Viimeiset kaksi päivää ”sulkivat ympyrän” tämän talven laskettelujen osalta. Kausi alkoi Levillä tuulessa ja tuiskussa ja päättyi Pallakselle tuuleen ja tuiskuun. Ainoa ero oli oikeastaan pakkanen, joulukuussa pakkanen paukkui melkein parissa kympissä ja nyt oltiin jo nollan lähellä. Kahtena viimeisenä päivänä Romanssikahvilan hissin yläasemalta oli käytännössä mahdoton laskea alas mitenkään järkevästi, täydellinen ”white out”. Oli todella vaikea tajuta, että onko liikkeessä vai ei, alas pääsi varovasti hivuttaen rinteen reunakeppejä seuraillen. Itse asiassa viimeisenä päivänä ylempi hissi oli jo suljettukin. Onneksi päähissi on sen verran alempana, että laskeminen onnistui sen liepeillä. Erityisesti alaosan metsäoffarit tarjosivat jopa hienoa laskemista.

Tämä kauden alun ja lopun olosuhteiden samankaltaisuus kuvastaa arktisten alueiden luontoa ja talven pituutta. Varsinainen talvi kestää puolisen vuotta, siihen vielä päälle syksy ja kevät, niin kesälle ei paljoa jää. Siksi luonnossa asujien pitää jo aloittaa kesävalmistelut, joutsenet ovat virtapaikoissa odottelemassa, että pääsevät pesimään, kanalinnut valmistautuvat soitimelle, kasvit alkavat vähitellen heräillä. Kun kesä lopulta koittaa, pitää kaiken olla valmista, jotta lyhyen ja intensiivisen, suorastaan räjähtävän, kesän aikana ehditään huolehtia suvun jatkumisesta ja vielä kerätä voimia pitkän muuttomatkan tai talven varalle.

Ennen myös me ihmiset elimme tämän kierron mukana, mutta nykyään moni kaupunkilainen on menettänyt täysin kosketuksen luonnon kiertoon. Marketista saa kaikkea ja aina, sähkö syntyy pistorasiassa, asunto lämpiää pyhällä hengellä, ja silti ”ahne” energiayhtiö kehtaa korottaa joskus hintoja. Ilmastonmuutosta kauhistellaan, mutta kun Espoosta ei kaupunkiin pääse kuin omalla autolla eikä nyt omaan autoon voi ketään vierastakaan ottaa kyytiin häiritsemään omaa rauhaa, niin pakkohan se on joka aamu ruuhkauttaa Ruoholahti, ja jotkut viherpiipertäjät kehtaavat vielä ehdotella jotain tietulleja… Valitettavasti liian monen ihmisen elämä on liian helppoa ja ympäristön hyvinvointi on toissijainen asia oman navan ja oman hyvinvoinnin rinnalla.

Arktisten alueiden luonnon erikoisuus ja hienous on kuitenkin lopulta se voimavara, joka on auttanut pohjoisia kansoja menestymään. Ainainen taistelu hengissä pysymisestä vaikeissa olosuhteissa on pakottanut meidät luomaan yhteiskuntarakenteen, jossa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisina tehneet työtä yhteisen menestyksen eteen. Tällaisen yhteiskunnan, ja sen aikaan saaneen luonnon, olemassaoloa ja jatkuvuutta meidän pohjoisessa asuvien ihmisten pitäisi viimeiseen asti puolustaa. Tämän takia jokaisen pohjoismaalaisen, kansalaisen, yritysjohtajan ja poliitikon, pitäisi ensisijaisesti tehdä päätöksensä siten, että ne edistävät pohjoisten alueiden, ja samalla koko maapallon, kestävää kehitystä. Erityisesti ihmisen, joka on saanut vastuuta, pitää pystyä kantamaan vastuunsa ottamatta huomioon edes äänestäjien saati sitten erilaisten ahneiden painostusryhmien mielipiteitä. Sekä yritysjohtajan että poliitikon päätösten pitäisi aina perustua oikeudenmukaisuuden ja ympäristön hyvinvoinnin kasvattamiseen, ei lyhytnäköisen taloudellisen voiton maksimoimiseen. Pitkäjänteinen, kestävä ja rohkea vastuunkanto on ainoa tapa, jolla voimme pärjätä tulevaisuuden kilpailussa nousevien talousmahtien, kuten Kiinan, kanssa ja samalla taata ainutlaatuisen kulttuurimme ja luontomme säilymisen myös seuraavien sukupolvien nautittavaksi.

Tämä blogikirjoitus on poikkeuksellisesti sekä yhteiskunnallisesti että poliittisesti kantaa ottava, mutta ehkä sopii näin Vapun yhteyteen. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea koko ”tajunnan virta” -tyylisen paatoksen. Tarkoitus ei ole, että tästä tulisi tapa, mutta välillä näitäkin tekstejä voi tulla. Jatkossakin tämän blogin pääosassa tulee kuitenkin olemaan outdoor-henkinen tekeminen. Joten ohessa vielä muutama kuva liittyen laskettelukauden 2012-2013 kahteen viimeiseen päivään…