Lähtö Lofooteille lähestyy jo kovaa vauhtia, ja päätin vielä viime hetkellä tiedustella mahdollisuutta osallistua hovioppaamme Petter Reuterin (petter@vuoristoretket.com) trädikiipeilykurssille ennen kuin joutuu auttamatta ihan tositoimiin paljon Suomessa harjoiteltua haastavammilla kiipeilyreiteillä. Kurssille osallistuminen Lofooteilla vaan ei valitettavasti tänä kesänä aikataulumme puitteissa onnistunut, mutta Suomessa oli onnekkaasti tarjolla vastaavaa kurssitusta heti seuraavana viikonloppuna! Ilmoittauduin siis vauhdilla mukaan, jotta sekä oma että erityisesti myös kiipeilyseuran mielenrauha olisi taattu jännemmissäkin tilanteissa Lofoottien pitkillä nousuilla.

Heti seuraavana sunnuntaina sitten saavuin kalliokiipeilyn jatkokurssin tapaamispaikaksi sovitulle Hollolan ABC:lle ilokseni jopa 10 minuuttia etuajassa. Tämä oli jo melkoinen  saavutus siihen nähden, että harvemmin pääsen sunnuntaina ylös sängystä ja liikenteeseen vielä puoli seitsemältä aamulla! Tietysti sitten olin onnistunut valitsemaan Hollolan kahdesta ABC:stä juuri sen väärän, ja asian valjettua edes nopea siirtymä sille oikealle ABC:lle ei pelastanut pieneltä myöhästymiseltä..mutta oppaamme Petter ehti onneksi hyödyntää lisäajan tehokkaasti nauttimalla pikaisen aamupalan, eikä näin ollen siis joutunutkaan tyhjällä vatsalla aloittamaan opetus-sessiota. Muita kurssille osallistujia oli lisäkseni 3 reipasta nuorta miestä, jotka hakivat koulutuksesta eväitä elokuiselle Alppi-kiipeilyreissulleen Petterin yhtiökumppanin Rassen opastuksessa. Mukavaa porukkaa olivat, kuten yleensä aina erinäisissä ulkoiluun liittyvissä kuvioissa tapaamani ihmiset.

Saavuimme Havukalliolle ensimmäisinä jo puoli yhdeksän aikaan, ja saimme varsin riemukkaan vastaanoton alueen runsaalta hyttysyhteisöltä. OFFin katkussa aloitimme kurssin kiipeämällä muutaman helpon reitin, jotta Petter saisi jonkinlaisen käsityksen kiipeilytasostamme. Lämmittelyjen jälkeen aloitimme heti opiskelemaan varmistusten asennusta kallioon. Jokainen sai oman nipun kiiloja ja camuja, joita tuli asetella useampi kappale kallionhalkeamiin tässä vaiheessa vielä leppoisasti maan pinnalla seisten. Kun homma oli valmis kävi Petter virityksemme läpi, ja arvosanoja jaettiin asteikolla pääkallo – pronssitähti – kultatähti (lienee selvää mihin suuntaan arvosanat nousivat!). Ilokseni sain melkein kaikista varmistuksistani kultatähden, yksi potentiaalinen pronssitähti tuli itsekin huonoksi epäilemästäni isosta kiilasta, mutta lopputulos oli huomattavasti odotettua parempi! Tuntuu että se omissa trädikiipeilykokeiluissa nimenomaan on ollut vaikeaa, että luottaisi siihen että varmistukset on laitettu oikein, joten nyt tuli edes hieman aiempaa varmempi olo senkin asian suhteen.

Petter valmistelemassa kurssilaisille sopivia harjoittelunippuja kiiloista ja camuista

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa luottaa niihin omiin varmistuksiin ihan käytännössä, kun kiipesimme harjoittelun vuoksi kaksi helpohkoa trädireittiä siten, että vieressä oli aina tuplaköysi johon hädän tullen saattoi klipata. Omalta osaltani alku meni jokseenkin mallikkaasti, mutta jyrkimmässä kohdassa alkoi sen verran jännittää että oli pakko tehdä backup-klippaus myös varaköyteen. Ei kyllä selvästikään kannattaisi tiukan paikan tullen liikaa miettiä mitä tuli edelliseen varmistuspaikkaan viriteltyä, alkaa vain pelottaa entistäkin enemmän! Ylimääräinen tärinä ei myöskään yhtään edesauta turvallista etenemistä kohti seuraavaa potentiaalista varmistuspaikkaa.. Noh, seuraavalla nousulla rohkeus kesti onneksi jo hieman paremmin.

Lopuksi vielä harjoiteltiin yläankkurin tekoa, sekä nopeasti myös ylhäältä varmistamista. Tässä vaiheessa iltapäivä oli jo pitkällä ja porukalla alkoi olla sen tasoinen info-ähky, että katsottiin parhaaksi jättää muut hienoudet seuraaville kursseille ja lopeteltiin kurssi leppoisasti vielä yhdellä vaihtoehtoisella trädi/yläköysi-nousulla.

Laura varmistaa, ja hauskaa on!

Lähes koko Kiipeilysohlojen vakioporukka (Pirjo, Jaakko, Mikko ja Ville) oli myös saapunut paikalle aamupäivän kuluessa seuraamaan miten alokkaan koulutus etenee. Valvonnan ohessa suoritettiin myös hienoja nousuja kurssiporukkamme iloksi, joista ainakin esteettisistä näkökulmista ehdottomasti hienoin oli alla kuvattu Mikon liidaama nousu varsin sammaleisen kallioseinämän siimeksessä. Ilmeisesti homma ei ollut ihan niin kivaa kuin miltä näytti, koska sammaleen kitkaominaisuudet ovat tunnetusti heikot..mutta hienon kuvamateriaalin eteen vaan joutuu joskus uhrautumaan 🙂

Viikonlopun hienoin kuva,selvää keskiaukeama-materiaalia

Loppuun voi vielä todeta että Petterin pitämä kurssi täytti hyvin kaikki odotukset, ja toi minulle lisävarmuutta niihinkin asioihin jotka jo olivat ennestään tuttuja. Lisäksi Havukallio kiipeilypaikkana jäi erittäin positiivisena mieleen, tänne täytyy ehdottomasti päästä vielä uudestaankin samana kesänä!