Matkustettiin viikko sitten Etelä-Marokkoon Saharan reunalle kiipeilylomalle. Reissu alkoi perus kiipeilylomasetillä eli vettä tuli taivaalta täydellä voimalla. Tällainen vaihtoehto ei edes käynyt mielessä kamoja pakatessa, mutta toisaalta aika sama kun laukku jäi jonnekin lennoille. Ei siis ollut sateista kiinni päästiinkö seinälle vai ei. Silti ihmeteltävää riitti.

Ajeltiin super kätevällä Kenguru pikku pakkulla pitkin Vähä-Atlaksen rinteitä (luultavasti tuleva auto). Käytiin Tafraoutissa, hakemassa laukkuja Agadirista ja muuten vain pikku kylissä pyörimässä. Seutu on eksoottista. Paikalliset miehet seisoskelevat tummissa varjoissa ja pääsevät yllättämään aina uudestaan. Välillä voi ajaa monta kilometriä puhdasta vuoristokivikkomaisemaa ja yhtä äkkiä tumma varjo ja siellä kaveri. Kylillä lokaalit käyttävät todella hienoja kaapuja, joissa on messevä suippohuppu. Ostaisin itsellekin, jos ei olisi liian noloa turistille. Toinen todella ihmeellinen asia on mestan autius. Kaikki kylät näyttävät puolesta päivästä eteenpäin hylätyiltä ja puolet taloista kaupungissakin on keskeneräisiä/romahtaneita/hylätyn tuntuisia. Silti niissä luultavasti jokaisessa asuu jengiä. Meno on ihan eri maailmasta kuin mitä itse on aikaisemmin nähnyt. Nyt voisi sanoa, että on enemmän kiinni siinä keskimääräisen maailmankansalaisen miljöössä. Hintataso on edullinen. Ainakin lihansyöjälle hyvää ruokaa löytyy helposti. Alkoholia ei tarjoilla kuin joissakin länkkärimestoista vaan joka paikassa lipitetään minttuteetä. Ero Agadirin hotellialueeseen on järjetön.

Asuttiin ensimmäiset päivät hätäpäissä varatussa paikallisessa linnassa niin kuin valkoinen mies vain Afrikassa voi. Mestan tunnelma on upea ja huoneet aivan uskomattoman kylmiä. Historia kumpuaa 1300 luvun linnoitetusta kylästä jonne maajussit varastoivat satonsa. Suosittelen ainakin pyörähtämään, jos historia kiinnostaa. Miljöön lisäksi majatalo on täynnä britti kiipeilyporukkaa. Aamiaisilla ja illallisilla on tunnelmaa sekä ihan hyvää tarinaa.

Viimeinen yö vietettiin Tarfaoutissa mantelifestareilla ja jotta näkee paikallista menoa on kyllä hyvä viettää aikaa myös kylillä. Linna on lopulta aika eristyksissä. Tarfaoutista löytyy kaikki palvelut, mutta silti mesta on mukavan autenttinen ainakin Suomalaisen porvarin silmin.

Kiipeily on enemmän kuin seikkailuhenkistä. Ollaan kuitenkin semi vuoristoympäristössä ja reittejä ei ole paljoa kiivetty. Oikeat paikat täytyy löytää, hahmottaa reitti ja päästä vielä joteinkin alas. Ottaa monesti melkoisesti aikaa. Toisaalta pääsee todella upeisiin mestoihin. Maasto on yllättävän helppo kulkuista, koska seutu on karua. Kalliot ovat taas suht muotorikkaita ja kaikkia linjoja ei ihan heti löydä. Helpoimmissa mestoissa voi käytännössä tykittää ihan mitä vaan ylös kunhan löytää edes jonkinnäköisiä varmistuksia. Kiveen ei ihan heti luottanut ja varsinkin varmistaminen mietitytti. Olisikohan kivi kvartsaattia tai jotain vastaavaa. Se on kovaa, mutta erittäin lohkeilevan tuntuista. Kerran ihan jykevän tuntuinen kulma lähti menemään kiilaa asetellessa ja irtopalaa saa aika helposti irti yllättävistä paikoista. Muutenkin irtokivi on suurin riski kun reitit ovat vähän kiivettyjä.