Nissedal

Pitkän, pimeän ja märän syksyn piristykseksi päätettiin Mikon kanssa nykäistä ja suunnata pitkäksi viikonlopuksi Nissedaliin Etelä-Norjaan. Hieman tietysti mietitytti, että näin lokakuun lopussa Norjankin tuntureilla voi olla jo täysi talvi, että miten siinä sitten kiivetään lumen keskellä. Mutta eihän kiipeily ole ainoa aktiviteetti, jota Norjassa voi tehdä, joten reissuun vaan.

Matkaan lähdettiin aamuyöstä torstaina Mikon noudolla Töölöstä, Norwegianin kone starttasi siinä seiskan pintaan. Matka meni mukavasti nukkuessa, tosin huolestuttavan tyhjä kone oli, toivoisi, että edullinen yhteys Norjaan ei loppuisi käyttäjien puutteessa. Osloon päästiin nopeasti, mutta autovuokraamon tiski ei heti löytyny, piti käydä kääntymässä parkkiksella asti. Kovaa etsintää ei edes palkittu vaan antoivat Toyota Yariksen, siis auto varattiin ja Yaris saatiin!? No siihen pitää tyytyä mitä saa kun halvimman ottaa. Mutta kaikkien yllätykseksi Yariskin kulki sen verran reippaasti, että norjalainen munkkipöhö eli politi ei siitä tykännyt. Maa on puolillaan jotain kuudenkympin rajoituksia niin vaikka kuinka yrittää körötellä, ja alla on vielä Yaris, niin ei sitä joka mutkaa jaksa pitää vauhtia tasan kuudessa kympissä. No rahanahneiden munkkipossujen takia piti käyttää pari tuntia Skienissä postin etsimiseen ja siinä samalla lounaaseen.

Erinäisten kiertelyiden ja kaarteluiden kautta päästiin lopulta Nissedaliin. Ensimmäisenä käytiin kaupassa hankkimassa viikonlopun ruuat ja samalla kysäistiin kylän hotellista majoitusta. Suunnattiin kuitenkin lähemmäksi kiipeilyn pääkohdetta, josta löytyi topossa mainostettu mökkikylä. Miellyttävän isäntäväki antoi meille vielä reilun alennuksen, joten majoituttiin sinne.

Ruuat ja kamat heitettiin mökkiin ja suunnattiin samantien kohti Haegefjelliä, jossa odotti seuraavaksi päiväksi ajateltu kiipeilyreitti. Viimeiset kilometrit ajeltiin hiekkatietä ja eikös paikallinen tienhoitaja ollut päättänyt juuri sinä päivänä kaataa pehmeää hiekkaa tien täyteen. Tähän hiekkakasaan minä tietysti karautin Toyotalla ja ei ollut Toyota maineensa veroinen, joku ihmeen muovilista irtosi melkeen kokonaan keulasta, höh. Loppumatkan se sitten kolasi kaikki kivet jonnekin moottoritilaan raahatessan maata puoliksi irti roikkuen.

Tämänkään takaiskun ei annettu haitata vaan perille päästiin. Auto parkkiin ja kävellen kohti reittivaihtoehtoja Via Lara ja Agent Orange. Maasto oli mukavasti jäässä, joten jalat eivät kastuneet. Katsastettiin reitit ja todettiin, että vaikeampi vaihtoehto eli Agent Orange näytti houkuttavammalta. Reitti on 8 kp:tä ja reilut 400 metriä pitkä, vaikeimmat 2 kp:tä ovat 5+, muuten vaihtelevasti 5 ja 5-. Pienen lumipyryn iskiessä tunturiin, päätettiin palata mökille lämpimään tekemän illallista.

Kylmän kaunista maisemaa.
Siinä sitä släbiä.
Mikko arvioi reittejä.
Lumi ei ole kaukana.
Jäätyneet lammet ovat vielä lähempänä.
Tällä olisi päässyt myrskyävän järven yli, mutta tekninen vika pilasi mahdollisuudet.
Näillä pitäisi päästä huomenna ylös.

Illallisesta tuli maittava ja ravitseva, samoin aamiaisesta, auto-ongelmakin ratkesi isäntäväeltä lainatulla ruuvimeisselillä, jolla vedettiin kokonaan irti surkea muovilista, no asiaan pitänee palata vielä ennen vuokraamoon paluuta… Näillä eväillä ja paksuilla vaatteilla varustettuna suuntasimme kohti Agent Orangea. Auton mittari näytti parkkiksella nollaa ja tuulikin oli navakahko, joten hieman huolestutti miten seinällä tarkenee, erityisesti sormien lämpimyys. Vai pitäisikö kiivetä hanskat kädessä? Voiko hanskat kädessä kiivetä? Voiko pakkasessa ylipäänsä kiivetä? Ja miten villasukat kiipeilytossuissa toimii? Paljon kysymyksiä. No pian sen näkee…

Voisiko keli kauniimpi olla? No ei!
Siitä aika keskeltä mentiin ylös.
Parkkiksella oli lämpötila nollassa.

Kallion juurella kuitenkin valui hiki, nousu oli kovahko. Ja aurinko lämmitti mukavasti. Mikko lähti ekana, kun Mikko tykkää liidata aina ekat koopeet. Ekat 2 kp:tä olivat kokonaan pultattua släbiä. Tänä kesänä, tai siis viime kesänä ja tänä syksynä, onkin tullut vedettyä släbiä urakalla, alkaa homma sujua, joten sujui nytkin, Mikon eka liidi meni hienosti, samoin minun seuraava, pultilta toiselta släbillä tepastellen. Aurinko lämmitti sen verran, että minä heitin hanskat heti mäkeen…tai taskuun siis, eikä paksut sukat tossuissakaan haitanneet.

Tästä ylös, puiden varjoja pitkin.

Kolmannella kp:lla pultteja oli enää kaksi, muuten mentiin trädiä. Meidän käsityksen mukaan loppureitti piti olla trädiä, mutta ei se sit lopulta ollutkaan. Kolmas kp vaati jo vähän ponnistuksia Mikolta liidissä, ne ehkä olisivat olleet reitin kovimmat ponnistukset, jos homma olisi mennyt ihan täysin putkeen, mutta ei siinä ihan niin käynyt.

Kolmosen jälkeen minä jatkoin liidausta lyhyen trädikoopeen, siinä ei sen kummepia ongelmia ollut, samoin pari seuraavaa pätkää meni ongelmitta, keli oli kaunis ja reitti suojassa tuulelta. Lämpötila oli vähän pakkasen puolella, mutta pakkasta ei edes huomannut. Sohlojen kiipeilyt harvoin ovat kuitenkaan täysin ongelmattomia. Kuudennella ständillä kuvailimme videota, joka päättyi toteamukseen, että emme täysin tiedä mihin reitti jatkuu, mutta johonkin ylöspäin. Niinhän siinä taas kerran kävi, että kahdelta kiipeilijältä jäi näkemättä kaksi pulttia muutama metri ständin yläpuolella ja Mikko lähti liidaajana kiertelemään ties minne päätyen lopulta naapurireitin pulteille.  Näiden pulttien ja trädikaman avulla Mikko hivuttautui ylöspäin, kunnes huomasi meidän reitin pultit. Ongelma oikeastaan oli se, että me luultiin ettei reitillä ole pultteja enää kolmos pätkän jälkeen, joten ei osattu etsiä pultteja. No pultteja oli ja harhaan mentiin. Lopulta Mikko onnistui hivutamaan itsensä oikealle ständille, ei helpointa reittiä, mutta kuka niitä laskeskelee. Pieneksi ongelmaksi meinasi muodostua köyden riittävyys. Kp oli muutenkin 60 metriä, ja meillä siis 60 metriset köydet, ja siihen kun lisättiin Mikon ekstralenkit niin tiukille meni, mutta riitti.

Minä siitä sitten jatkoin viimeisen pätkän, jolla meinasi tulla samanlaisia ongelmia. Kp oli 60 metriä pitkä ja lopussa oli pieni tasanne ennen viimeistä jyrkkää, ja tällä tasanteella kiertelin ja kaartelin jo ties missä väärässä reunassa kunnes huomasin pultin, joka johti oikeaan paikkaan. Seuraava ongelma oli se, että köysi loppui kun hivutin itseni viimeisen jyrkän yli, katselin siinä edes takaisin ankkuripultteja, mutta en nähnyt, joten tein trädiankkurin. Mikko sit ständille noustessaan totesi, että metrin verran sivussa mun trädiständistä oli pultit…no ei kaikkea aina näe…

Komeita maisemia, herkkää kiipeilyä…tosin aika helppoa tässä…
Välppäystä ständillä.
Mikko etenee vauhdikkaasti.
Perinteinen omakuva.
Mikko touhussa.
Teetauko.
Mikko ja Mikon kamera.
Tunturin laki olikin sit tosi upea! Mielettömiä kalliomuotoja, jäätyneitä lammikoita ja lumilaikkuja. Pienen tauon jälkeen jatkettiin huipulle ja sieltä alas polkua pitkin. Tuli oli melko kova, mutta eipä se haitannut maisemia, jotka oli upeat! Pikku lammikoita jäässä, lunta siellä täällä ja vapaan virtaavia puroja. Mikko totesi yhden kauniin lammen äärellä, että maisema on kuin joulusadusta, hetkenä minä hyvänsä lampi voi täyttyä luistelevista keijukaistytöistä ja maahisista ja joulupukki kurvaa tunturin takaa…maagista seutua tämä Norja!
Siellä ne lumet edelleen on.
Kauniita kalliomuotoja huipulla.
Lunta ja jäätä.
Upeat  maisemat huipuluta!
Visiitin ylöskirjaus.
Haegefjellin huippu.
Maagisia maisemia…
…kuin joulutarusta…
…odottamassa keijukaisia ja maahisia luistelemaan herkälle jäälle.
Komeita kallioita…
…ilta-auringossa.

Illalla taas tankattiin, ja aamulla, ja siinä välissä kiinnitettiin se irronnut muoviläpyskä takas Yariksen keulaan, ihan hyvältä näytti, ei ne sitä tajua vuokraamolla… Ja aamulla uuteen kohteeseen, Tunturin nimi oli Baremlandsfjellet ja reitti Harry Pothead, 3 kp:tä, kaksi 5+:aa ja yksi 6-, kokoaan släbiä ja täysin pultattua.

Uusi päivä, uusi reitti, vanha keli, kaunis kuin morsian!
Lato ja pelto kuin Koillismaalta…Suomen nälkämailta…

Reittiä lähestyttiin Hannu ja Kerttu -talon pihapiirin kautta, talo ei ollut kuitenkaan suklaata vaan puuta, tosin näytti suklaalta. Reitin alku vaatii pienen pusikkotaistelun, mutta ei pahaa. Ilma oli aurinkoinen ja jopa lämmin, tuuli oli täysin poissa. Eka kp tuntui lopulta kaikista tiukimmalta ja perinteen mukaan Mikko liidasi sen. Toka ja kolmas kp meni ilmeisesti kropan ja pään lämmettyä melko helposti. Toisaalta molemmat heitettiin ekalla ständillä myös villasukat kiipeilytossuista mäkeen, joka tietysti paransi tuntumaa släbillä.

Asuukohan Hannu ja Kerttu täälltä? Ehkä…
Taas seurataan puun varjoa…
…kunhan on ensin vähän pohdittu.
Mikko ei pohdi, Mikko kiipeää.
Nyt sai jo sukat pois, lämmintä riittää!
Talo alhaalla pellon reunassa.
On ne maisemat upeita!
Huipulla…
…näkyy kauas…
…ja on mukava pitää piknikkiä…
…ja katsella maisemia…
…ja lähteä alas.

Reitti oli hieno ja päätyi upealle harjanteelle, jossa katseltiin jonkun aikaa maisemia ja syötiin eväitä. Sieltä sit vaellusreittiä alas autolle. Vielä piti ajella takaisin mökeille hoitamaan maksu, kun aamulla ei ollut käteistä ja luottiskonetta osaava isäntä oli avaamassa jäätyneitä putkia.

Sunnuntaiksi sääennuste lupasi sadetta, joten päätettiin  poistua katselemaan Rjukanin laaksoa. Mikko halusi katsastaa jääkiipeilystä kuuluisan laakson talven jääkiipeilyreissuja varten. Rjukan on todella vaikuttava laakso jolla on myös kiinnostava historia. Saksalaisten raskasvesitehtaalle oli valittu todellakin oikea paikka. Syvä ja jopa hieman pelottava laakso on ehdottomasti oikea paikka globaalien pahisten piilopaikaksi, ja lopulta heidän ”haudakseen”…

Täällä ne saksalaiset keitteli liemiään, mutta norjalaiset ja englantilaiset tuli väliin, komea paikka keitellä kuitenkin.

Kokonaisuutena reissu oli erittäin onnistunut. Saatiin nauttia syksyn parhaista keleistä aivan upeissa maisemissa. Nissedal osoittautui erinomaiseksi kiipeilykohteeksi johon pääsee helposti, nopeasti ja halvalla Suomesta, ainakin niin kauan kuin Norwegian Helsingistä suoraan Osloon lentää, toivottavasti kauan. Myös Rjukan näytti jääkiipeilijän silmin houkuttelevalta ja varmaankin ensi talvena Sohlojen jääkiipeilyjaos tavoittelee reissua Rjukaniin. Etelä-Norja todettiin siis Sohlojen toimesta suosteltavaksi kiipeilykohteeksi suuremmista seinistä kiinnostuneille suomalaisille.

Ja sellainen meinasi vielä unohtua, että tämän reissun ”uutuus” oli Sohlojen kiipeilyvideot, niitä napsittiin sieltä täältä ja katsotaan josko keksitään joku sopiva julkaisutapa, jotta myös lukijamme pääsevät näkemään ihan livenä Sohlojen toimintaa seinällä ja seinän juurella tai huipulla…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s