Taas Salossa

Aina Saloon ajaessa on jotenkin yllättynyt olo kun kyse on kiipeilyreissusta – varsinkin talvikiipeily. Siellä asuessa ei seutua osannut yhdistää millään tavalla mihinkään kiipeilyyn liittyvään. Silti Salo on ehdottomasti laatu paikka kiivetä jokaiseen vuodenaikaan. Kallioille pääsee nopeasti ja vaihtoehtoja on useita. Sohloilla on vielä erittäin hyvä majoitustilanne kaupungissa ja kun on ajellut nuorempana seudun metsät läpi maastopyörällä, on myös jonkinlainen kuva missä voisi olla talviaikaan mielenkiiintoisia mestoja . Toki myös perusputousta löytyy, mutta tällä kertaa ei edes käyty Angelniemessä.
Täytyy antaa taas erikoismaininta Jukan kiipeilykuosista. Ehdottoman tyylikästä ja samalla kyseenalaistaa sopivasti lähes harrastukseen kuin harrastukseen kuuluvan kamahomostelun. Nykyään kun kaikilla koirankusettajillakin on naparetkeilyn kestävää kuosia päällä, niin on hyvä välillä vähän suhteuttaa asioita.
Kaverit joilla on sitä gearia kastelevat sukkansa ja sitten on ihan sama mikä logo siinä varressa on. Muutenkin tässä asukokonaisuudessa ehdottomasti hienoin varuste on tarjoustalo karvalakki. Sairaan lämmin ja sairaan kestävä. Kävi muuten tuon kastuneen jalan kanssa ihan hyvä tuuri ettei kastunut koko mies. Sen verran räväkästi pikku joen jäät alkoivat paukkua siinä hipsiessä.
Olen hehkutellut täälläkin useampaan otteeseen talviulkoilun hienoutta ja sitä se oli tälläkin kertaa varsinkin kun valittiin vähän syrjäisempiä paikkoja. Saa puuhailla omassa rauhassa luonnon keskellä. Koskemattomassa talvimetsässä tulee monesti myös hyvä tekemisen meininkin, mitä ei esimerkiksi Suomi jääkiipeilyn keskipisteessä Valkealassa (joo, en ole käynyt Korolla) saa oikein aikaiseksi. Tekeminen on merkitsevämpää kun on retkellä. Tänäänkin tuli niin hieno fiilis kun purki viimeistä ankkuria lumisen laakean kallion päällä tuulisessa talvisäässä hämärän laskeutuessa maisemaan. Sitten lähdet vain kahlaamaan hangessa kaapeli kainalossa sopivaa puuta etsimään. Suurin osa suomalaisista pitäisi tuota täysin joutavana metsässä puuhasteluna ja sitähän se useimmista vinkkeleistä katsottuna onkin, mutta kun se fiilis on vaan niin hyvä.
Nättiä oli. Ja sopivan rauhallista.
Lauantai kiivettiin jäätä. Matkassa oli allekirjoittaneen lisäksi Pirjo ja Jukka. Ei paljoa tullut liidailtua vaan homma sujui nopeimmin yläköysitellen. Olisi tietysti hyvä vetää enemmän köyttä itse ylös, mutta se vain tahtoo jäädä vähemmälle ihan jo ajankäytön takia. Ensin liidaa köyden ylös ja sitten vedellään toistoja vuorotellen. Ja toisaalta on kiva kiivetä hurjempia linjoja mitä ei ainakaan vielä ole kanttia lähteä muuten vetämään eikä myöskään omat taidot tai räkki riitä varmistamaan. Tämä oli lähes puhdas ylis viikonloppu, mutta uskon kiipeilyn omilla vaatimattomilla metrimäärillä kehittyvän parhaiten näin. Eiköhän sitä liidipäätä ehdi hiomaan kuntoon ensi viikonloppuna Rjukanissa.
…ja sama kaveri taas jossain sormi suussa.
Liidi on rentoa…
Tässä vaiheessa kautta jäätä alkaa riittämään. Mielenkiintoisia linjoja löytyy mukavasti eikä kaikki seinällä  oleva tule heti alas.

 Sunnuntaiksi otettiin suunta ihan uusiin maisemiin. Lisäksi ideana oli kokeilla kiipeämistä myös ilman jäätä. Mahdollisista linjoista ei ollut oikein kuvaa vaan ajatuksena oli vaan heittää köysi jostain alas ja katsoa pääseekö takaisin ylös. Oli hieno päivä. Ei normaalia jään hinkkaamista vaan oikeasti sai pohtia kiipeämistä. Miten mistäkin kohdasta pääsee eteenpäin ja jännän aste myös nousi yleensä samassa suhteessa. Lopulta päivä riitti kahteen linjaan, mutta voin sanoa varmasti meidän kaikkien kolmen puolesta, että tuntuu kuin olisi kiivetty suurempikin seinä. Homma vaatisi vain paljon enemmän aikaa mitä nyt on itsellä tarjolla. Täytyy toivoa, että tällä kaudella ehtisi heittää vielä pari sessiota.

Hakkujen kanssa kivellä heiluminen on vielä täysin hakusessa. Pikku hiljaa alkaa oppimaan luottamaan työkaluihin ja ei tarvitse olla koko ajan koko kroppa jännitettynä. Varmistaminen on vielä oikeasti täysi kysymysmerkki. Täytyisi kai alkaa pikku hiljaa treenailemaan erilaisten kilkuttimien kanssa talvikeleillä, mutta jotenkin tuntuu niin kaukaiselta, että oikeasti liidaisi mitään vaikeaa.

Joka tapauksessa kiipeäminen on ihan hullun hauskaa. Välillä jäätä, välillä kiveä. Hommaan kuuluu olenaisesti reitin lukeminen ja kiipeämistä on pakkoa pohtia etukäteen – jopa yliksessä.

Jukka pomppii alun mättäillä.
Pirjo nyhistelee viimeisiä herkkiä muuveja.

Tällaisia irtiottoja perus jäästä täytyisi yrittää tehdä säännöllisesti. Kiipeämisestä tulee paljon mielenkiintoisempaa kun muuttuvia tekijöitä ja erilaisia tilanteita tulee vastaan enemmän. Myös oppia tulee paljon. Hienointa olisi ettei heti menisi lukkoon kun seuraavan kerran katselee jotain vähän hurjempaa paikkaa pidemmillä seikkailuilla. Itsellä on vielä hyvässä muistissa tunne kun viime kesänä tapitti Barre de Ecrinsin huippuharjanteen alkua ja kyseli mielessään, että tuostako ne meni?

Jääkiipeily on oikeasti kovaa settiä. Yleensä puolen metrin jälkeen on jo täysin  pumpissa.  Tämänkin viikonlopun jälkeen on täysin hakattu olo. Luulisi sen sitten myös toimivan treenistä. Ei tarvitse käydä salilla rimpuilemassa.

Pirjo vetelee pilarin kylkeä.
Etsi kiipeilijä.
Tuosta kun painaltaa ylös pääsee eri fiiliksiin kuin Pirunkalliolla.

Vielä pari taidekuvaa.
Mä en edes tiedä mikä tämä on. Nätti kuitenkin.
Lopuksi bläkkärin mainos. Tosin niistä fotoshopataan yleensä yläköydet pois, mutta mä en ole koskaan jaksanut säätää kuvankäsittelyohjelmilla. Ja toisaalta en kyllä välitäkkään. Tuo lopulta ihan kivan lisän värimaailmaan. Ja hetkinen,  tuossa hakussahan on kaavin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s