No Limit Adventure

Alkuperäinen suunnitelma oli viettää leppoisaa ulkoilupäivää Veikkolassa Jaken ja Mikon kisasuoritusta kuvaillessa. Yllättäen kävikin sitten niin, että Jake joutui lyhyellä varoitusajalla jäämään pois jalan rasitusvamman takia ja lauantai-aamuna pönötin kisakatsomon sijaan starttiviivalla Mikon joukkueparina. Tarkoitus oli että kisataan poikkeuksellisesti minulle sopivammassa kuntosarjassa, mutta uusiksi meni sekin suunnitelma sillä kuntosarja oli jo täynnä. Kisasarjassa sitten lopulta startattiin, mieli täynnä epävarmuutta siitä jaksanko mitenkään edes kakkostella maaliin asti.. Aiempi kokemus multisport-kisoista kun oli eeppisen pitkäksi venähtänyt Snowflakes seikkailu viime syksyltä, jossa piiputin ihan täysin melkoisena yllärinä tulleen tunnin lisäsuunnistusradan ansiosta.

Joukkueet lähtötunnelmissa starttiviivalla (kuva: Liisa Paakkanen)
Ilmavaa menoa prologin esteradalla (kuva: Liisa Paakkanen)

Kilpailun prologina oli 4 kierrosta 400 metrin aitajuoksuesteillä höystettyä juoksurataa, joko viestinä tai koko joukkueen voimin. Juoksun päälle piti vielä löytää kaksi rastia juoksuradan läheisyydestä, joista toista etsittiin hyvän aikaa väärästä päädystä ennen kuin tajuttiin että rastin jippona oli lukea karttaa peilikuvana. Ei siis oltukaan erityisen nokkelia, kun lähdettiin ekalta rastilta aivan toiseen suuntaan kuin moni muu joukkue.. Turha pummaus harmitti, mutta pyörän päälle hypättyä ei enää vanhoja muisteltu vaan lähdettiin etsimään seuraavia rasteja. Heti toinen rasti oli hauskasti sijoitettu järveen, niin että seuraavalle rastille saatiin jatkaa mukavasti järvivedellä viilennetyt vaatteet päällä. Mikolla oli ilmeisesti hyvin aikaa lukea karttaa minua odotellessaan, koska rasti toisensa jälkeen löytyi kuin vakiostettavat lähikaupan hyllyltä. Lisäksi meillä oli Kauhalan maastoissa hienoinen kotikenttä-etu kaiken ympäristössä harrastetun kiipeilyn ansiosta. Ongelmia tuli vasta siinä vaiheessa kun piti köysi-questin jälkeen suunnistaa puronvartta pitkin ilman karttaa, ja löytää 3 rastia ihan vaan puronpenkkaa tiirailemalla. Ensimmäisessa rastissa vaan ei ollutkaan ollut lippua, joten painettiin sokkona puskissa olleen emitin ohi ja etsittiin sitten kolmatta rastia puron väärästä päästä. Onneksi sentään tajuttiin lopulta luovuttaa ja ottaa sakot yhdestä rastista, mutta nokkos- ja muissa puskissa rymytessä kului silti hyvä siivu sekä aikaa että energiaa.

Sohlot täpinöissään köysiquestilla, päästiin melkein kiipeilemään.. ((kuva: Liisa Paakkanen))
..ja lyhyen via ferratan lopuksi teknoamaankin (kuva: Liisa Paakkanen)

Kolmannella questilla tuli pupu pöksyyn, vuorossa oli motocross-rata josta olisi vielä pitänyt suoritua alle 2 minuutissa. Ajattelin että saattaa tulla aika rumaa jälkeä jos parin lenkin maastopyöräilykokemuksella lähden jotain hyppyreitä vetelemään, mutta onneksi todellisuus oli paljon pelättyä parempi ja selviydyin radasta ilman mustelmaakaan. Tylyimmät ylä- ja alamäet meni kyllä juosten eikä pyöräillen, eikä 2 minuutin aikarajakaan tainnut ihan pitää..mutta suoritus joka tapauksessa hyväksyttiin ja päästiin jatkamaan matkaa.

Yllättävä ehjin nahoin motocrossista selviytyminen ilmeisesti innoitti Mikon tekemään uusia reittisuunnitelmia, koska seuraavalle pyörärastille suunnattiin reittiä kaavaillessa tunkkaus-pätkäksi oletettua metsäosuutta pitkin. Plan A oli mennä tietä pitkin, koska metsän läpi oikaiseminen minun kanssa harvoin säästää aikaa. Tällä kertaa maastopyöräily yllättäen sujuikin ihan hyvin, tai ainakaan en kaatunut enkä edes taluttanut paljoakaan. En tiedä johtuiko viime viikolla poljetuista 120 asfalttikilometristä vai aikataulupaineista, mutta hetkittäin tuntui siltä että jopa hallitsi pyörän menoa. Maastopyöräilyssä oli sekin hyvä puoli, että pään tehdessä töitä reittiä hakiessa ei muistanut olevansa väsynyt. Maasto-osuuden jälkeen ei enää ollutkaan pitkää matkaa lajin vaihtoon, ja seuraavaksi päästiin ihan kunnolla lepuuttamaan jalkoja melonnassa.

Tiukkaa kisailua Star Duo kaksikoilla (kuva: Liisa Paakkanen)

Kanoottipaikalle juokseminen tuntui pyöräilyn päälle taas todella raskaalta, alkoi siinä lyijynraskaita jalkoja eteenpäin siirrellessä hieman huolettaa miten viimeisen suunistusosuuden käy. Melontakin yllätti ihan positiivisesti sujuvuudellaan, vaikka amatöörit treenaa ja niin edelleen oli ehkä hieman hasardi suunnitelma kokeilla kajakkia ensimmäistä kertaa kisassa. Lajiin perehtymiseksi katsottu Tanja Karpelan tähdittämä Elixir sportin opetusvideo oli ilmeisen onnistunut pläjäys, koska eteenpäin päästiin jopa vastatuulessa ja peräti suoraan. Melontarasteja oli vain kaksi ja kumpikin löytyi suhteellisen helposti, ensimmäisen hakeminen tosin edellytti taas uintireissua. Mikon poimiessa rastia tankkasin hätäpäissäni vielä yhden energiageelin jotta olisi jotain mahdollisuuksia selviytyä loppusuunnistuksesta juosten. Ihmeitä se geeli taas teki, koska melonnan jälkeen juoksu tuntui jälleen sujuvan hyvin. Loppusuunnistus olikin hämmentävän helppo, kaikki rastit löytyivät lyhyeltä etäisyydeltä kaupunkiympäristöstä. Maaliin tultua en ollut uskoa että koko rata oli siinä, ei mitään ylimääräistä tehtävää tunnin ketunlenkistä puhumattakaan vaan päästiin suoraan lohikeitolle! Ruokailun päälle aurinkoa paistatellessa oli varsin juhlavat tunnelmat kun koko kilpailu sujui edelliseen verrattuna varsin kivuttomasti. Ei edes tullut riitaa, korkeintaan rakentavaa kritiikkiä josta osa oli hyvin pitkälti ennakoitavissa (vaikka yritin kovasti tällä kertaa meloa enemmän ja puhua vähemmän).

Mikko Multisporttaaja (kuva: Liisa Paakkanen)
Loppuposeeraus kisa-auton kanssa (kuva: Mikko Wähäsilta)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s