Kustavi kutsui kesäkuun ekana viikonloppuna. Reissussa mukana Nina, Jukka ja Pirjo. Koska Kustavissa oli käyty ennenkin, niin odotukset kovista greideistä ei olleet korkealla. Tavoitteena liidailla nelosia ja jos kantti kestää, jopa vitosia. Täällä pitäis asua, jotta näitä halkeamia oppisi/uskaltaisi liidata. Ehkä sitä pitää lopultakin tänä kesänä osallistua Kustavin kiipeilyviikolle… Tai sitten antaa evoluution hoitaa homman. Meitä on täällä pallolla muutenkin liikaa ja kaikki tuhoutuu…
Lauantaina suuntasimme Pohjavuoreen, jossa kiipeilitiin muutama kiva nelosen halkeama. Iltaa vietettiin saunoen ja syöden Mussalon leirintäalueella. Keli oli mitä parhain.
Lossilämppärit
Kapuilua Pohjavuoressa. Ei se pituus, vaan laatu.
Sitten onkin aika pitää lounastauko ja vähän levätä.
Joo ei.
Nina ja Jukka kokkaavat.
Sunnuntaina mentiin tuttuun ja turvalliseen Hopiavuoreen, jossa maanomistaja on raivannut näköesteet (ja varjon) pois. Haavat pukkasi jo pientä vesaa. Muutaman vuoden kuluttua tuossa on taas sankka metsä. Mutta hieno on kallio.
Kalliomyyrä(n) kolossa. Tässä vaiheessa oli vielä peukku pystyssä.
Punkee punkee.
Tyylikästä manttelointia Ensimmäisellä pioneerillä. Kaikki camut mukana.
Silti jostain syystä peukku näyttää alaspäin (ei tämä pääkaupunkiseudun sakki osaa näitä halkeamia arvostaa).
Viimeisiä camuja laitellessa, suu mutrussa. Kiipeily on niin hieno laji.
No nyt helpottaa, kun päästään yläköysittelemään. Sitä varten pitää ensin vähän hilata kamaa ylös.
Kiipeilysohlot 
Jotenkin negatiivisen oloinen toi asenne…
TykkääTykkää