Barre des Ecrins (Dôme de Neige, 4015 m)

Ecrinsin kansallispuiston korkein huippu on nimeltään Barre des Ecrins, joten sinnehän sitä sitten piti lähteä. Ennakkotietojen perusteella luvassa oli jäätikköä ja lopussa kiviharjanne. Kuten myöhemmin tässä jutussa ilmenee, niin jätimme kiviharjanteen väliin ja kävimme naapurihuipulla nimeltä Dôme de Neige, joka jopa virallisesti lasketaan omaksi nelitonniseksi huipuksi, vaikka se erehdyttävästi muistuttaakin vain Barren olkapäätä.

Ailefroidesta siirryttiin autolla Pre de Madame Carleen, josta, polku lähti nousemaan. Nousu sisälsi ensimmäisen päivän lähestymisen Ecrinsin majalle ja toisena päivän huiputuksen ja paluun takaisin kylille. Lähtöpäivänä Pirjo ja Jannu pääsivät taivalluksen alkuun joskus puoli kymmenen tietämillä.

Matka alkoi melkoista baanaa pitkin. Ei sinänsä mikään ihme, että polku on suosittu. Reitti on harvinaisen hieno. Kelitkin suosivat. Nousu sujui aurinkoisessa, mutta ei liian kuumassa kelissä. Mistä Laura ja Mikko voivat olla hieman eri mieltä, koska lähtivät matkaan vasta puolen päivän jälkeen.
Polku on muokattu leveäksi ja hyväksi kävellä.
Matka sujuu mukavassa aurinkoisessa, mutta ei liian kuumassa kelissä.
Nousee nousee.
Jäätikön hiomaa graniittia.
Ja maisemat vaan paranee.
Glacier Blanc
Refuge du Glacier Blanc. Taustalla Ecrinsin toiseksi korkein huippu, Mont Pelvoux. Erittäin hienon näköinen sekin.
Kyllähän tämä aina toimistopäivän voittaa.
Kohde näkyvissä oikealla. Lähestyminen majalle on helpointa tehdä tuoa jäätikköä pitkin, mutta kun köysi oli Mikolla, meidän piti kavuta kiven kautta. Noiden railojen joukkoon ei ole asiaa ilman köyttä. Paitsi ranskalaisilla sauvakävelijöillä. Kaikilla ei ole itsesuojeluvaistoa.
Barre. Polkukin näkyy.
Huiputuspäivän nousureitti.
Glacier Blanc alaspäin katseltuna.

Ecrinsin majalle saavuttiin noin 6 tunnin haikkauksen jälkeen eli Mikko ja Laura ehtivät juuri parahiksi illalliselle, joka tarjoiltiin kaikille klo 18:30. Aamuherätys oli Barrelle lähtijöille klo 3:00. Siihen ei annettu tällä majalla vaihtoehtoja. Vaikka asiasta hieman nurisimme, niin aikainen lähtö on oikeasti järkevä. Yöunet vaan jäivät vähäisiksi majan trooppisen ilmaston sekä yön mittaan yhden jos toisenkin tekemän vessareissun takia.

Illallisella.
Refugioilla on aina sisäkenkiä tai tohveleita kaikille eikä ulkokengillä tepastella sisällä.
Eteisnäkymä. Melkein kuin kotona?

Aamulla herätys siis kolmelta ja aamiaiselle (vaaleaa leipää, marmeladeja, muroja, teetä, kahvia, kaakaota, appelsiinimehua). Koska aamuyöstä ruokahalu ei ole parhaimmillaan ja huiputuspäivät menee muutenkin aika vähällä syömisellä, niin etukäteistankkaus on näillä reissuilla tärkeää. Se puoli hoitui hyvin Ailefroidessa. Näin sivumennen sanoen on aika käsittämätönä miten postimerkin kokoisessa vuoristokylässä voi olla kaksi loistavaa ravintolaa. Toinen varsinkin oli sen tasoinen, että oksat pois. Ja hinnat kohdillaan.

Kello taisi olla jotain puoli viiden maissa kun päästiin majalta alas jäätikölle, oltiin saatu köysistö riviin ja päästiin varsinaisesti matkaan.

Nää on niitä hienoja hetkiä, kun ollaan liikkeellä auringonnousun aikaan.
Tästä lähtee jyrkempi jäätikköosuus.
Nousua aamuauringossa. Mikäs tätä hyvää polua tallatessa.
Matka jatkuu railoja kierrellen. Tällä jäätiköllä jäätikkövarustuksen mukana oleminen ei todellakaan tunnu turhalta. Silti tännekin oli eksynyt yksi porukka sauvakävelemään. Tajusivat tosin kääntyä siinä vaiheessa, kun piti hypätä railon yli.
Railot oli aika isoja.
Kuten myös serakit.
Lunta ja kiveä.
Nää on niin hienoja. Ton palan korkeus ehkä n. 30 m?
Jannu

Kivisen loppuharjanteen juurelle päästiin noin 5 tunnin kapuamisen jälkeen. Kallio-osuus olikin haastavampi ja varsinkin pidempi kuin olin ennakkoon kuvitellut. Tässä kohtaa piti taas todeta, että meidän aikataululla ja todennäköisellä säätämisellä emme tule saavuttamaan Barren huippua missään järkevässä ajassa. Kovilla kengillä kivellä kiipeämisestä saisi olla myös enemmän kokemusta. Tämä kallio ei ollut se mistä haluaa tipahtaa ja missä harjoitella kengillä kiipeämistä. Päätimme siis nousta toiselle huipulle Dôme de Neigelle, mikä olikin siinä mukavasti lähellä. Tämä osoittautuikin hyväksi päätökseksi, koska paluumarssi oli taas kerran aika pitkä.

Alhaalla Pre de Madame Carlella viimeiset eli Pirjo ja Jannu olivat lopen uupuneina noin neljän-viiden maissa eli n. 12 tunnin kuluttua siitä kun lähdettiin aamulla liikkeelle Ecrinsin majalta. Mikko pinkaisi etujoukkona kovempaa vauhtia, jotta ehti tekemään vielä välttämttömiä duuniasioita. Laura haikkasi hyvänä kakkosena alas.

Dôme de Neigellä. Taustalla Barren loppuharjanne. Harjanteen alku oli meille näissä kamppeissa turhan haastava ja pitkä, joten jätimme sen suosiolla väliin.
Mikko the vuorikiipeilijä.
Pirjo
Ja alas.
Näihin ei tällä(kään) kertaa tipahdettu.

2 kommenttia artikkeliin ”Barre des Ecrins (Dôme de Neige, 4015 m)

  1. Näin on!! Ei se iltapäivän kuumuuskaan Ecrinsin majalle haikatessa juuri haitannut, mikäs siinä on hieman hikoillessa kun ei samaan aikaan tarvitse yrittää pitää otetta liukkaasta kalkkikivestä 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s