Ensimmäinen yö ja päivä Lofooteilla

Lähdimme sadetta pakoon Lofooteille, mutta alku ei ollut lupaava. Kun saavuimme Veskun kanssa Kallen leirintäalueelle noin 17 tunnin autoilun jälkeen, vettä tuli kuin aisaa. Siinä sitten sateessa teltat pystyyn. Kun olimme saaneet teltat pystyyn, myös Mikko ja Jukka saapuivat paikalle. Heillä oli sen verran tuuria, että sade hieman laantui.

Yö ei olut muutenkaan menestyksekäs. Jossain vaiheessa kuulin omituista mekkalaa ja kahinaa ja olin aivan varma, että se kuuluu minun teltan absidista. En kuitenkaan keksinyt mitään järkevää syytä, että miksi kukaan tonkisi minun teltan absidia. Pohdi , että onkohan minulle unohtunut jotain Veskun tavaroita ja Vesku on etsimässä niitä. Tai ehkä ääni kuuluu oikeasti jostain naapuri teltasta. No niin tai näin, olin kuoleman väsynyt ajomatkasta enkä jaksanut tehdä asialle mitään.
Aamulla asiat alkoivat selvitä. Vesku, Jukka ja Mikko olivat käyneet vessareissulla aamuvarhaisella ja löytäneet minun teltan absidissa olleita tavaroita hujan hajan ympäri telttaa. Kun heräsin, huomasin, että aikin makkarat, meetwurstit, kinkut, juustot ja leipä puuttuvat. Myös yksi litran jukurttipurkki oli osittain syöty, suolapaketti oli rikottu ja sekä mehu että maito rei’itetty. Siinä meni melkein kaikki reissuun ostetut ruuat! No naapurin kaksi suomalaista pariskuntaa kertoi, että alueella pyörii kolme kettua. Syylliset siis löytyi…

Ketun jäljet…

No aamulla ei sentään satanut, joten kiipeily kuitenkin onnistuisi. Mikko ja Jukka suuntasivat Svolvaerin suuntaan minä ja Vesku klassiselle Bare Blåbaerille, joka on aina yhtä upea reitti! Tällä kertaa tämäkään ei mennyt kuitenkaan täysin putkeen. Onnistuin jotenkin eksymään jo muutenkin melko hankalalla lähestymispolulla ja lähestyimme lopulta aivan ihme suunnasta täyden pusikon läpi…

Lähestymisemme päätyi komeiden maisemien kautta…
…pusikkoon.

No vaikeuksienkin kautta päädyimme Bare Blåbaerin alkuun ja pääsimme kiipeämään. Reitin hienoin pätkä on viides köydenpituus ja sen liidaaminen. Koska itse olen sen jo kahdesti liidannut, kuului tämä pätkä itseoikeutetusti Veskulle, eli Vesku aloitti kiipeämisen. Pidän kovasti myös toisesta ja neljännestä köydenpituudesta, jotka minä siis pääsin liidaamaan. Kiipeäminen sujui varsin hyvin. Veskulle pitkät trädireitit ovat tietysti aivan uusi kokemus ja minäkään en ole niitä vähään aikaan kiivennyt, joten pientä tunnustelua kiipeily toki oli, mutta kaikki sujui ongelmitta. Löysimme myös uudet laskeutumisankkurit pienen haeskelun jälkeen. Tällä reitillä ei ole vaaraa köyden juuttumisesta kuten vanhalla ja reitiltä pääsee aivan alas asti eikä loppuosaa tarvitse laskeutua vaikeaa ja vaarallista kurua pitkin. Reitin päälle söimme eväät ja palasimme autoille tällä kertaa oikeaa polkua. Lopuksi kävimme katsastamassa Henningsvaerin kiipeilykahvilan ja kylän.


Myös Mikolla ja Jukalla oli ollut onnistunut päivä Svolvaerin kallioilla. Illalla laittelimme teltalla pastaa ja grillailimme hiukan. 


Toisena kiipeilypäivänä Mikko ja Jukka suuntaavat legendaariselle Prestenille reitille Vestpillaren ja me Veskun kanssa jatkamme tuntuman etsimistä Djupfjord Buttresilta…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s