Saksa-trilogia

Reissu päättyi lomailuun Saksassa. Tämä juttu ei ole millään tavalla outdoor-aiheinen, mutta koska Sohlojen blogi on lähtökohtaisesti vapaamuotoinen eikä myöskään ruumiin ja sielun ravintoa saa unohtaa liikkumisen ohessa, niin tässä ”kaikessa lyhykäisyydessään” kertomus kesäloman päättäneestä Saksan turneesta.
Loman viimeisen osuuden sinänsä hyvin erilaisten kohteiden yhteiseksi teemaksi muodostui kyseenalaistaminen ja sen tärkeys. Kohteet olivat Munchenin eläintarha, Dachaun keskitysleiri ja hieman abstraktimpana kohteena saksalainen ruoka-, viini- ja olutkulttuuri Munchenistä, Moselin ja Rheinin kautta Lubeckin hansakaupunkiin.
Munchenin eläintarha
Eläintarhojen olemassaolon kyseenalaistamiselle on varmasti paljon perusteita. On vaikea perustella äkkiseltään, että eläin tuodaan luonnosta pieneen häkkiin ihmisten tuijotettavaksi. Eläintarhojen olemassaoloa onkin vaikea perustella niiden lajien kohdalta, joita luonnossa vilisee enemmän kuin tarpeeksi, kuten vaikkapa hirvi. Toisaalta, ihminen on piittaamattomuuden, ahneuden, tietämättömyyden, köyhyyden ja ties minkä verukkeen nojalla tuhonnut monia lajeja sukupuuton partaalle ja saattanut monien lajien elinympäristöjä lajeille elinkelvottomaan tilaan. Eikö siinä tapauksessa eläintarha voi toimia lajien turvapaikkana kunnes ihmiset taas toivottavasti joku päivä tulevat järkiinsä lajin alkuperäisessä elinympäristössä ja laji voidaan palauttaa luontoon? Suomenkin luonnosta on ehditty tuhota monta lajia, jotka on myöhemmin sinne palautettu ja voivat nyt erinomaisesti. Toinen tärkeä tehtävä eläintarhalla on tuoda tietoa luonnosta kaupungin keskelle, jotta ihmiset oppisivat vaatimaan luonnon kunnioittamista myös kauempana omasta ympäristöstä.
Munchenin eläintarha vaikutti ainakin näin amatöörin silmin varsin mukavalta paikalta eläimille. Tilat oli väljät ja eläimille oli järjestetty kaikenlaista aktiviteettia ja virikkeitä. Mielestäni eläintarhoille on paikka tässä maailmassa, kunhan ne toteutetaan oikein ja niitä käytetään oikeaan tarkoitukseen.
Kauniin värisiä lintuja nuo flamingot.
Norsu pedikyyrissä (kaikkein eniten oikealla oleva)…
…ja sitten tulee vuoronvaihto…
…kaikki tunkee, kuka on seuraava…
…minä menen, odottakaa vuoroanne…
…jee, pedikyyri on kivaa…
…no ei auta kuin odottaa vuoroa…
…kohta sinne pääsee.
Näppäriä nämä automaatit…
…harmi vaan, että väärällä puolella aitaa.
Ei taida olla mun kavereita, kun ovat noin oudon värisiä…
…istutaan sit kivelle.
Kaikkeen sitä pieni ”tähystäjä” joutuu, mitähän tonkin kanssa pitäis tehdä…
Dachaun keskitysleiri
Kukaan ei varmasti voi olla kyseenalaistamatta keskitysleirien olemassaolon oikeutta, tai jos voi, niin suosittelen kokeilemaan keskitysleirielämää jossain maailman kolkassa ihan omakohtaisesti. Millään syyllä ei voida perustella keskitysleirien tai niihin verrattavissa olevien pitkäaikaisten vankileirien olemassaoloa, ei 40-luvulla eikä 2000-luvulla vaikkapa Guantamossa. Erilaisia keskitysleirejä on kuitenkin ollut aina, ehkä ei niin suurille ihmismäärille tarkoitettuja kuin 40-luvun Saksassa, mutta jonkinlaisia vankileirejä kuitenkin joiden vangit valikoituvat mielivaltaisesti ja joissa vankien oikeuksia ei kunnioiteta. Kysymys kuuluukin, että miksi näiden leirien olemassaoloa ei kyseenalaisteta silloin kun ne perustetaan? Kuinka on mahdollista, että normaalit ihmiset suostuvat johtajien sekopäisiempienkin ajatusten toteuttajiksi? Opetetaanko ihmisiä esimerkiksi koulussa rohkeasti kyseenalaistamaan johtajien ajatuksia vai opetetaanko jokainen pieni koululainen nöyrästi tottelemaan mitä auktoriteetit käskevät tekemään? Minun mielestä jokaisella on vastuu kyseenalaistaa auktoriteettien ”käskyt” mikäli ne ovat vastoin yleisesti hyväksyttyjä moraalikäsityksiä. Hitler oli psykopaatti, mutta montako juutalaista Hitler itse tappoi? Miksi kukaan suostuu toteuttamaan psykopaatin johtajan sairaita ajatuksia? Vastuu omista tekemisistä on viime kädessä jokaisella itsellä.
Tätä opastaulua ei pitäisi olla olemassa.
Tältä asemalta ja tuosta portista ei moni palannut.
Jaa-a, eipä tainnut vapauttaa, jos kuolemaa ei sitten lasketa ”vapautukseksi”.
Vähän paremmalla tuurilla pääsi normaaliin ”kasarmiin”…
…tai sitten joutui tuonne…
…bunkkeriin…
…jonka ankeilla…
…käytävillä ei armoa…
…annettu ja moni…
…päätyi teloitusryhmän eteen…
…tämän seinän äärelle tai…
…mahdollisesti tänne…
…osa koki vielä karmeamman ”suihkun”…
…kaasukammiossa.
Kun tappokoneisto oli liian tehokas…
…piti keksiä myös tehokas tapa…
…päästä kuolleista eroon.
Näissä uuneissa ei paistettu leipää vaan…
…tuhkattiin ruumiita.
Kunnia niille, jotka taistelivat vastaan…
…ja kaikille niille tuntemattomille, jotka…
…syyttä teloitettiin, mutta…
…ehkä he ovat nyt taivaassa…
…pilvien takana.
Kunnia myös…
…vapauttajille.
Toivomme, että nämä  opetukset menivät perille…
…ja tämä ei toistu…
…eikä kukaan unohda.
Saksalainen ruoka-, viini- ja olutkulttuuri
Saksalaisen ruoka-, viini- ja olutkulttuurin olemassaoloa tuskin kukaan vakavissaan haluaa tai edes pystyy kyseenalaistamaan. Joku ekonomihenkisesti ajatteleva terveysviranomainen voi tietysti jotain jupista rasvasta ja ties mistä, mutta ihminen on psykofyysinen kokonaisuus eikä henkistä puolta pidä aliarvioida. Kumpi mahtaa elää pidempään, suomalainen aikamiespoika, joka istuu mamman peräkammarissa yksin ja jäystää ruisleipää ja porkkanaa vai saksalainen ylipainoinen Gunther, joka vetää makkaraa, silavaa, potkaa ja olutta tai rieslingiä illat pitkät kavereiden kanssa olut- tai viinituvassa?
Ja seuraavaksi loputon kuvakavalkaadi halki  Saksan ruoka-, viini- ja olutkulttuurin, koittakaa kestää…

Saksalainen oluttupa ulkoa…
…ja sisältä.
Näitä tarjotaan…
…ja kyllä maistuu hyvältä!
Erilaiset…
…pyhimykset…
…ja kaupungin kello valvovat, että…
…viiniteltassa…
…viinin kaato ja…
…ja viinin juonti sujuvat täsmällisesti.
Kaunis talo kaunista taivasta vasten.
Sieltä valvotaan viinirypäleiden kypsymistä.
Pikkukaupungin idylliä.
Viinituvan terassilla aika menee rattoisasti.
Taidetta ei pidä unohtaa!
Ei niitä taloja aina jaksa ihan suoraan rakentaa.
Näillä tehdään töitä.
Nämä ovat sööttejä, mutta myös hyviä!
Vanhoja työkaluja.
Kaunis Mosel.
Siellä kylän takana kylän viinitilukset.
Ja taas viinitupa.
Myös musiikki on tärkeää.
Täältä löytyy hauvallekin turvapaikka.
Nämä viinit ovat…
…mustan kissan omia.
Jyrkässäkin voi kasvattaa viiniä.
Täältä voi valvoa omia ja naapurin tiluksia…
…ja viinin myyntiä…
…sekä vientiä Reinillä.
Lotta sekä ystävälliset ja erittäin innokkaat paikallisoppaamme Gisa ja Hartwig Lyypekissä.
Verot pitää kantaa idyllisessä Lyypekissäkin.
Komeita rakennuksia…
…  on veroilla rakenneltu.
Täällä kävi merimiehet kirkossa…
…ja tänne mentiin syömään…
…  ja juomaan.
Näillä purjehdittiin ennen.
Ja täällä syötiin ja juotiin ennen…
…ja syödään ja juodaan…
…edelleen.
Seuraavaksi Lyypekin Duckstein-festivaaleille…
…jossa tarjolla oli Duckstein-olutta…
…ja hyväähän se saksalaiseen tapaan oli.
Moni muukin oli päättänyt lähteä festareille.
Joulupiparkakkuja vaikka ei olekaan joulu.
Vielä pieni kierros…
…Lyypekin oluttupien…
…tunnelmallisiin…
…syövereihin…
…joissa on viihdytty jo…
….vuosisatoja!
Oluttuvan jälkeen voi hiippailla kaasulyhtyjen valossa vaikkapa tällaisen…
…pienen kapean ja matalan kujan takana olevan…
…idyllisen pihan äärellä sijaitsevaan omaan rakkaaseen kotiin.
Tai sitten voi poistua…
…kaupungista kaupungin portin kautta.
Viimeinen vilkaisu Lyypekkiin ja sitten Finnlinesilla Helsinkiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s