Pitkästä aikaa Ailefroidessa

Päätettiin ottaa tänä kesänä Veskun kanssa hieman alppikiipeilykurssitusta ja kyselykierroksen jälkeen mukaan liittyi myös Pirja. Kurssia varten piti kuitenkin hieman ”lämmitellä”. Heinäkuun viimeisenä perjantaina lensimme iltakoneella Milanoon, josta ajelimme vielä saman iltana Brianconiin yöpymään. Aamulla suuntasimme vuokra-automme kohti Ailefroidea, vanhaa tuttua kiipeilykohdetta. Suunnitelmamme oli sama kuin Lauralla ja Mikolla jokunen vuosi sitten (lue täältä), lauantaina Glacier Blancin refugelle ja sunnuntaiaamuna ylös reitti Graine de Cézanne (5-6 kp, greidit 3b-4c) pitkin Cézannen eteläharjannetta.

Tästä se lähtee…

Majalle kävely sujui leppoisasti ja meille jäi vielä hyvin aikaa käydä katsastamassa reitinnlähtöpaikka, joka ei ehkä ollut se kaikkein selkein. Siinä sitten palattiin majalle ennen illan sateita ja oletettiin, että sateet loppuvat hyvissä ajoin yöllä, kuten aina.

Matkalla…
…ylös…

Etelä-Euroopassa on tapana kävellä majoille lounastamaan, joten mekin noudatimme paikallista tapaa.
Myös jälkiruoka kuuluu asiaan.

Jäätikkö on edelleen komea, mutta…
…hiipuu vauhdilla. Näkevätkö seuraavat sukupolvet jäätiköitä enää lainkaan?

Majalla vietimme tyypillisen vuoristomajaillan. Hengailua, jutustelua ja illallinen. Nukkumaankin joutuu ajoissa, kun maja pimenee eikä ole mitään tekemistä. Aamulla ajoissa ylös ja pahaksi onneksi heräsimme reippaaseen sateen ropinaan. Sade sentään loppui aamiaisen aikana, mutta tienoo oli sen verran märkää, että päätimme ylhäällä kiipeilyn sijaan suunnata kiipeilemään takaisin Ailefroideen.

Kylässä valmisteltiin oppaiden juhlaa.
Kohti kiipeilykalliota.
Moni muu(kin) oli löytänyt tämän kallion.
Pirja reitin topissa, Vesku odottelee, että varmistuslaite saadaan oikein päin…

Meidän piti vielä sunnuntaina ajella La Graveen, joten kiipeilyyn ei ollut hirveästi aikaa. Suuntasimme mielestämme lähimmälle ja helposti löydettävälle sektorille La Fissure. Tavoitteemme oli löytää helppo lyhyt multipitch, jotta saisimme multipitch-rutiineja taas elvytettyä. Valitsimme 3:n köydenmitan reitin Evry (5c, 5c, 4c). Yhtään minkään löytäminenhän ei tunnetusti ole sohlojen vahvuus. Tällä kertaa sektori löytyi helposti, mutta perinteitä kunnioittaen reitti ei. Hortoilimme ties missä liian kaukana, kunnes tapasimme pari ranskalaista kaveria, jota kertoivat meidän olevan aivan liian pitkällä. Suuntasimme siis takaisinpäin. No eipä se auttanut vaikka kaverit melkein osoittivat meille reitin paikan. Evrya emme siis ikinä löytäneet, joten päätimme kiivetä jonkun reitin, jonka löysimme. Sellaiseksi reitiksi valikoitui Le Toboggan (5b, 4c). Oikein mukava släbi! Oli hienoa huomata, että minun 10 viikkoa sitten vääntynyt nilkka oli jo siinä kunnossa, että släbillä liidaaminen tuntui taas mukavalta! Minä siis liidasin ensimmäisen köydenmitan ja Pirja laitettiin harjoittelemaan kallioliidejä toiselle pätkälle, kun pulttauskin oli miellyttävä. Hyvinhän se meni, vaikka varmistuslaitteen kanssa jotain sotkua ylhäällä olikin.

Vuoristokylissäkin…
…käydään lounastamassa.

Reitin haeskeluun oli mennyt sen verran aikaa, että tämän lyhyen kiipeilyn jälkeen piti lähteä jo lounastamaan ja suunnata auto kohti La Gravea. Seuraavat kolme päivää olisi sitten alppikurssitusta. Oppaamme Rasse ei tunnetusti kevyistä alppipäivistä perusta, joten raskaita päiviä oli odotettavissa…

Illalla tankattiin lisää, Rassen kurssit ovat vaativia…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s