Cortinassa kulutettujen neljän täyden päivän aikana ehdittiin tehdä kolme päivävaellusretkeä. Kohteet olivat Malga Larieto, Cinque Torri ja Malga Ra Stua. Tarkoitus oli käydä viimeisenä vaelluspäivänä katsastamassa Cinque  Torrin ohella toinen legendaarinen kiipeilykohde eli Tre Cime, mutta auton moottoriin Cinque Torrin retkellä iskenyt mikä lie polttoaineen syöttö- / päästöjen hallintajärjestelmän vika pakotti valitsemaan vähän lähempänä olevan kohteen. Auto kyllä liikkui, mutta vain matalilla tehoilla. Asian vierestä voi todeta, että Munchenistä saatiin huoltoaika, mutta Muncheniin piti körötellä Cortina d’Ampezzosta matalilla tehoilla ja ottiko päähän! Kulutuskin oli käsittämättömät 6,2 l/100km! Miten ihmeessä Alfa Romeo Mito Quadrofoglie Verde voi pakottaa ihmisen ajamaan taloudellisesti!? Munchenissä päästiin autolääkärille (sillä oli valkoinen lääkärin takki ja stetoskooppi, ehkä, stetoskooppia ei nähty, mutta varmaan sekin löytyi) ja lääkäri buuttasi jonkun tietokoneen ja tyhjensi kovalevyn ja jo taas Mito lähti kulkemaan iloisesti. Kummallisia nämä nykyautot.

Ensimmäisenä vaelluspäivänä lähdettiin kävelemään suoraan hotellin ovelta kohti Agriturismo Malga Larietoa. Ensi käveltiin kylän raittia ja käytiin lähikaupasta pari banaania ja vettä evääksi. Ensimmäinen tavoite oli löytää joku hoitokoti, jonka pihalta lähti polku nousemaan vuorille. Kohtuullisen vähäisen haeskelun jälkeen hoitokoti löytyi ja päästiin toteamaan, että hoitokodin pitäminen on ilmeisesti kannattavaa, kun joku ylilääkärin näköinen kaveri lääkärin takki viuhuen parkkeerasi hienon urheiluautonsa hoitokodin pääoven eteen parkkikieltoalueelle…no ehkä siinä oli juuri siksi parkkikielto, että ylilääkäri voi parkkeerata…

Hoitokodin jälkeen lähdettiin nousemaan mukavassa alppikuusikossa upeiden vuorten keskellä kohti agriturismoa, joka siis myös harrastaa meijeritoimintaa (tietää sitä, että nimessä on sana ”malga”). Ihmisiä ei juuri näkynyt, isä poikiensa kanssa tuli maastopyörillä vastaan ja lopussa ohitettiin italialainen perhe, mutta agriturismolla oli kyllä autolla tai muita reittejä saapuneita lounasvieraita runsaasti. Syötiin itsekin ja ruoka oli erinomaista, samoin alueen kuuluisa prosecco. Samaan aikaan ilmeisen erinomaista lounasta nauttivat kaksi talon vuohta, jotka tekivät selvää sekä kukkaistutuksista että pihapensaasta, olikohan ne ihan luvallisilla asioilla?

Ruoka tuli syötyä ja talon elukat moikattua ja siitä sitten suunta alas hieman eri reittiä, jonka alku ei ihan heti löytynyt, kuten aina. Reitti kuitenkin löytyi ja käveltiin hiljakseen alaspäin. Hieman ennen kylää huilailtiin jollain penkillä kun menin toteamaan, että ”ei onneksi ole ukkosta, vaikka vähän on sadellut”, ja saman tien kajahti ilmoille komea jyrähdys! Sen siitä saa kun manaa…

Matkaa oli enää kilometri, hetki pidettiin sadetta (kun sadekamat jäi hotellille, mitä niitä vuorilla mukana kantamaan…) puun alla (joka ei tietysti ole suositeltavaa noin yleisesti ottaen ukkosella…) ja päästiin vähin vaurioin hotellille. Pienen huilin jälkeen käytiin pyörimässä raitilla ja saatiin selville, että ferrata-settiä ei tarvitse ostaa vaan sen saa vuokrata hintaan 5 € / hlö / päivä ja kun se maksaa useasta kympistä yli sataan euroon ja kun sen tarve Suomessa lienee vähäinen, niin eipä tarvinnut kauaa pohtia vuokraako vai ostaako. Suunnitelma oli siis seuraavaksi päiväksi selvä, testaamaan jotain helppoa Via Ferrataa.

Mutta seuraava vaellus kohdistui Cinque Torrille. Tämä reissu alkoi auto-ongelmien lisäksi myös sikäli epäonnisesti, että tornien lähelle johtavan tien alussa oleva puomi olikin kiinni päiväsaikaan, joten ei kun jalkapatikassa ylös melkoinen nousu. Eipä sillä sinänsä väliä, samahan se on missä sitä kävelee, mutta toisaalta olisi ollut kiva ehtiä tehdä vähän pidempi lenkki ylhäällä vuoristossa ja yrittää bongata piilossa vislailleita marmottia (murmeleita). Ylhäällä huomattiin kuitenkin, että sinne olisi päässyt tuolihissillä, joten päätettiin säästää polvia vihlova jyrkkä osuus laskeutumisesta ja otettiin hissi alas, jonka jälkeen vielä päästin kävelemään vajaa tunti kauniissa laaksossa.

Auton reistailun takia päädyttiin siis viimeisenä Cortina d’Ampezzon päivänä vaeltamaan kohti Malga Ra Stuan vuoristomeijeriä ja sen takan avautuvaa idyllistä alppilaaksoa. Ei ollut kuitenkaan yhtään hullumpi ”joutuminen”. Ensin noustiin ylös korkealle laakson yläpuolella ja sieltä upeiden maisemien äärellä käveltiin Malga Ra Stualle. Sen jälkeen silmien eteen avautuikin yksi idyllisimmistä alppilaaksoista jonka ikinä olen nähnyt! Lehmät laidunsivat ja ihmiset viettivät kaunista kesäpäivää alppiniityillä, marmotat ne vaan pysyivät piilossa koloissaan…