Kesäloman toinen puoli Lauran kanssa ajoitettiin tänä vuonna syksyyn. Jos olisi vähemmän kuuma ja syksyn jaksaisi paremmin. Vaikka itse olen maagisesti kunnossa ilman mitään mainittavia vaivoja, on Lauran ranne vielä toipilas kesän kiipeilyistä ja pyöräilyistä. Muutenkin oli tarkoitus vain lomailla eri puolilla Pohjois-Italiaa. Silti pakkohan sitä jotain on tehdä. Päädyttiin lopulta pakkaamaan alppikamat mukaan.

Päästiin vuorten rinteille vasta syyskuun viimeisellä viikolla jolloin hissit ja tuvat ovat jo suurimmalta osin kiinni. Lisäksi keli saneli kohdetta kun Val d’Ayasin tuvan ympäristöön ennustettiin lunta. Lopulta päädyttiin tutun Aostan laakson perukoille messevän Helbronerin hissin asemalle. Siitä sitten kevyesti pari tuhatta metriä ylös Rifugio Torinolle. Tämä on sitä accessia. Meillähän ei viime vuosilta juuri ole alppikiipeilykokemusta ja nyt oli ajatus ihan harjoitella erilaisia reittejä. Kädessä oli Rockfaxin komeasti tehty Chamonix topo. Tavoitteena oli päästä ulkoilemaan ja hakemaan tuntumaa vuoriin.

Käytännössä sama toistui muutama päivä myöhemmin kuin Tuomas saapui paikalle. Ehdimme Lauran kanssa jo vastaan Maggiorelle saakka kun tarkoituksena oli siirtyä Saas Feen suuntaan. Kuitenkin taas lumisateet ohjasivat takaisin Refugio Torinolle. Näin tuloksena oli siis kaksi parin yön keikkaa.

 

 

Jotta alppikiipeilyn perusjutut sujuisivat kiipesimme kiviharjanteen ja helpon lumiseinän. Ihan perusjuttuja, mutta äkkiä sitä oppii uutta kun ei ole tutulla perus kalliokiipeilyreitillä. Jäätikköä tulee tampattua siinä lomassa ja kamoja välpätään koko ajan. Vähän raskaan tuntuiset setit jopa Alppien syksyyn mukana kun kamat on enemmän hommattu Suomen talveen. Esimerkiksi Lasportivan Baturat eivät ole se kevyin ja ketterin jalkine. Paljon kevyempänä pystyisi liikkumaan. Nollaraja oli jossain reilussa kolmessa tonnissa eikä lämmöt olivat koko ajan mukavat. Lisäksi kun tuvan palveluihin nojaa, niin vähällä tuolle pärjää.

 

 

 

 

 

Oli jotenkin hassua miten hiljasta ylhäällä oli. Offseason ja vaikka Torino on auki marraskuun alkuun, ei tuvalla todellakaan ollut ruuhkaa. Yleensä yöpyjiä oli kymmenisen. Geantin jäätiköllä ei juuri näkynyt muita. Lumisateen jälkeen sai aurata itse omat polkunsa. Vain Entrevesillä oli porukkaa enemmän. Vaikea edes ajatella minkälaista meno on kesällä. Nyt super kuivana vuonna olosuhteet eivät ole kaikilla reitellä parhaimmillaan ja lunta voi tosiaan tulla välillä reilustikin jopa myräkkänäkin, mutta silti syksy teki vaikutuksen alppisesonkina. Voisi miettiä myös ensi vuonna.

 

 

Korkeus on itsellä ollut aina opettelun paikka. Vähän nikotellen joka kerralla kroppa on sopeutunut eikä ihan putkeen menneitä suorituksia ole montaa ollut. Nyt ensimmäinen rundi oli nihkeä. 3400 metriä suoraan tasangolta on paljon ja kun meidän porukasta kaikki sairasti vuorollaan kunnon nuhayskät, niin vaikea sanoa olisiko voinut tällä plänillä mennä paremmin. Ehkä nesteytys oli vähän heikkoa ekana päivänä. Silti toimimaan pystyi ja toisella nousulla oli tietysti paljon helpompaa, vaikka silloin oma tauti oli pahemmin päällä. Seuraavalla kerralla täytyy yrittää aikatauluttaa joku aklipäivä laaksosta ennen nousua.

 

 

Yritimme kolmistaan viimeisenä kiipeilypäivänä Aiguille Rochefortille. Mietinnässä oli myös Geant, mutta harjanteella piti olla hyvät olosuhteet mennä, joten sinne tähdättiin. Yöllä oli satanut lumi ja aamusta oli vielä jonkin verran pilveä. Vedeltiin jäätikkö omia uria, kiivettiin ensimmäiset lumirinteet ja sitten yritettiin ylös Rockfaxin mainitsemaa kuluaaria. Hirveää irtohöttöä. Pääasiassa hiekkaa. Suht nopsat pakit ja sitten lähes polkua ylös oikealta puolelta ensimmäiseen satulaan. Satulasta taas Rockfaxin mainitsemaa ribiä ylös ja siitä pikku hiljaa vasemmalle ylös kahden suuren kallion välistä. Uutta lunta pitkin turvallisesti varmistaen ja lopun rännit ylös harjanteelle. Alas tullessa selvisi, että enemmän oikealta kallioiden toiselta puolelta menee polku. Nämä on kuitenkin niin kiivettyjä paikkoja, että tottakai se näkyy ja urat muodostuvat. Topolta voisi olettaa ehkä hieman enemmän.

 

 

Rochefortin harjanne on upea. Muodot ovat kauniita ja ilmaa riittää. Samoin Geant on massiivinen pilari älyttömän hienossa miljöössä, vaikka kuinka olisi valmiit köydet kiipeilyreitillä. Käytiin siis näiden vierellä katselemassa. Harjanteelle kiipeäminen otti sen verran aikaa, että käännyttiin takaisin eikä kyllä rehellisyyden nimissä olisi riittänyt uskallusta lähteä vetämään jälkiä tuoreeseen lumeen. Meidän kanssa harjanteelle päätyi toinen köysistö joka kääntyi myös takaisin harjanteelta ja joku paikallinen opas joka sutaisi vielä meidän jälkeen Geantille. Ei kuitenkaan osannut olla pettynyt. Olin tyytyväinen kun pääsin kokeilemaan harjantella kävelyä ja paikan fiilistelyä. Ja päivä oli kelin puolesta upea. Alppitouhut tulee tutuiksi vain siellä käymällä. Ensin kerralla toppiin.