Lapin matkailulla on aivan oma sielunsa. Lappiin ei voi mennä suorittamaan hienoja juttuja tarkan etukäteissuunnitelman mukaisesti. Kuten Pirjo jo kirjoitti, lähdimme suurin odotuksin neljän hengen iskuryhmällämme talvivaellukselle Lapin eräkämppiin alppivarustein. Hieman epäortodoksinen suunnitelma siis. En tiedä menikö jo tässä vaiheessa sukset ristiin Pallaksen maahisten kanssa, vai mistä johtui meidän suunnaton epäonnemme vaelluksella. Kertauksena vielä. Ensin juna on tuntitolkulla myöhässä, sitten unohdamme varaustupien avaimet Pallaksen luontokeskukseen, seuraavaksi Markus loukkaa polvensa kun kuskaa minun reppua taukopaikalle, kun minä olen avainta noutamassa, tämän jälkeen minulta hajoaa jälleen kerran Dynafitin side, sitten Pirjo saa vatsataudin, joka luonnollisesti tarttuu viimeiseksi yöksi minuun. Onnena tässä kaikessa epäonnessa oli se, että Markus ja Lassi olivat aikansa kuluksi ylimääräistä päivää Nammalakurun kämpällä viettäessään päättäneet siirtää auton lähemmäksi. Siinä kun hilasin itseäni viimeisenä aamuna koko yön oksentamisen ja orastavan kuumeen heikentämänä Nammalakurun itäpuolisen vaatimattoman satulan päälle ja lähdin horjuvin jaloin liukumaan sinänsä ihan mukavaa rinnettä kohti auto, pohdin, että en ikinä olisi saanut siinä kunnossa hilattua itseäni Pallakselle. Ajatus vielä vahvistui, kun mittasin alkuiltapäivästä kuumeen Äkäslompolon mökissä ja sitä oli 39 astetta. Ja onneksi tarkoitus oli jatkaa lomailua Ylläksellä. Ajomatka Helsinkiin ei olisi houkutellut pätkän vertaa siinä vaiheessa.

Äkäslompoloon saapumisen jälkeen nukuin sitten jotakuinkin yhtäsoittoa reilut 15 tuntia. Herätessä olo oli jo suhteellisen pirteä ja päätin käväistä nopeasti rinteessä ennen kuin lähdin noutamaan loput lomalaiset Rovaniemen lentokentältä. Ajomatkakin sujui ongelmitta ja illalla söin maittavan illallisen, joka oli suuri virhe. Ei toipuva vatsa vielä pystynyt käsittelemään sellaista ruokamäärää ja seuraava yö meni taas oksentaessa. Samalla keskiviikoksi suunniteltu hiihtolenkki vaihtui kevyeksi kävelyretkeksi sinänsä mukavassa säässä ja kauniissa maisemissa.

Hiihtolenkki siirtyi seuraavaksi päiväksi. Pahaksi onneksi vaan myös keli muuttui. Rautatietä muistuttaneita latuja uhkasi pyry. Päätimme kuitenkin kiertää Kesängin. Varmuuden vuoksi kävimme vuokraamassa Päivillekin karvapohjasukset, kun en sitten millään keksinyt, että mikä pitovoitelu toimisi kuivasta vanhan lumen pikku pakkasesta uuden lumen pluskeliin. Lenkki meni muuten ihan hyvin, mutta kun jatkoimme viimeiseltä tauolta Karilan Navettagalleriasta eteenpäin, oli pyry äitynyt sellaiseksi, että karvapohjasukset alkoivat jäätyä. Viimeiset kilometrit olivat melkoista tuskaa. Päivi sinnitteli Äkäshotellille ja heitti sukset melkein ojaan ja jatkoi loppumatkan tietä pitkin kävellen. Ei voi sanoa, että hiihtolenkki nyt täysi katastrofi olisi ollut, mutta ei nyt ongelmatonkaan. Tässä vaiheessa tuli jo sellainen olo, että tällä reissulla taitaa olla aikalailla sama mitä sitä yrittää, mikään ei kuitenkaan onnistu. Parempi vain ottaa loppureissu ilman sen kummempia toiveita onnistuneista tekemisistä.

Seuraavaksi päiväksi olimme joka tapauksessa varanneet minulle ja Päiville läskipyörät. Ylläksellä on tosiaan ansiokkaasti ajeltu reittejä läskipyörille. Toivottavasti reittiverkko jatkaa kasvuaan. Kuten Pirjo jo totesi omassa kirjoituksessaan, on läskipyöräilyllä aivan varmasti valoisa tulevaisuus Lapissa, kunhan hommaa osataan kehittää oikealla tavalla. No odotukset eivät enää olleet kaksiset tälle reissulle. Etenkin kun edellisenä päivänä oli pyryttänyt kunnolla ja vuokraamossakin varoitettiin pehmeistä reiteistä. Olin täysin varma, että meidän pyöräilykeikka oli reissun seuraava katastrofi, mutta ajattelin, että lähdetään nyt polkemaan se mitä nyt järkevällä vaivalla jaksetaan ja palataan sitten vaikka majapaikkaan notkumaan.

Alkuperäinen tarkoituksemme oli kiertää kesänki ja käydä vielä Kotamajalla. Lähdimme polkemaan Äkäslompolosta kohti Kesängin keidasta ja alkumatka meni ihan kelvollisesti. Kesängin keitaalla hukkasimme reitin ja jatkoimme hiihtolatua pitkin. Ladulta löytyi toki kansakuntamme alempaa kastia, sääntöyhteiskuntaamme ylläpitäviä ahdasmielisyyteensä tikahtumassa olevia herroja, jotka päätään pyöritellen hiihtelivät vastaan, kun ei vissiin pyörät ja sukset sovi samalle uralle heidän ahtaissa aivoissaan ja jossain säännöissä taidetaan vielä pyöräily ladulla kieltääkin. Kas kun Norjassa laduilla pyöräily ei kuitenkaan ole sen suurempi ongelma. No maassa maan tavalla valitettavasti ja suurempi osa hiihtelijöistä osoitti kuitenkin mielenkiintoa läskipyöriä kohtaan ja juttelivat iloisesti. Ehkä se kulttuuri meilläkin vielä joskus muuttuu. Latvamajalla pidimme ensimmäisen tauon ja söimme juuri meitä ennen majalta lähteneen pariskunnan suosituksesta fatbike-letut. Hauska idea!

Kyseinen pariskunta oli tullut varsinaista pyöräreittiä ja hieman vihjaili uran pehmeydestä. Latvamajalta lähtiessä mekin löysimme oikean uran ja olihan se vähän pehmeä. Minä sain poljettua käytännössä koko matkan, mutta Päivi joutui parilla aukealla taluttamaan. Reitti oli kuitenkin upea! Paljon hienompi kuin vastaavaa reittiä kulkeva latu. Pyöräilyura polveili mukavasti metsikössä hieman pienipiirteisemmässä maastossa kuin latu-ura. Eteneminen oli sen verran hidasta, että Kotamajan sai kuitenkin unohtaa, koska meillä oli sovittu tapaaminen Karilan Navettagallerialla. Hieman Hangaskurun laavun jälkeen vastaamme tuli nuori mies moottorikelkan kanssa vetäen perässään jonkinlaista ”latukonetta”. Kaveri pysähtyi hetkeksi juttelemaan ja analysoimme hieman reitin kuntoa. Näin pääsimme laskettelemaan loppumatkan Karilaan juuri ajettua uraa pitkin.

 

Olemattomista odotuksista huolimatta läskipyöräily innosti meitä molempia niin paljon, että vuokrasimme Päivin kanssa vielä viimeiseksi yhteiseksi päiväksemme läskipyörät ja jätimme laskettelurinteet tai muut hiihtojutut toiseen kertaan. Tällä kertaa reitti oli alusta asti kunnossa ja ajelimme Latvamajalle. Menomatka on käytännössä kokonaan nousua, pääosin loivaa, mutta alussa jyrkkääkin, ja paluu on sitten mukavaa laskettelua. Läskipyöräily, laji johon ainakin minä lähdin jo täysin olemattomin odotuksin kaikkien matkan vastoinkäymisten lannistamana, oli menestys ja innosti jopa niin paljon, että nyt on Päiville hankittu jo oma pyörä.

Ensimmäisen Ylläs-viikon päätteeksi vein Päivin äitinsä kanssa takaisin Rovaniemen lentokentälle kotiin paluuta varten. Matkalla kävimme vierailulla Ellenin luona, vanhempi lappilaisrouva, tuttu Sodankylän vuosiltani aikojen takaa.

En edelleenkään ollut asettanut sen suurempia toiveita viimeisen lomaviikkoni tekemisille. Maanantaina lähdin vanhempieni ja koirieni kanssa kävelemään Coombackit repussa kohti Hangaskurun laavua. Ajattelin, että käväisen siinä samalla Kesängin huipulla, jos vaikka sattuisi olemaan jotain laskettavaa Hangaskurun laavun suuntaan. Suureksi yllätyksekseni huomasin jo nousun aikana, että lumi oli erinomaista ja aivan huipulle asti. Pallaksen vaelluksen jäiset tunturien laet olivat kadonneet. Lähdin laskemaan Kesängin pohjoisrinnettä ja mitä alemmaksi pääsin, sitä hienommaksi lasku kävi. Tämä rinne on profiililtaan hieno ja nyt lumi oli jo korkella paljakalla, paljon ennen alarinteiden metsiä, todella hienoa laskea. Lasku oli yksi hienoimmistä mitä olen ikinä laskenut! Olisi tehnyt mieli kavuta uudestaan ylös, mutta matkaa piti jatkaa.

Tapasin loput retkeläiset Hangaskurun laavulla ja söin kevyen lounaan. Koska päivän ensimmäinen lasku oli niin upea, päätin kavuta vielä Lainion huipulle ja laskea kohti Kotamajaa. Jälleen sama upea tunne! Rinne oli tällä kertaa perustunturia, mutta lumi todella hienoa aivan ylhäältä asti. Mikä olisi hienompaa kuin päästellä hyvää vauhtia mukavasti viettävää tunturin rinnettä upeassa auringon paisteessa? Eipä juuri mikään! Lopulta istuin siltä päivältä jo sulkeutuneen Kotamajan terassilla ilta-auringossa ja söin loppuja eväitäni. Ketään ei näkynyt missään. Molemmat päivän laskut olivat olleet todella mieleenpainuvia ja päivä oli erittäin onnistunut. Tilanne oli jopa absurdin upea! Aikani istuttuani, täytyi matkaa jatkaa ja liu’uttelin alamäkeä takaisin Karilan Navettagallerialle. Päivä, johon lähdin ilman mitään odotuksia, osoittautui upeaksi ja mieleenpainuvaksi.

Näiden hienojen läskipyörä- ja randopäivien lisäksi vietin loppuloman aikana pari hienoa rinnepäivää Ylläksellä, yhden upean randopäivän Pallaksella ja erittäin hienon murtomaahiihtopäivän Ylläksellä. Lisäksi viimeisenä päivänä teimme koirien kanssa upeassa auringonpaisteessa mukavan kävelyretken Velhon kodalle. Kirjoittelen toisessa jutussa enemmän ainakin päivästä Pallaksella, jotta tämä teksti ei karkaa aivan kohtuuttoman pitkäksi.

Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi ajatella? Alkumatkan suuret odotukset ja toiveet ja tarkasti suunnitellut lomapäivät johtivat lähinnä katastrofista toiseen. Loppumatkan olemattomat odotukset toivat mukanaan todella mielenpainuvia hetkiä ja johtivat jopa uusien harrastusvälineiden hankintaan.  Eikö tämä kerro kaiken oleellisen Lapista ja Lapin ”sielusta”? Lappiin ei voi mennä suorittamaan ja tavoittelemaan jotain valmiiksi suunniteltua. Lappiin pitää mennä olemaan ja etsimään oikeaa mielentilaa, Lapin ”henkeä” tai ”sielua”. Oikean mielentilan löytämiselle pitää antaa aikaa. Kun on löytänyt tämän oikean mielentilan, kaikki muu tapahtuu itsekseen. Ne upeat mieleenpainuvat kokemukset, joiden takia niin monet, tai ainakin jotkut, sairastuvat kuuluisaan ”Lapin hulluuteen”, vain ilmestyvät mystisesti jostain kulman takaa ja loman jälkeen ei voi tehdä muuta kuin miettiä, että koska pääsisi seuraavan kerran Lappiin…