Nissedalenin kalliokiipeilyjen jälkeen siis paettiin uhkaavia lumisateita Rjukaniin, saksalaisten toisen maailmansodan raskasvesitehtaasta kuuluisaan komeaan laaksoon hieman Nissedalenista pohjoiseen. No taitaa se laakso olla kuuluisa myös ainakin jääkiipeilystä, Hardangerviddan tunturiylängöstä ja Gaustatoppenin komeasta huipusta.

Rjukan on ulkoiluihmisen paikka, erilaisten patikointiaktiviteettien ja jääkiipeilyn lisäksi voi harrastaa melkein mitä vain, ainakin maastopyöräilyä, hiihtoa tai laskettelua sekä Gaustablikk-nimisen hiihtokeskuksen että Gaustatoppenin rinteillä, jonne talviaikaan menee jonkinlainen hissikin. Rinne- ja latukarttoja voi katsella tämän linkin kautta:

http://www.gaustablikk.no/no/sider/loypekart.html

Aamulla heräsimme melkein kylän keskustassa sijaitsevasta mukavasta Rjukan Hyttebystä.

Rjukan Hytteby, pizzaa ja ruokaa…

…ja mukavat mökit, vain sauna puuttu.

Meillä ei ollut suksia mukana ja luntakin oli vasta Gaustatoppenilla eikä rinteillä ollut vielä tarpeeksi jäätä, joten Mikko ei voinut edes yrittää pakottaa minua roikkumaan jäähakkuihin. Liekö yhtään järkevää touhua sellainen? No ei varmaan, mutta me otimmekin allemme omat jalat ja päätimme kavuta Gaustatoppenin huipulle, kun kelikin oli edelleen kaunis eikä lumisateista ollut tietoakaan ohuesta pilveverhosta huolimatta.

Otimme siis vuokra-Yariksen allemme ja karautimme mukavan serpentiinitien ylös huipulle johtavan reitin alkuun, tai serpentiini olisi ollut mukava, jos alla olisi ollut auto, mutta menihän se Yariksellakin. Lähtöpaikka oli korkealla tunturiylängöllä sen verran tuulisella paikalla, että Mikko päätti vetää päälle, tai oikeastaan alle, pitkät kalsarit. Minä en kyllä ymmärrä mikä ihmeen idea oli ylipäänsä lähteä liikkelle ilman pitkiä kalsareita, pakkasta kuitenkn oli monta astetta ja tunturissahan tuulee aina, no Mikko on kovempi kuin minä.

Reitti lähti nousemaan mukavasti lumisia rinteitä kohti tunturin huippua. Välillä nousu oli jyrkempää ja välillä loivempaa, samoin välillä tuuli ihan kunnolla ja välillä oltiin tuulen suojassa. Hiljalleen kavuttiin ylöspäin ja parin tunnin jälkeen saavutettiin kesäisin ja pääsiäisenä auki oleva vuoristomaja aivan huippuharjanteen alussa. Maisemat oli tietysti upeat ja paikalle oli kavunnut myös neljä norjalaista lautailijapoikaa. Vielä piti kuitenkin kävellä huippuharjanne huipulle.

Harjanne oli varsin näyttävä ja mukava. Aluksi kapea ja ilmava, mutta silti turvallinen osuus ja lopussa puikkelehtimista isojen lumihuuruisten bouldereiden halki huipulle. Ja kun vielä aurinko pilkisteli pilviverhon takaa ja harjanteelle ei edes navakka tuuli osunut, niin eipä paljon hienompaa nousun huipennusta voisi kuvitella! Nyt voi siis jo päätellä, että luvattu lumisade jäi lupaukseksi ja saimme taivaltaa mukavassa kelissä koko Gaustatoppenin huiputuksen. Huipun jälkeen pidettiin majan eteisessä pieni tauko, itse maja oli lukittu ja eteisessä oli yksi tuoli. Se ei kuitenkaan haitannut kun meillä oli vain yksi teemuki, joten teen juontivuorossa ollut sai istua. Mikolla oli sen verran huomautettavaa minun tekemistä eväistä, että niihin olisi kuulemma voinut laittaa muutakin kuin meetvurstia, esimerkiksi juustoa tai voita tai mitä vaan, mun mielestä ne oli ihan hyviä ne leivät. Tarviiko leipiin  muka jotain muuta kuin meetvurstia? No ei välttämättä…

Teen hörppimisten ja eväiden mutustamisen jälkeen lähdetiin alas, matka meni vauhdikkaasti joko vähän jäistä polkua tai polun viereistä korppua. Vielä vauhdikkaammin olisi mennyt suksilla, kuten norjalainen mies tunturisuksillaan osoitti, mutta kävellenkin pääsi eikä hieman korppuuntunut lumi ehkä vielä ollut parasta mahdollista laskemiseen. Laskijoita oli tosin jäljistä päätellen sujauttanut myös huippuharjanteelta hieman jyrkempääkin vaihtoehtoa alas, joten kun lumet kunnolla tulevat niin vaihtoehtoja riittää, kuten todettua niin ylös pääsee talvella myös hissillä, joten ihan OK offarikohdekin kyseessä.

Mutta me ei hiihdelty vaan käveltiin. Autolla oltiin kokonaisuutena noin neljän tunnin taivalluksen jälkeen ja päätettiin vaihtaa samantien asiallisemmat vaatteet lentokonetta varten. Idea tuntui hyvältä, mutta ei sitä ollut. Ihmisen ihossa on selkeä suunnitteluvirhe, -4 celsiusta ja kova tuuli jäädyttää ilman vaatteita olevan ihmisen melko nopeasti, yritä siinä sitten ihan horkassa kädet tunnottomina vetää jotain jäätyneitä farkkuja jalkoihin, no ei ainakaan voinut viivytellä ja tuhlata ylimääräistä aikaa vaatteiden vaihtoon…

Näisä maisemista lähdettiin…

…auringon saattelemina…

…kohti Gaustatoppenia.

Mikko nousee…

…ja aurinko paistelee pilviverhon takaa.

Huippu näkyvissä, tuuli yltyi ja takin väri vaihtui.

Maja huippuharjanteen alussa.

Jäätä…

…Gaustatoppenin kiipeilyhistoriaa…

…ja jäätä.

Huippuharjanne vielä jäljellä…

…joten sinne sitten.

Pieni ihminen suurien kivien, lumen ja jään keskellä

Jään yläpuolella on vain taivas, ja alapuolella kallio.

Kun pääsee huipulle…

…kannattaa tuulettaa.

Seuraava yrittäjä…

…huipulla voi myös nojata tolppaan.

Siellä jossain kaukana alhaalla laakson pohja, talvi ei ole vielä ehtinyt sinne asti.

Ja sitten takaisin…

…kohti majan…

…eteistä, yksi tuoli, yksi kuppi, Mikko teen juonti- ja istumisvuorossa.

Aurinko jaksaa vielä seurata kulkijoita.

Ja loppuun vielä reissun uutuus ja teema, Mikko ja videokamera…tästä vielä kuullaan…ja nähdään…

Koska nousu ja laskeutuminen meni hyvässä aikataulussa, vaatteet saatiin nopeasti vaihdettua ja minun ajaminen menee aina hyvässä aikataulussa, niin Oslossa ehdittiin vielä skottipubiin katsomaan fudista ja syömään kunnon pubiruokaa sekä nauttimaan hieman olutta. Viikonloppu reissu nyt oli kuitenkin lopullisesti lopussa, mutta Etelä-Norja siis todettiin toimivaksi viikonloppukohteeksi  monenlaisille harrastajille, joten näihin kuvioihin varmaan palataan jossain vaiheessa.