Kävimme jälleen hakemassa hieman vauhtia kesäkauden aloitukseen Välimereltä. Tänä vuonna ympyrä sulkeutui, ja Italian ja Ranskan jälkeen vuorossa oli taas Espanja jossa ihan ensimmäinenkin treenileiri pidettiin (https://kiipeilysohlot.com/2014/04/16/kiipeilykauden-avaus-costa-blancassa/). Tällä kertaa pelattiin lämpötilojen suhteen varman päälle ja suunnattiin vielä Costa Blancan sijaan Costa del Solille. Pääasialliset lajit olivat kiipeily ja maantiepyöräily, juoksun ja uima-altaassa kellumisen toimiessa lähinnä palauttavina harjoituksina.

Omat tavoitteeni leirin suhteen olivat aika selkeät. Pyöräily on aina ollut minulle juoksua heikompi laji, jota ei myöskään tule harrastettua vuoden ympäri samalla lailla kuin juoksua. Tänä kesänä oman kisakauteni kovin seikkailukisa Ursak käydään jo kesäkuun alussa, joten pyöräilykilometrejä piti saada kiireesti kasaan. Lisäksi ollaan sovittu Lofoottien reissusta juhannuksen jälkeiselle viikolle. Näillä Suomen kevätkeleillä sekin tulee aika nopeasti vastaan. Espanjassa oli siis tarkoitus alkaa keräämään metrejä ja kehittämään liidipäätä, jotta kiipeily Norjassa olisi edes hieman helpompaa.

Saatiin kiipeilyt mukavasti käyntiin kun vietettiin ensimmäinen pitkä viikonloppu Alorassa, puolen tunnin ajomatkan päässä El Chorrosta. Tämä oli minulle vasta toinen El Chorron reissu ikinä, joten uutta sektoria ja reittiä löytyi ihan joka kiipeilypäivälle. Ensimmäinen päivä otettiin helpomman kautta, lyhyellä lähestymisellä El Castrojon leppoisilla reiteillä. Mikko lähti reippaasti liidaamaan vähän kovemmillekin greideille, mutta mulle riitti vielä tässä vaiheessa mainiosti kun pääsin alaköydessä kaikki vitoset turhia jännäilemättä ylös.

Kakkospäivänä käytiin kokeilemassa toista kiipeilykohdetta nimeltä Valle de Abdalajis, joka sijaitsee samannimisen kylän yläpuolella hieman lähempänä rannikkoa. Kivi oli El Chorroon verrattuna hyvin erilaista, suorastaan graniittimaista ja kallion muodot muutenkin kaukana ns. perinteisestä kalkkikivestä. Aloitus ei ollut kovin vahva, kun otin pakit top50 maininnan saaneelta 4+:lta (Un Pobre Infeliz, Sector Diagonal). Oli se sentään jälkeenpäin 27:ssa nostettu 5+:ksi, mutta hieman kieltämättä söi uskoa omiin kiipeilytaitoihin. Oli mentävä hakemaan lisää itseluottamusta, joten parin hauskan yläköysireitin jälkeen siirryttiin loppupäiväksi liiditreeneihin Sector Centralin släbille.

Kolmantena päivänä palasimme taas El Chorroon, ja aloitettiin päivän kiipeilyt hienolla 2 pitchin reitillä Quatro Elephants (Frontales, Sector Suizo). Tässä vaiheessa viikonloppua oli sää muuttunut sekä helteiseksi että tuuliseksi, sillä seurauksella että auringossa paistui ja tuulen tielle osuessa lensi mankatkin sormista ennen kuin ne sai tuotua pussista takaisin kiinni kallioon. Kiipeily kulki silti kohtuullisen hyvin, kun vaan jaksoi ensin tampata auringossa ylämäkeen reittien alkuun. Päivän aikana käytiin myös Sector Austrialla ja näin matkalla ensimmäistä kertaa lähempää kuuluisan Poema Rocan luolan. Päivän päätteeksi oli vuorossa pientä luksusta, kun käytiin illallisella mainiossa El Gargantan ravintolassa. Ei pettänyt tälläkään kertaa, vaikka painetta keittiön puolella on varmasti nykyään paljon enemmän kun Caminito del Rey vetää paikalle bussilasteittan turisteja joka päivä. Assan baarikin oli onneksi ennallaan, tiskin takana tapahtuneesta sukupolven vaihdoksesta huolimatta.

Viimeisenä kiipeilypäivänä alkoi jalka hieman painamaan ylämäessä. On yllättävän kovaa tulla Suomen arktisesta keväästä suoraan helleaallon alle. Jaksettiin silti marssia aina Escalera Arabelle asti ja löydettiin Sector Suizalta hyviä reittejä aloitella päivän kiipeilyjä (Kiwi 5, Sorbet de limón 4+, La Gaita 4+, Tira-mi-su 5+, Flan de caramelo 5).   Tätä aluetta voisi suositella muillekin vaikka reissun ensimmäisille kiipeilypäiville, jos El Castrojon reitit on jo tulleet liian tutuiksi. Viereinen Highway to African sektori oli suljettu kasvilisuuden suojelun takia, joten jatkettiin sen sijaan vielä Sector Sergiolle. Reitit sillä puolen olivat huomattavasti Suizoa jyrkempiä, eikä iltapäivän paahteessa enää jaksanut montaa edes yrittää. Oli aika laittaa kiipeilyt pariksi päiväksi tauolle, ottaa viimeiset turistikuvat kanjonin suulta ja lähteä ajamaan kohti Alhaurin el Grandea ja treenileirin seuraavaa osuutta. El Chorroon oli tarkoitus vielä palata, sekä pyörällä että kiipeilykenkien kanssa. Vaikka olin saanut jo hieman tuntumaa kiipeilyyn ensimmäisen 4 päivän jälkeen, aika paljon jäi vielä hampaankoloon kun varsinkin liidigreidi laahasi kokonaisen numeron viime kesän tasoa alempana. Kalkkikiveä tai ei, sitä oli tavoite vielä saada hieman nostettua ennen Suomeen paluuta.