Toukokuun loppu ja perhelomalla Gardalla. Takana useamman kuukauden koronaränni eikä kunnon cardiota saisi edelleenkään aloittaa. Hyvä hetki tutustua sähköpyöräskeneen.

Ekana huomasi ettei kunnon kalustoa ollut paljoakaan tarjolla. Gardan pohjoispäässä on käytännössä yksi kunnon kauppa (Velolake). Sieltä en pyörää saanut. Kahdesta vuokrapyörästä eka Cännäri oli aikamoinen sotanorsu, mutta toinen Fantic (?!?!) oli ihan soiva peli. Ei varmasti mikään pro, mutta jousitus toimi eikä tuntunut liian raskaalta. Silti näissäkin kokemuksissa taas kaikki mahdolliset vuokrapyöräklausuulit. Pätevällä kevyt sähköpyörällä minunkin kokemukseni olisi aivan eri tasolla.

Ensi puraisu pyörän satulassa on hämmentävä. Polkemiseen täytyy oikein keskittyä. Siis että myös polkisi eikä vain antaisi sähkön viedä. Kun eka kunnon mäki tuli eteen avautuu myös silmät. Pyörä nousee itsestään ja on helppo. Älyttömän helppo. Tottakai tämä puhuttelee suuria massoja jotka haluaa harrastaa ja retkeillä – ei rankaista itseään.

Ensimmäinen itsekseen ajamani keikka meni harjoittelun piikkiin. Otin ekalta polulta jonkun satunnaisen reitin ja akku uhkasi loppua kun nousua oli alkuun tonnin verran enkä hirveästi ymmärtänyt säästellä. Alas tullessa yritin ajaa välillä lujaa, mutta ei löydy kyllä mitään luottoa painavan pyörän pitoon varsinkaan yhtään irtonaisemmalla alustalla. Ajaminen on pakosti aika ennakoivaa. Samoin tasaisella osuudella nähtävyyksiä katsellessa tuli selväksi ettei siirtymiä ole järkeä ajaa max avustusta kovempaa (eli noin 27kmh). Olisi kuin vastuksella ajaisi. Vapaata pyörästä ei oikein tuntunut löytyvän.

Seuraava lenkki tehtiin toisen Mikon kanssa ja otettiin reilu 60km/2k haaste. Kaupoissa varoiteltiin akuista ja varauduimme lyhentämään lenkkiä, mutta hyvin se meni. Otettiin pääosa lenkistä rauhassa ajaen ecolla tai kokonaan ilman avustusta sekä tunkattiin myös jonkun verran ylämäkeä. Lopulta akuista jäi kolmannes käyttämättä. Eli me siis oikeasti poljettiin pyöriä ja kyllä ne liikkuu tasaisella lihasvoimin. Sähköpyörä todisti voimansa ja itse sai siitä erittäin positiivisen kokemuksen. Tuollainen lenkki meni kevyesti eikä sykettä tarvinnut juuri nostaa – siis retkeillen. Ja tämä saatiin tehtyä aika pienillä pohjatiedoilla. Kun tuntisi pyörän ja tietäisi muutenkin sähköllä ajamisesta enemmän, voisi varmasti suunnitella ajoja vielä pienemmällä efortilla.

Ajaminen on tietysti enemmän retkimeiningillä ja itse reitin kokemista. Suoritus ei ole niin keskiössä muuten kuin vauhdikkaammilla osuuksilla. Alaspäin ajaessa raskaampi ja hyvin jousitettu pyörä tuo turvaa ja tasaisuutta. Vuokrapyörälläkin uskalsi vähän fiilistellä leveimmillä osuuksilla ja ajamisen ilo välittyy kyllä vaikkei sitä ominta juttua olekaan. Loppulasku Gardalle ja Tremalzon harjanne olivat upeita ja kelle vaan pyöräilijälle kokemuksia. Sähkö mahdollistaa tämän monelle.