Mikko ja Laurahan oli paikalla jo valmiiksi ja he olivat ehtineet vetäistä enemmän tai vähemmän loistokkaita suorituksia jo muutaman. Sunnuntaina lähdettiin sitten koko porukalla, eli Pirjo, Laura, Mikko ja minä, vetämään reittiä Rom and Cola sektorilla Alkoholveggen. Kyseessä on topon mukaan 7 kp:tä ja 275 metriä (greidi 5+) Topossa suositeltiin jakamaan kolmas kp puoliksi ja lopulta jaoimme sen kolmeen osaan, mutta siitä lisää myöhemmin…

Mutta siis, lähestyminen oli lämpimässä kelissä melko raskas, kovaa nousua, aikaa meni varmaan noin tunti tai reilu. Mikko ja Laura lähtivät vetämään edellä ja kun me Pirjon kanssa kyllästyttiin odottelemaan päätimme jakaa myös ensimmäisen kp:n kahtia. Minä aloitin liidaamisen ja siinä sitten edettiin neljä oravaa peräkkäin rommikolaa ylös.

Toisen kp:n lopussa siunaantui minun liidivuorolle aika jännä poikkarisläbinousu ständille, jännä siksi, että viimeinen varmistus oli aika kaukana takana… No tässä vaiheessa vielä pää kesti ja homma hoitui. Sitten alkoi siksakki osuus, jonka Pirjo aloitti ja minä jatkoin, eli jaoimme kolmannen kp:n kahtia kuten topo ehdotti. Mutta poikkari sen kun jatkui ja reitinluku meni minun taidoilla vaikeaksi. Ylhäältä tuli ohjeita, mutta lopulta päädyin hyvistä ohjeista huolimatta seisomaan heiluvalle fleikille, joka oli oikeasti käsiote ja koska seisoin käsiotteella, käsille ei enää ollut mitään otteita. Kaiken päälle viimeinen varmistus oli pitkällä takana ja heiluvan fleikin taakse laitettuun kamuun on vaikea luottaa. No ylhäältä tulleet ohjeet ei auttaneet, että mene alemmas ja ota käsillä kiinni siitä minkä päällä seisot, kun mielessä  pyöri ajatus itsestä tippumassa se heiluva fleikki sylissä. Matkaa helppoon kuruun ei ollut ku pari metriä, mutta niin vaan piti perääntyä…vielä melko hankalasti…mutta joskus se pääkoppa vaan ei toimi… No, tein ständin ja yllytin Pirjon yrittämään, että ei tartte koko reittiä keskeyttää. Pirjo teki kuten Mikko ja Laura ylhäällä neuvoi ja kiipesi pätkän ongelmitta. No hiukan muakin nolotti, kun tulin perässä pätkän niinku se piti…oli aika helppo…

Loppukiipeily meni ongelmitta. Erityisesti toiseksi viimeinen pätkä oli jo tosi hienoa kiipeilyä, jammausta ja laybackiä. Viimeinen ständi tuli tehtyä liian alas, joka vaikeutti kuuluvuutta, mutta Mikko toimi kajarina, kun sattui olemaan paikassa, josta kuuli meidät molemmat.

Lopulta oltiin huipulla ja päästiin meitä odotelleiden Mikon ja Lauran kanssa etenemään harjannetta ja etsimään topossa kuvattuja laskeutumispiuhoja. Polku kävi jyrkäksi, joten teimme köysistön ja jatkoimme running belaynä alas. Lopulta laskeutumispiuhat löytyivät ja päästiin alaspäin. Laskeutumisia oli tarkoitus olla kaksi, mutta niinhän ne köydet jumittu johonkin ja lähetettiin Mikko kiipeämällä irrottamaan köysiä. Onneksi laskeutumispisteiden välissä oli vielä yksi paikka, jonne Mikko kapusi ja jumaroi juuttuneella köydellä ja Sai köydet irti. Loppu matka meni ongelmitta mutta aikaa oli kulunut sen verra, että leirissä oltiin noin klo 02. Yllättävän hyvin kuitenkin jaksoi vaikka takana oli pitkä päivä hyvin vähällä ravinnolla.

Aamulla toki kolotti melkoisen montaa lihasta. Päätettiin mennä Gandalfille makoilemaan aurinkoon ja lopulta vedettiin ennenkin kiivetty reitti Gollum (5+), 3 kp:tä, tosin minä ja Pirjo tehtiin reitistä 4 kp:tä, helpottaa kommunikointia ylhäällä, vanhastaan tiedettiin, että kuluvuus on heikko viimeisellä kp:llä.

Vaikka päivä oli kevyt, silti tiistaiaamuna lihakset oli entistä kipeämmät. Aamulla Mikko lähti leiripaikan viereen kokeilemaan aiempina vuosina kesken jäänyttä reittiä Apa (6) ja kesken jäi nytkin. Minä tein myös oman liidiyritykseni, mutta sama lopputulos…

Minä ja Pirjo todettiin, että loppupäivä käytetään palautteluun, kun tässä nyt kuitenkin on vielä loppuviikko aikaa kiivetä. Mikolla ja Lauralla alkaa olla kiipeilyt vähissä, koska Laura lähtee torstaina Hollantiin häävieraaksi ja Mikolle tuli hälytys takaisin sorvin ääreen. Niinpä Mikko ja Laura jättivät palauttelut reissun jäkeiseen aikaan ja suuntasivat kohti Pianokrakkenia.

Ensin muutama kuva Lofoottien kiipeilyn kehdosta eli Henningsvaeristä…

(…tämä on legendaarinen Klattrings kafe eli kiipeilykahvila…)

…ja sitten kiipeilykuvia…

Kaikki valmiina…

…reitti näkyy…

…siinä keskellä.

Ensin vähän kävelyä.

Perillä…

…myös uudet tossut.

Siellä kaukana näkyy Mikko, pieni keltainen piste.

Pirjo ständillä, vielä hymyilyttää.

On komeita maisemia!

Hurtigrutenilta näkee komeasti vuoret, mutta vuorilta näkee vielä komeammin Hurtigrutenin!

Pirjo huipulla…

…ja minä huipulla.

Mitenkähän täältä pääsis alas?

Ei se Petter ihan näin opettanut…

Mikko irroittelee köysiä…

…ja me muut jännitetään.

Storpillaren näyttää komealta yöauringossa!

Yöusvassa takaisin.

Ja sitten vähän helpompi päivä…

Valmiina seinälle…

…Mikko menossa…

…sinne meni.

Tältä näyttää ylhäällä.

Ja vielä Apan yritys…

Kaikki valmiina…

…kovaa…

…yritystä…

…siellä ylhäällä…

…mutta ei tällä kertaa.

Maisemat ne vaan on upeat!