Vuosi 2018 on mennyt hieman puolivaloilla harrastamisen suhteen. Nyt raskausviikkoja on koossa jo 34, ja harrastelajien kirjo supistunut kuntosalilla käynteihin ja kävelylenkkeihin. Viidennen kuukauden alkuun asti pystyi vielä aika hyvin harrastamaan melkein mitä vaan, mutta sen jälkeen oli ensi todettava ettei juoksu enää tunnu hyvältä ja kiipeilyvaljaatkin jäivät pian Lofoottien reissun jälkeen liian pieniksi.

Retkeily ja luonnossa liikkuminen eivät silti ole mahan koosta kiinni, tahti vaan on vähän rauhoittunut. Mukavaa vaihtelua kodin lähimaastoihin toi lokakuun alkupuolella toteutettu pitkä viikonloppu Itä-Suomeen, jonka yhteydessä testasimme myös meille aivan uudenlaista tapaa liikkua ja majoittua – retkiautoa. ”Teiden ritariksi” muuntautuminen aiheutti alkuun hieman häpeänkaltaisia tunnetiloja, mutta heti ensimmäisen illan ajon mentyä pitkäksi mukana liikkuvaa sänkyä osasi kyllä arvostaa.

Hätäisen Joroisilla yöpymisen jälkeen suuntasimme retken ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseen Kolovedelle. Melontarantaan saapuessamme vettä satoi tietysti kaatamalla, vaikkei ollut edes kiipeilykamoja kyydissä. Tuoreet cämpperit eivät tästä hätääntyneet, vaan keitetttiin lunkisti kahvit ja otin pienet päiväunet parempaa keliä odotellessa. Kun vettä ei enää vihmonut ihan vaakasuoraan, puettiin kuoret päälle ja lähdettiin vesille.

Ukonvuoren seinämän luolastoihin pääsi tukevaa portaikkoa pitkin tutustumaan lähemmin. Alaseinämältä löytyy luolan muinaisten asukkaiden jättämiä kalliomaalauksia.

Melontaretken jälkeen päästiin testaamaan märkien vaatteiden kuivatusta retkiauton kokoisessa tilassa. Kuorivaatteet sai kätevästi vessaan valuttamaan, loput tekstiilit riippuivatkin sitten pitkin auton sisustusta kun lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kolia. Ennen starttia aloiteltiin varovasti autossa kokkailua keittämällä perinteistä Blåbandin katkarapukeittoa lounaaksi. Keittiö todettiin toimivaksi; kolmen levyn kaasuliesi ja juoksevalla vedellä varustettu allas on aika houkutteleva vaihtoehto  perinteiselle trangia+puskatiskaus yhdistelmälle jota telttailuun yleensä sisältyy.

Kolin lähestyessä maisema muuttui ja vaihtelevankokoisia vaaroja kumpuili sekä auton alla että horisontissa. Ajokeli oli pohjoisempana jo melko talvinen, tienreunat komeilivat valkoisena mutta lämpötilan ollessa plussalla pysyi tienpinta sentään kuivana. Ruska-aikaan on kyllä hienoa ajella ja katsella maisemia, varsinkin kun puiden väritys on tänä vuonna ollut harvinaisen komea.

Kolille saavuttaessa oli hämärä taas ehtinyt laskeutumaan, joten paikallisten maisemien ihailu jäi seuraavaan päivään. Tällä kertaa yövyttiin Koli Freetime-nimisellä camping-alueella n. 15 minuutin ajomatkan päässä Kolin laskettelukeskuksesta (https://kolifreetime.fi/). Miljöö pienen järven rannalla on ihan viihtyisä ja siistit peruspalvelut (suihkut+vessat, saunat, keittiö ja jätepisteet) tekevät olemisesta helppoa. Jotenkin näihin camping-alueisiin vaan on vielä totuttelemista. Loppupeleissä on kuitenkin aina vähän sellainen fiilis, että majoittuu parkkipaikalla. Hieman syrjäisemmillä seuduilla liikkuessa voinee auton fasiliteettien varassa parkkeerata enemmän luonnon helmaan, jolloin tunnelma varmasti olisi aika erilainen.

Huippujen kierros on noin 1,4 kilometrin pituinen reitti, joka kiertää Kolin tunnetuimmat näköalapaikat. Reitti lähtee hotellin takaa kivisistä portaista kohti Ukko-Kolin huippua, josta matka jatkuu kohti Paha-Kolia ja Akka-Kolia. Kuljimme huippujen kierroksen puoliväliin, sen käännyttyä takaisin kohti hotellia poikkesimme alas Pieliselle järvenrantaan vievälle vaellusreitille. Polkujen risteyksessä vastaan tuli viimeistä nousua aloittelevia kilpailijoita. Harvalla tossu nousi enää juoksuaskeleen tasolle, mutta päättäväistä menoa ylämäkeen oli joka tapauksessa. Ehkä sitä voisi itsekin joskus osallistua. Olen vaan perinteisesti ollut huono pollaamaan ilmoittautumisen avautumista, ja tämäkin polkujuoksutapahtuma myydään aina hetkessä loppuun..

Kolillakaan ei maltettu viettää toista yötä, vaan jatkettiin vielä iltapäivällä matkaa kohti Savonlinnaa. Tavoitteena oli keventää sunnuntain ajourakkaa, ja käydä ainakin Punkaharjulla. Savonlinnan läheltä löytyi taas ”idyllinen” camping-alue, jonka palveluiden ääreen oli kuitenkin mukava parkkeerata koska suunnitteilla oli hieman suurisuuntaisempaa kokkailua. Saatiin oikein grillikin sytytettyä pitkästä aikaa.

 

Sunnuntaina käytiin kunnon turistikierroksella Punkaharjulla. Nähtiin Saimin kunnostama Hotelli Punkaharju, Topeliuksen suorastaan lyyrisesti kehumat harjumaisemat ja piipahdettiin lyhyesti myös komeassa Metsämuseo Lustossa. Onhan tuo komeaa seutua, varsinkin syysväreissä. Karumpaan meriluontoon tottuneelle järvimaisema on jotenkin aina hieman liian nättiä ja vehreää, mutta silti tämä reissu muistutti taas että uskomattoman hienoja paikkoja sitä löytyy ihan koti-Suomestakin.