Ps. Tulihan eepos, mutta tämä kaikki itselle muistiin. Tuskin kukaan muu pääsi tänne asti.