Kesän kiipeilyt…?

Viime kesänä tuli ajatus, että kiipeilykesään voisi valmistautua sillä asenteella, että voisi kiivetä taas jonkun vaativamman pitkän reitin. Vuosia on Lofooteilla käydessä katseltu reittiä Storpillaren, ehkäpä sitä olisi voinut uskaltaa lähteä yrittämään? Talvella tulikin treenattua sekä kestävyyttä että kiipeilyä että kestävyyskiipeilyä ihan hyvällä sykkeellää, mutta sitten koitti toukokuun puoliväli ja yksi nopea boulderkeikka Salmisaareen. Huomasin sieltä keskikaaren ja takaseinän taitteesta selkeästi pitkälle miehelle soveltuvan 6b+-reitin, jota piti tietysti yrittää. Ensimmäisellä kokeilulla jalka lipesi melko alussa, mutta toisella reitti meni oikein mukavasti. Viimeinen muuvi oli jonkinlainen kurotus vasemmalle ja kun molemmat kädet olivat tukevasti otteella päästin jalat otteilta alas. No eihän ne mokomat kädet mitenkään tukevasti olleet otteella vaan ote lipesi ja tulin jonkinlaisessa sivuttais heijarissa patjalle juuri väärällä hetkellä…

Tällä kertaa se boulderointi päättyi näin…

Niinhän siinä sitten kävi, että vasen nilkka vääntyi pahanlaisesti ja ei kun nilkuttamaan kohti autoa ja Pohjola-sairaalaa, josta hoitui lääkärin aika melkeinpä samantien ja lääkärikin oli suorastaan julkkistasoa, Eero Hyvärinen, eli jos joku muistaa niin herra leikkaili Kalle Palanderin vammoja vuosien ajan. No Eero totesi, että saattaa olla jänne pompannut kehräsluun takaa. Sama vamma siis mikä aikoinaan sattui oikeaan nilkkaan. Siitä sitten samana iltana vielä magneettikuvaan ja potentiaalinen leikkausaika aamuksi. No onneksi kuvista selvisi, että leikkausta ei tarvitsekaan, lepo riittää. Sain kontrolliajan kuukauden päähän ja eipä sitten muuta kuin nilkkaa kuntouttamaan.

…ja sitten rullatuolissa Pohjola-sairaalan käytävällä 😐
Tältä se näytti…
…ja sama ilmalastan kanssa.
 

Nilkan vääntyminen totta kai harmitti todella paljon! Kesään oli tullut jopa jollain tasolla valmistauduttua ja reittikin oli yksi hallin matalimmista. Naurettavan huono tuuri! Mutta toisaalta, olisi voinut käydä pahemminkin. Nilkkaa ei tarvinnut sentään leikata ja vahinko sattui hyvässä paikassa. Hoitoon pääsi heti ja vielä päteviin käsiin. Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että koko kesä on pilalla, että samantien voi ryhtyä suunnittelemaan talvea. No muutaman päivän päästä nilkka oli jo paljon parempi. Puolitoista viikkoa käytin keppejä, mutta sitten kyllästyin ja aloitin nilkuttamisen ilman. Jo ennen sitä olin huomannut, että pyöräily sujuu. Reilun kolmen viikon päästä kävin ensimmäisen kerran kiipeämässä varovasti itse varmistavilla, pari päivää myöhemmin liidailin helppoja Salmisaaressa. Nyt, kun tapaturmasta on reilu kuukausi, kiipeily sujuu ihan hyvin. Pudota ei vaan uskalla, koska nilkka ei toimi kuten terve. Siihen menee vielä aikaa.

Ensin backcountry sauvomista…

…sitten Fat Alicen ja…
…ja Pinaisen Paholaisen selkään…

…sekä salille kunnes…
…se kiipeilytossu viimein mahtui jalkaan! 😳😃

Nyt on edessä kuitenkin reissu Lofooteille. Saa nähdä mitä pystyy ja uskaltaa kiivetä. Jotain pitää kokeilla ja jos ei suju niin sitten vuokraan pyörän tai tallustelen harjanteita tuntureiden huipuille. Kyllä Lofooteilla aina viihtyy! Kesän tavoitteet ovat nyt jonkinlainen kysymysmerkki. Tämä reissu tietysti kertoo paljon. Loppukesästä olisi kuitenkin mukava joku oikeasti vaativa reitti kiivetä. Katsotaan miten mene. Palailen seuraavassa blogissa tunnelmiin Lofooteilta…

Siellä se Storpillaren oikealla häämöttää…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s