Olen tainnut muutaman vuoden luvata Sohlojen jääkiipeilyjaostolle, että tulen joskus kokeilemaan miltä se laji tuntuu. Lupauksethan tulee pitää ja tämän lupauksen täyttymisen hetki koitti itsenäisyyspäivänämme vuonna 2016. Pirjo kyseli jääkiipeilyseuraa ja minä tartuin syöttiin, kun lainakamatkin löytyi.

No kuinka homma sitten sujui? Aloitimme tietysti yläköysitreeneillä. Ensimmäinen nousu oli hakemista, mutta toinen yritys toi jo hyvän ja luottavaisen tunteen. Kokeilimme myös hieman ohuempaa jäätä. Ensimmäinen nousu ohuella jäällä lähti menemään mukavasti, kunnes aloin ”viheltelemään” ja lipesin. Toisella yrityksellä meni sitten puhtaasti, mutta erityisesti tämä hieman enemmän tarkkuutta vaatinut ohut jää toi minulle hyvin samanlaisen tunteen kuin släbillä kiipeiltäessä. Pirjon ohje ”kantapäät alas” realisoitui. Aivan samaohje pätee släbillä. Jääkiipeilyssä kädet ovat koko ajan kiinni ”kunnon kahvoissa” ja jalkatyön merkitys korostuu. Släbillä käsiä ei tarvita lainkaan ja homma on pelkkää jalkatyötä. Ainakaan näin positiivisella seinällä kyseessä ei siis ole varsinainen voimalaji. Homma vaatii keskittymistä ja tekniikan opettelua. Itse asiassa aika hyvä heikon ja painavan miehen laji!

Kokonaisuutena jääkiipeily tuntui yllättävänkin hauskalta! Ilman muuta täytyy käydä toistekin ja ehdottomasti pitää päästä liidaamaan. Ja kyllähän ne Rjukanin pitkät putoukset houkuttaisivat…