Meillä on kulkenut sitkeästi koko reissun ajan mukana Saaran ystävällisesti lainaama kirja Ferrate a Cortina, jossa on esitelty 24 Via Ferrataa Cortinan ympäristöstä. Valittiin kuvauksen perusteella ja Saaran suosituksesta reitti jonka varrelle sattui kaksi helppoa Ferrataa, Giovanni Barbara ja Gengia di Mattia. Näistä ensimmäisessä pääsee menemään komeasti vesiputouksenkin alta. Eihän sitä nyt sitten tietenkään voinut reittiä mennä kuten kirjassa oli kuvattu, mutta kaksi Ferrataa onnistuttiin kuitenkin läpi menemään, mutta Gengia di Mattia korvautui Lucio Dalitilla.

No niin, tämän ketään kiinnostamattoman seikkaperäisen Ferratojen nimianalyysin jälkeen lyhyt kuvaus päivän kulusta. Kirjassa kuvattu parkkipaikka löytyi helposti ja läheiseltä leirintäalueellta tms. myös kahvila ja vessa. Espressojen jälkeen kysyttiin vielä portinvartijatytöltä, että mites tämä reitti nyt Ferratoille meneekään, kun kirjan kuvaus oli yhdessä kohtaa vähän sekava. Tyttö neuvoi, että seuratkaa joen oikeata puolta kunnes tulette maisemapaikalle, josta näkyy putous, sitten vähän alaspäin ja sieltä löytyy Ferratan lähtöpaikka.

Käveltiin ohjeiden mukaan kauniin metsän halki ja päästiin maisemapaikalle menestyksekkäästi. Kaukana alhaalla näkyi silta, joka ylitti pienen vähävetisen joen, jonka toisella puolella näkyvä Ferrata vaikutti erityisesti lähdön osalta hankalalta ja muutenkin Lotan mielestä pelottavan näköisesti jyrkänteellä ”roikkuvalta”, ylempänä näytti olevan helpompi Ferrata, mutta kuviteltiin, että sinne ei pääse tältä puolelta jokea. Lisäksi laskeutuminen alas joen pohjalle, josta Ferrata siis lähti, näytti myös äkkiseltään pelottavalta, joten päätettiin tehdä noin tunnin lisälenkki ja hilautua toiselle puolelle jokea, eli takaisin kaukana alhaalla olevaan risteykseen ja sieltä uusi reitin valinta.

Tallustelun jälkeen päästiin Ferrattojen lähtöpaikkaan, puettiin kamat niskaan ja lähdettiin ylemmälle helpommalta näyttäneelle Ferratalle. Reitti kulki helppoa ”poikkaria” jyrkällä rinteellä korkealla joen yläpuolella kohti varsinaista kohdetta eli komeata vesiputousta. Vesiputouksella kohdattiin tämän Ferrata, eli Giovanni Barbaran pointti, reitti vei suoraan vesiputouksen alta! Todella hienoa seisoa suoraan huimien vesimassojen alla! Siitä jatkettiin vielä hetki aiemmin nähdyn joen uoman äärelle.

Siinä seisoskellessa huomattiin, että ylhäältä kaukaiselta näyttänyt silta oli ihan vieressä ja sillan vierestä muka hankalana alkanut Ferrata alkoikin ihan mukavan oloisena. Päätettiin hivuttautua joen uomaa liukkaita ja märkiä kalkkikiviä pitkin Ferratan alkuun, kun ei huomattu, että vieressä menee tikapuut…no tikapuilla jotkut turistit sähelsivät ja meidän hivutus oli lopulta nopeampi tapa edetä Ferratan alkuun kuin heidän pieni pätkä tikapuita, kaikki ei vissiin ole ikinä kiivenneet tikapuita, vai?

Ferrata, joka siis tällä kertaa oli Lucio Dalaiti, alkoi pienellä kiipeilyosuudella, mutta Lotta nousi muutama askeleet ketterästi ja helposti, pienistä etukäteispeloista huolimatta. Siitä sitten jatkettiin taas mukavaa poikkaria, tällä kertaa vähän lähempänä reunaa ja vähän kapeammalla polulla. Pikku ruuhkakin tuli vastaan reitin jyrkimmässä kohdassa, piti odotella hetki vastaantulijoita ja sitten taas muutaman muuvin nousu ja vielä pikku pätkä lähtöpisteeseen.

Evästauon jälkeen todettiin, että ei viitsitä kävellä enää tuntia Ferrata Gengia di Mattialle, etenkin kun se oli vain 15 minuuttia pitkä ja nyt oli joka tapauksessa jo kaksi Ferrataa vedetty eli ei kun tallustellen takaisin autolle.

Tämän päivän kruunasi hotellimme ”sauna- ja suihkutaivas”! Kolme saunaa ja kuusi erilaista ja eri tuoksuista suihkua sekä suolahuone. Puolentoista tunnin setti suomalaista saunaa, turkkilaista saunaa ja Välimeren saunaa (kuuma huone jossa leijuu kivoja tuoksuja ja välillä kiukaalle suihkutetaan tuoksuja lisää) sekä erilaisia suihkuja erilaisilla tuoksuilla ja lopuksi lekottelu suolahuoneessa teki tosi terää!