Auto junaan ja hiihtovaellukselle Pallakselle Pääsiäisenä – mikäpä sen helpompaa ja leppoisampaa?

Auto oli puoli senttiä korkeampi kuin autopaikka, mutta sen verran näyttää onneksi olevan virheen varaa. Hyvin mahtui auto junaan. Mutta juna ei enää niin hyvin matkaan päässytkään. Kun lastaus Pasilan autojuna-asemalla oli valmis (ja kuljettajat päässeet ravintolavaunuun tai nukkumaan) niin autojenkuljetusvaunussa todettiin joku vika. Uutta vaunua peliin ja autonavaimia/kuljettajia metsästämään. Ja sama uudelleen, kun uusi vaunu ei ollutkaan muun junan kanssa yhteensopiva.

Helsingistä junaan tulleet Ville ja Markus odottelivat lähtöä junassa, Lassi odotteli junaa Tampereella. Minä taas Tikkurilan asemalla. Olisin saattanut olla hieman hiilenä viiden tunnin myöhästymisestä, mutta aika kului ensin varsin rattoisasti, kun törmäsin vanhaan tuttuun asemalla. Odottelimme junaa ensin aseman baarissa ja sitten baarin sulkeutuessa asemalla retkirommia nautiskellessa. Lopulta meidät häädettiin hotelli Vantaaseen junaa odottamaan. Sieltä sai lisää olutta. Olin siis hyvässä matkavauhdissa kun kolmen aikaan yöllä pääsin makuuhyttiin.

Kolariin saavuttiin viisi tuntia myöhässä. Ei ehditty tulopäivänä Pallakselle laskemaan kuten oli ajateltu. Alun perin suunniteltiin, että lähdetään suoraan junalta vaellukselle. Onneksi päädyttiin kuitenkin yöpymään ensin yksi yö Pallaksen hotellissa.

Seuraavana aamuna sitten parin hissinousun kautta takamaastoihin kohti Nammalakurua. Liikuimme randosuksilla ja yövyimme vuokratuvissa. Periaatteessa saatoimme siis mennä suhteellisen kevyin varustein. Kummasti sitä painoa kuitenkin reppuun tulee vyöryvarusteista, ruuista ja kaikenlaisesta pikkusälästä.

Kun oltiin päästy vähän matkaa sinne takamaastoihin, niin Markus muistaa, että pitikös meillä olla niitten vuokratupien avaimet mukana. Piti. Seurueen kovakuntoisin Ville laitetaan hakemaan avaimia (ilman reppua) samalla kun me muut hakeudumme suojaisaan paikkaan keittelemään teetä.

 

Kun päästään jatkamaan matkaa kohti Nammalakurua, Markus huomaa polvensa kipeytyneen. Pieni lasku kahdella repulla ei ole kaikkein helpointa eikä ergonomisinta. Markus ja Lassi hiihtelee suorinta reittiä Nammalaan. Minä ja Ville lasketaan pari kertaa matkan varrelle osunut kiva metsärinne.

 

 

Ensimmäisen päivän parit hyvät metsälaskut, Markuksen huikea peurakeitto Nammalan tuvalla sekä kohtalaisen hyvin nukuttu yö ja olen seuraavana aamuna jälkeen hyvissä voimissa intoa piukassa jatkamaan matkaa.

Ensimmäisen lyhyen skinnauksen jälkeen Ville laittaa suksia jalkaan ja toteaa, että siteen jarrun vaijerit on poikki eikä side mene kiinni. Ensin luullaan, että tämä oli sitten tässä, mutta kahden hengen ja kaksien pihtien avulla koko jarru saadaan irti ja side toimii taas. Huh.

Melko pian Markuksen on todettava, että eteneminen kipeällä polvella repun kanssa ei kyllä onnistu. Markus ja Lassi päättävät jäädä Nammalaan kun taas me Villen kanssa jatkamme matkaa suunnitelman mukaan Hannukuruun. Sieltä palaamme taas kolmanneksi yöksi Nammalaan, jossa joukkomme jälleen yhdistyvät.

Ennen Hannukuruun siirtymistä päätämme käydä laskemassa Keräskeron takana ilman reppuja. Sieltä löytyykin pitkä jo puurajan yläpuolelta alkava lasku pehmeällä lumella. Se on niin hauska, ettei malta mitään kuviakaan räpsiä.

Keräskeron taakse tehty lenkki vie sen verran paljon aikaa, että päätetään jatkaa matkaa Hannukurulle ilman lisämutkia. Reittimme kulkee kesävaellusreittiä pitkin Vuontiskeron, Lumikeron ja Suastunturin kautta. Kaikkien tunturien lakien ollessa jäistä koppuraa, mitään elämää suurempia laskuja ei saada. Tosin Lumikerolta Suaskuruun tulee ihan kiva metsälasku. Murtsikoilla liikkeellä olevat retkeilijät katselevat kateellisena suksiamme.

 

 

 

 

Suastunturin ylitys alkaa jo puuduttaa. Jotenkin alkaa olla todella heikko olo. Hannukurun tupa tuntuu olevan loputtomien pikku mäennyppylöiden takana. Viimein päästään perille. Minä olen huonovointinen. Ville hilpaisee saunaan ja minä yritän elpyä punkan pohjalla sillä aikaa. Se ei ihan onnistu, koska minulla alkaa ankara oksentelu. Ekalla kerralla en ehdi edes kunnolla ulos ja ystävälliset tupakaverit joutuvat siivoilemaan jälkiä. Seuraavilla kerroilla osun jo likaämpäriin tai olen valmiiksi ulkona.

 

Siinä oksennellessa mietin että kopautin pään aika kovaa Montellinmajan matalaan ovenkarmiin. Ettei vain olisi aivotärähdys. Kun soitan Helsingin terveysneuvontaan, niin hoitsu suosittelee, että menen Malmille näyttämään päätä. No en nyt kuitenkaan mene. Muonion päivystyksestä saan vähän realistisempia neuvoja eli Villen pitää yölläkin herättää ja tsekkaa etten ole ihan sekava. Tähän ei kuitenkaan ole tarvetta, kun heräilen yöllä jatkuvasti järkyttävään janoon. Ei ole vesi ikinä maistunut niin hyvältä kuin Hannukurun lähilammen kylmä vesi.

Seuraavana aamuna olo on muutoin parempi, mutta ruoka ei kyllä oikein maistu. Puuroa saan vähän syötyä. Sen ja imodiumin voimalla sitten lähden paluumatkalle Nammalaan. Päätämme jättää tunturinylitykset väliin ja skinnailemme latupohjaa pitkin takaisin. Matka menee ihmeen hyvin vaikka koko ajan on huono olo ja tuntuu ettei jaksa. Mutta kun menee tarpeeksi hitaasti niin kyllä sitä jaksaa. Hannukurulta Montellinmajalle taisi mennä noin neljä tuntia tai vähän enemmän (15-16 km).

 

Ville käy Montellinmajalta vielä uudestaan Keräskeron takana laskemassa ja minä raahaudun viimeisen kilometrin Nammalaan.

Pahoinvointi ei sitten johtunutkaan aivotärähdyksestä, koska seuraavaksi oksentelun aloitti Ville. Sillä aikaa kun me olimme käyneet Hannukurussa, niin Lassi ja Markus olivat hiihdelleet takaisin Pallakselle ja hakeneet auton lähemmäs Nammalakurua. Se olikin tarpeen kun yhdellä oli edelleen polvi kipeä ja kaksi oksennustaudissa.

 

Niimpä laskimme viimeisenä aamuna Nammalasta itään Saivojärvelle, jonka takana auto oli parkissa. Lasku oli loiva mutta yllättävän hauska. Ja keli mitä komein. Pallakselta ajoimme Ylläkselle, josta Lassi jatkoi matkaansa Kainuuseen.

Lopulta kaikki meistä sai vatsataudin, mutta vähän eri aikaan. Muuttujista huolimatta päästiin nauttimaan sekä vaelluksella että sen jälkeen pohjoisen talvesta. Ensi talvena voisi olla pidempäänkin!