Tänä vuonna kesäloma suuntautui jälleen pohjoista Suomea kohti koronan kurittaessa maapalloa jo toista kesää. Eikä se sinänsä mikään ongelma ole. Suomessa on paljon hienoja paikkoja lomailla ja eteläiseen Suomeen verrattuna Pohjois-Suomi on aivan yhtä eksoottinen paikka kuin vaikkapa Italia paitsi, että Lapissa puhutaan Suomea, joten vuotuiset italian kielitreenit jäävät siellä väliin. Mutta joka tapauksessa pakkasimme heinäkuun puolivälissä 2 aikuista, yhden melkein kaksivuotiaan nassikan, maastopyörät (+potkupyörä) ja muut kamat autoon ja suuntasimme kohti pohjoista.

Maastopyöräily on minulle edelleen suhteellisen uusi laji ja tulee aina olemaankin, kun on tullut aloitettua harrastus aivan liian myöhään. Noin viisi vuotta sitten läskipyöräilystä lähtenyt lumettomien talvien hiihtämisen korvike on karannut viimeisen parin kesän aikana alamäkipainotteiseksi aktiiviseksi maastopyöräharrastukseksi. Täksi kesäksi tuli sitten hankittua vielä uusi täysjousto Commencal Meta AM 29 vanhan Santa Cruz Bronsonin tilalle. Menemättä nyt sen enempää pyörävertailuihin, niin Metahan on tarkoitettu kulkemaan nimenomaan kovaa alaspäin. Kun perheeseen saapui samoihin aikoihin toinenkin Meta, niin kesäloman kohteeksi valikoitui melko luonnollisesti alamäkipainotteinen pyöräharrastaminen.

Bike parkkeja tuli reissun aikana kierrettyä kolme; Iso-Syöte, Ylläs ja Levi. Näistä kaksi ensimmäistä valikoituivat kohteiksi täksi kesäksi lanseeratun keskusten yhteisen kausikortin vuoksi ja pitihän Levin jo perinteisessä parkissa käydä, kun Ylläksellä vietimme aikaa yli kaksi viikkoa. Kaikki parkit ovat ihan hienoja ja niissä ainakin tavoitellaan kehitystäkin tulevina vuosina. Kaikki kolme ovat myös yllättävän persoonallisia omine erityispiirteineen. Seuraavassa lyhyt arvio perusharrastajan näkökulmasta näistä kolmesta keskuksesta.

Iso-Syöte

Iso-Syöte mainostaa itseään Suomen eteläisimpänä tunturina ja sitähän se varmasti jossain mielessä onkin. Komean kainuulaisen vaaramaiseman keskellä korkeimmalle kohoava Iso-Syöte varmasti täyttää jo ihan tunturinkin kriteerit vaikka toki huipulle johtava tie ja siellä oleva hotelli vähän tunturifiilistä latistavatkin. Toisaalta huippuhotelli ja sen ympärillä olevat muut majoitukset ovat varmasti komea paikka majoittua. Me majoituimme kuitenkin tunturin juurella aivan pyörähissin läheisyydessä. Ja hissistä on hyvä aloittaa Iso-Syötteen bike parkin arvioiminen. Hissin plussa ja miinus on sen nopeus. Plussa tietysti siksi, että huipulle pääsee nopeasti ja miinus siksi, että ainakin aloittelijalle hississä voi olla haastava pysyä etenkin kun ura on paikoitellen melko kapea. Lisäksi hissin syystä tai toisesta pysähtyessä, liikkeelle lähtö on todella haastavaa. Itsellä se ei onnistunut sen ainoan kerran, kun hissi pysähtyi. Pidin rennosti molemmin käsin kiinni ohjaustangosta ja hissin lähtiessä liikkeelle kapula ampaisi kuin tykin suusta maisemaan ja kuski jäi ihmettelemään mitä tapahtui. En tiedä millainen on-off-asetus Iso-Syötteen hissin liikkeellelähdössä on, mutta hieman pehmeämpi startti kyllä helpottaisi hississä pysymistä. Kaikesta huolimatta hissi on kuitenkin suhteellisen helppo kunhan keskittyy pysymään nousulinjalla, pitää kiinni varmuuden vuoksi kapulasta epätasaisempien kohtien röykytyksen vaaralta ja toivoo ettei hissi pysähdy.

Itse radat ovat mielenkiintoinen yhdistelmä eteläisemmän ja pohjoisemman Suomen ratojen erityispiirteistä. Ainakin itselle, ehkäpä juuri Ylläksen ja Levin parkkien kokemusten vuoksi, pohjoisen bike parkit tuovat mieleen pitkät flow-tyyppiset reitit ja nopeat enduropolut. Etelässä taas monissa keskuksissa on hyvinkin teknistä sekä vaikeaa enduroa ja rinteiden mitat ovat luonnollisesti maaston muodoista johtuen suhteellisen lyhyitä. Iso-Syötteen reiteillä on Suomen mittakaavassa kiitettävän paljon pituutta, sieltä löytyy flow-henkisiä bermireittejä, mutta myös erittäin teknisiä enduroratoja.

Iso-Syöteen bike parkin ”sydän” on Pääreitti, joka on mielestäni erittäin onnistunut kokonaisuus. Reitti on käytännössä kenen tahansa laskettavissa, mutta on myös kokeneemmalle kuskille ihan hauska yrittää laskea mahdollisimman kovaa, ainakin Stravan käyttäjille… Myös loppuosan vaihtoehtoiset reitit, bermi- ja hyppyrilinja, tuovat ihan mukavaa vaihtelua reittiin. Syöte line tarjoaa sitten isompia bermejä ja hyppyreitä sekä hauskan puulaituridropin. Reitti on suhteellisen lyhyt, mutta varsin hauska erityisesti, jos hyppiminen sujuu rennosti. Itselle hyppyreiden lähdöt olivat hieman jyrkähköjä, mutta kokeneemmille varmasti hauskoja. Kaahain ja Ykköne sisälsivät hieman endurohenkisempiä matalampia bermejä, mutta olivat varsin hauskoja. Kaahaimen haaste muodostui vauhdin hallinnasta. Vauhdikas reitti houkutti helposti ajamaan mataliin bermeihin hieman liian kovaa, mutta kunhan vauhti pysyy hanskassa, niin ihan mukava reitti Kaahainkin on. Ykköne oli ehkä flow-reiteistä lopulta oma suosikkini. Alkuosan maapohjaiset tiukat mutkat kanervikon keskellä ja loppuosan vauhdikkaat pätkät joita matalat rakennetut bermit sopivasti rytmittävät muodostavat miellyttävän kokonaisuuden.

Edelliset neljä reittiä voi laskea sarjaan ”flow”. Näiden lisäksi Iso-Syötteellä on hyvä valikoima puhtaita enduroreittejä. Tölväs enduro oli keskuksen kaikista reiteistä se, joka jäi minulle hieman mysteeriksi. Lähinnä siis, että miksi se oli edes tehty? Reitti oli lähinnä epämiellyttävä kiviränni. Tosin pakko sanoa, että en tajunnut ennen kuin jälkeenpäin, että se ei loppunutkaan Syöte linen alkuun vaan jatkui omana reittinään alas asti. Ehkäpä loppuosa olisi muuttanut ajatuksiani Tölväs endurosta. Niitä miellyttävämpiä enduroreittejä olivat Musta enduro, Kärppä, Chaka bahn ja Etelän tietäjät. Näistä kolme ensimmäistä kävin alkuun laskemassa jokaisen kerran ja suosikikseni valikoitui Chaka bahn, jota tuli sitten treenattua ihan hyvä määrä kertoja. Reitti oli mielestäni todella hieno! Ehdottomasti yksi hienoimmista enduropätkistä mitä olen ikinä ajanut! Myös reitistä Etelän tietäjät pidin, mutta kävin laskemassa sen vasta koko viikon viimeisenä laskuna, kun olin jotenkin kuvitellut, että paluumatka reitiltä olisi hirveän pitkä, mitä se ei siis kuitenkaan ollut. En sano etteikö Musta enduro ja Kärppäkin ole hienoja reittejä, mutta ne olisivat vaatineet enemmän toistoja kuin yhden laskun ja tällä kertaa toistot tuli tehtyä Chaka bahnilla, mutta ensi kerralla voi sitten keskittyä muihin reitteihin. Kokonaisuutena Iso-Syöte on kuitenkin aivan erinomainen bike park etenkin kun huomioi, että se on avattu vasta vuonna 2020! Ja loppuun vielä muutama bonuskuva Iso-Syötteen hienoilta poluilta.

Ylläs

Ylläs on mielenkiintoinen bike park. Äkkiä vilkaistuna vaikuttaa siltä, että siellä on kaksi reittiä, sininen ja punainen, pienillä variaatiovaihtoehdoilla reittien alaosassa. Lisäksi äkkiseltään näyttäisi siltä, että yläosan bermipätkät ovat siistiä helppoa bermiä joita voi lasketella huolettomasti alas kohti endurohenkisempiä metsäpätkiä. Molemmat ensivaikutelmat ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän vääriä. Sekä punainen että sininen reitti kylläkin ovat yläosaltaan yksi bermejä sisältävä reitti, mutta huoletonta laskeminen ei kummallakaan puolella ole.

Sinisen puolen linja on melko kapea ja kovavauhtisella reitillä on kohtia, jotka houkuttavat hyppäämään, mutta hypyn takana saattaakin olla loiva kurvi tai jyrkkä bermi. Hyppyjen suunnan ja pituuden kanssa kannattaa siis olla tarkkana ettei löydä itseään rakkakivikosta. Myös reitin maa-aines on ainakin kuivalla kelillä varsin irtonaista, joten laskemisen kanssa saa olla tarkkana ettei tosiaankin löydä itseään kivikon puolelta. Rakkakivikko on sen verran tyly alusta laskeutua, että ainakin vähänkään kovavauhtisempi kaatuminen johtaa melko varmasti sairaalakeikkaan eikä sairaala edes ole ihan lähellä. Eli näennäisestä helppoudesta huolimatta, myös siniset reitit ovat omalla tavallaan hyvinkin haastavia ja tarkkuutta vaativia.

Sinisen puolen pääreitti eli numero 1 eli Reindeer Rally on bermejä alusta loppuun. Loppupätkällä on myös ihan hauskat helpot puubermit, ehkä pöytähyppyriksi tarkoitettu laiturihässäkkä (en tosin ole varma onko kyseessä hyppyri) sekä muistaakseni neljä helppoa pöytähyppyriä. Reitti numero 2 eli Enduro Twist kääntyy noin rinteen puolesta välistä vasemmalla ja nimensä mukaisesti jatkuu mukavana enduropolkuna kunnes yhtyy hieman alempana takaisin reitille numero 1 tai sitten vaihtoehtoisesti voi jatkaa endurotykitystä reitille numero 7 eli Lower Twist, joka jatkuu ainakin minun mielestäni hienona vaivais- ja tunturikoivikossa kulkevana enduropolkuna alas saakka. Lower Twistiltä joutuu polkemaan pienen matkan takaisin hissille, mutta matka ei ole pitkä.

Täksi kaudeksi sininen puoli myös hieman kehittyi. Hiihtokeskuksen alempi ankkurihissi otettiin päivittäiseen käyttöön mm. siksi, että gondoli ei tuulisilla keleillä kulje. Ankkurihissin eteläpuolelle avautui uusi sininen reitti Appetizers (numero 10), joka voisi olla ihan hauskakin, mutta reitti oli monin paikoin niin kapea ja irtonaista sepelin tyyppistä maa-ainesta, että sitä ei ollut kovinkaan mukava ajaa. Sama koski ankkurihissiltä vanhojen sinisten suuntaan lähtevää siirtymäreittityylistä Cutlinea (numero 9). Sen sijaan Appetizersin loppuosan rinnalle avautunut kolmen hieman isomman pöytähyppyrin linja oli ihan hauska! Lisäksi Ylläksen Funduro-kisojen jäljiltä syntyi kaksi uutta reittiä, mutta palataan niihin hieman myöhemmin.

Punainen puoli on mielestäni miellyttävämpi laskea yläosaltaan kuin sininen puoli. Punaisen puolen pääreitti ainakin minun näkemyksen mukaan on 95980 Murica. Reitti alkaa isoilla bermeillä joiden välissä on muutama pöytähyppyri. Reitin yläosan bermit ovat sen verran isoja ja reitti niin leveä muutenkin, että viereinen rakkakivikko ei enää pelota. Kannattaa kuitenkin huomioida, että nämäkään bermit eivät ole mitään kovia suolattuja baanoja joita voi tykittää täysin huoletta vaan karkeahko ja hieman irtonainen maa-aines voi tuoda yllätyksiä vastaan. Välillä reitillä voi tulla vastaan yllättävä kuoppa tai isokin kivi saattaa olla jostain ilmestynyt keskelle rataa puhumattakaan kaikenlaisesta irtonaisesta aineksesta, jota tuntui ilmestyvän sinne tänne täysin sattumanvaraisesti, ainakin näin kuivana kesänä. Yhdessä kohtaa kahden suhteellisen vauhdikkaan bermin välissä reitti myös kapenee hyvin kapeaksi ja jos siihen ajaa liian kovaa eikä osu juuri oikeaan kohtaan, niin lopputulos voi olla komea kaatuminen. Alkuosan bermien jälkeen on suhteellisen haastava diagonaalisti alaspäin hyvää vauhtia vievä kiihdytyssuora. Itse suora on todellakin suora eikä siis itsessään haastava, mutta koska suoralla vauhti meinaa kiihtyä todella kovaksi, niin useimmat laskijat käyttävät jarruja sen verran, että suora on vanhaa kunnon ”pyykkilautaa” eli laskeminen on melkoista tärinää. Siinä pitää sitten yrittää tehdä riskiarviota siitä kuinka kovaa uskaltaa päästää, että vielä hallitsee pyörän tärinän keskellä. Suoran jälkeinen osuus on minun mielestäni yläosaa haastavampi. Reitti kapenee ja sisältää tiukkoja bermejä ja vauhdikkaita loivasti kaartuilevia pätkiä joiden keskellä on hyppyreitä. Seuraavaksi reitti tulee helpolle osuudelle ja siltä haarautuvat Mr. Hankey, Kirraa! ja Full Enduro, kaikki punaisia reittejä nekin. Murican alaosa on myös todella hauska! Aluksi reitillä on muutama pieni hyppyri ja suhteellisen tiukka hienosti luonnon muotoja seuraileva bermi. Sitten tulee vauhdikkaampi pätkä karkeapohjaisella laskettelurinteen alueella ja mutkan jälkeen tullaan ehkä koko Ylläksen bike parkin hienoimmalle rakennelmalle, pitkälle laiturille, jossa on puolessavälissä ja lopussa juuri sen kokoiset dropit, että ne uskaltaa suhteellisen helposti laskea, mutta ilmalennot ovat jo hyvin ilmavan tuntuisia. Hieno paikka! Loppuosa on sitten melko tiukkoja, mutta hyvälaatuisia bermejä muutamalla pienellä hyppyrillä ja yhdellä isohkolla dropilla maustettuna. Oikein mukava reitti!

Muricalta lähtee kaksi variaatiota tai tarkemmin ottaen oikaisua. Ensimmäinen on nimeltään Mr. Hankey, joka alkaa kunnon kivikolla. Ensimmäisellä laskulla vuosi sitten kivikko tuntui aika tylyltä, mutta kun sitä on enemmän laskenut, niin se on loppujen lopuksi aika hauska ja hyvä paikka harjoitella kivikon laskemista. Kivinen pätkä ei ole liian jyrkkä, ei siis sellainen paikka jossa vauhtia ei pysty varsinaisesti kontrolloimaan vaan alas pitää tulla jarrut auki ja toivoa parasta. Kivikko on jyrkkyydeltään enemmänkin sellainen, jossa vauhdin voi päättää itse oman taidon ja uskalluksen mukaan. Kivisen osuuden jälkeen reitti jyrkkenee ja vastaan tulee muutama tiukka, mutta hyvärytminen karkeaan maastoon tehty mutka. Varsin hauska kohta tämäkin! Lopuksi Mr. Hankey yhtyy Muricaan hieman helpomman liu’uttelun kautta. Yhtymäkohta on juuri pitkän droppilaiturin jälkeen, joten Mr. Hankeyllä ei pääse laiturille droppailemaan. Toinen oikaisuista, Kirraa!, on suhteellisen lyhyt endurohenkinen metsäpätkä, joka sen sijaan yhtyy Muricaan juuri ennen droppilaituria. Kirraa! on jossain mielessä helpotettu versio Mr. Hankeystä, mutta ihan hauska versio sekin Muricasta.

Punaisen puolen neljäs reitti on Full Enduro, joka nimensä mukaisesti on puhdas ja pitkä enduroreitti. Tunturin huipulta asti matkaa tulee nelisen kilometriä ja enduro-osuuskin on tästä noin kaksi kolmasosaa, joten reitillä pääsee mukavasti pohjoisen metsälaskun makuun. Full Enduro ei ole teknisesti vaikea, mutta ehdottoman hauska! Alku on erittäin vauhdikas. Reitti alkaa laskettelurinteen poikki kulkevalla kunnon kiihdytyssuoralla, jossa voi polkea hyvän vauhdin melko mutkaisena, mutta varsin sujuvana ja hauskana alkavalle metsäpätkälle. Ensimmäisen mutkaisen ja kumpuilevan osuuden jälkeen reitti tulee jälleen laskettelurinteella jota tällä kertaa tullaan alas rinteen suuntaisesti alaspäin. Rosoisella ja liukkaalla alustalla saa olla tarkkana, että ei löydä itseään rinteen pinnasta. Laskettelurinnepätkä päättyy jyrkkään mutkaan ja reitti siirtyy parin tiukemman mutkan ja kummun kautta vauhdikkaalle metsäpätkälle, jossa muutama hieman tiukempi mutka hieman hillitsee vauhtia, mutta loppupätkä on oikein hauskaa ja vauhdikasta menoa. Kun viimein on jalat, kädet ja kroppa tulessa päässyt rinteen loppuun, täytyy hissille vielä polkaista pieni loppuverryttely ylämäkeen. Murican yläosa ja Full Enduro yhdessä on kuitenkin todella hieno reitti!

Tässä kohtaa voisi palata aiemmin luvattuihin funduroekstroihin. Kesän 2021 Funduro Cupin kisojen jäljiltä Ylläkselle syntyi kaksi uutta reittiä joiden Strava nimet näkyvät olevan El Funduro -21 ja Luovi!. Näistä El Funduro lähtee kohdasta jossa Enduro Twis haarautuu Reindeer Rallysta. Reitti laskettiin Funduro Cupin kisassa sokkona ja on mukava pitkä tunturimetsikköön vedetty enduropätkä. Reitti sisältää sekä tiukkoja mutkia että vauhdikkaita suoria. Luovi! taas lähtee kohdasta, jossa ankkurihissiltä lähtevä Cutline päättyy ja on suhteellisen lyhyt pätkä pienen metsän läpi yhtyen Reindeer Rallyyn alempana. Reitti on täynnä tiukkoja mutkia liukkaassa tunturikanervikossa ja vaikka en erityisesti ole tiukkojen mutkien ystävä, niin jostain syystä pidin Luovi!sta.

Kokonaisuutena pidän Ylläksen bike parkista erittäin paljon! Reitit ovat sopivan ”karkeita” ja enduromaisia bermiosuuksienkin osalta ja pitkät enduropätkät tunturimetsikössä ovat todella hauskoja! Myös hyppyrit ja dropit ovat juuri sopivia minun tasoiselle harrastajalle. Jos on suurien gäppihyppyreiden ystävä, niin silloin Ylläs ei ole oikea paikka, mutta jos pitää hieman hillitymmästä endurohenkisestä tai jopa hieman freeridetyylisestä ajamisesta, niin Ylläs on oikein mainio kohde! Lisäksi erityismaininta täytyy antaa tunnelmalle Ylläksellä. Erityisesti aurinkoisena päivänä maisemat tunturin huipulta ovat mykistävät ja kontrasti yläosan rakkakivikon ja alaosan maahismetsän välillä on todella hieno luoden aivan poikkeuksellisen miljöön alamäkien laskemiseen. Lisäksi jostain internetin syövereistä vastaan tuli Ylläksen kehittämissuunnitelma, jossa esitettiin visioita bike parkin reittien ulottamisesta molemmille puolille tunturia. Toivotaan, että suunnitelmat toteutuvat. Ylläksellä on ehdottomasti potentiaalia olla merkittävä Pohjoismainen bike park, joka houkuttelee harrastajia myös muualta maailmasta pohjoisen eksotiikalla. Ja jos vielä joskus tulevaisuudessa saataisiin aikaiseksi yhteislippu Levin kanssa…

Levi

Kävimme Levillä kahtena päivänä päiväkeikalla Ylläkseltä. Toisella kerralla meillä oli samaan reissuun yhdistettynä kyläilyreissu ja kun muutenkin vuorottelemme pikkumiehemme hoidon ja alamäkien kesken, niin ajoaikaa ei aivan hirveästi jäänyt per kerta. Tästä johtuen ajaminen keskittyi Gondoli2000-hissin ympäriltä löytyville ilmeisimmille reiteille. Alamäen ajaminen on aina hyvä aloittaa helpolla reitillä lämmitellen, joten Levilläkin ensimmäiseksi laskuksi valikoitui nimensä mukaisesti sininen reitti Blue Groove. Reittihän on lyhyesti sanottuna helppoa bermiä kilometritolkulla. Ensimmäisenä ”pisti silmään” bermien hyvä laatu. Tällä reitillä on turha pelätä yllättäviä kuulalaakerikoita, jotka ovat Ylläksellä melkeinpä koko homman pointti. Blue Groove on ehdottomasti laadukas flow-tyyppinen reitti, jolla jokainen lajista kiinnostunut pääsee hyvin alkuun. Vähän enemmän laskeneelle reitti on kuitenkin ehkä vähän tylsä. Seuraavaksi tuli laskettua samalta puolelta hissiä punainen reitti World Cup Red, joka oli heti jo paljon kiinnostavampi kuin Blue Groove. Sinänsä rata oli tyypiltään samanlainen laadukas flow-reitti kuin Blue Groove, mutta selkeästi haastavammilla ”muodoilla”. Lisäksi alaosan puubermit ja -dropit ovat hauska lisä. Santa’s Cabin jatkaa edellisten linjaa. Paljon laadukasta bermiä ja mielenkiintoisia puurakenteita lisänä. Tosin reitiltä löytyneet korkeat ja kapeat dropeille johtavat laiturit eivät ole varsinaisesti minun suosikkeja.

Näitä jonkinlaisia ”perusreittejä” pystyi hieman varioimaan reiteillä Rocky Road, Offgämber ja World Cup Black. Rocky Road on nimensä mukaisesti kivinen enduropätkä jolle pääsee reiteiltä World Cup Red ja Santa’s Cabin. Reitti oli ihan OK, mutta siitä jäi ehkä kuitenkin hieman ”vaisu” kuva. Tuntui siltä, että reitti on vain vedetty rinteestä löytyneelle polulle ilman sen kummempaa panostusta reitin laskettavuuteen tai mielenkiintoisuuteen. No enduroreitti on enduroreitti, mutta ehkä bike parkissa jotenkin odottaa, että myös enduroreittejä on jossain määrin muokattu ja tehty mielenkiintoisemmiksi mitä ne muuten olisivat. Offgämber on toinen selkeä enduropätkä jolle pääsee poikkeamaan Bloove Groovelta. Offgämber oli jo selkeästi Rocky Roadia mielenkiintoisempi pätkä. Reitiltä löytyi kunnon kivikon lisäksi kapeita laitureita, jotka eivät kylläkään ole ihan minun nykyisiä suosikkeja, mutta ehkä pienellä treenaamisella nekin alkaisivat miellyttää. Kolmas variaatio jonka ehdin laskea oli World Cup Black. Jyrkkä mutkainen musta ränni hissin alapuolisessa metsässä. En tiedä kuulostaako houkuttelevalta, mutta minun suosikikseni Levillä muotoutui World Cup Red höystettynä World Cup Blackillä. Tätä komboa olisi mukava treenailla enemmänkin!

Näiden kahden lyhyen visiitin perusteella Levin radoista jäi sellainen kuva, että laadukkaat ja vauhdikkaat flow-trailit ovat reittien ”sydän”. Nämä reitit ovat myös erittäin hyvin hoidettuja! Ratoja oltiin korjaamassa ja suolaamassa jopa keskellä päivää. Enduroreittien osalta vaikutelma jäi hieman valjuksi. Tosin täytyyhän niitäkin olla, kun Levi on kuuluisa endurokisojen pitopaikka, mutta reittien löytämiseen olisi tarvittu paikallisopas, jota ei tällä kertaa mukana ollut. Levi on kuitenkin ehdottomasti laadukas bike park ja täydentää hyvälaatuisilla bermeillään erinomaisesti Ylläksen hieman karumpaa meininkiä.

Yhteenveto

Pohjoisessa on panostettu viime vuosina kiitettävästi pyöräilymatkailuun. Parkkeja ja muita reittejä on kehitetty ja pyöriä saa vuokralle jo melkein joka nurkalta. Tämän jutun parkit eivät ole likimainkaan ainoita pohjoisen bike parkkeja ja tulevina kesinä täytyy ehdottomasti tutustua muihinkin alamäkikeskuksiin pyörän kanssa. Jo nyt on pohjoisessa tehty paljon ja hienoja tulevaisuuden suunnitelmia tuntuu olevan vireillä ympäri Lappia. Toivottavasti hienot suunnitelmat konkretisoituvat ja pyöräilyn avulla saadaan pohjoiseen uusi sesonki!