Costa Blanca kevät 2014, yhteenveto ensimmäisestä viikosta

Yhteenveto reissusta

Viime viikon kiipeilyreissu Costa Blancalle ei ollut täydellinen menestys, mutta ihan mukava reissu kuitenkin. Täydellisen menestyksen esti lähinnä sairastelu. Lähtö Costa Blancalle tapahtui perjantaina ja niin vain saman viikon tiistai-iltana alkoi flunssa iskeä ja flunssallehan ei yleensä siinä vaiheessa voi enää mitään. Niinpä vietin loppuviikon vuoteen omana ja torstaina oli vielä kunnolla kuumetta. Onneksi kuume laski perjantaiksi ja pääsin sentään jotenkuten raahautumaan lentokoneeseen.

Altean torilla.

Majapaikkamme sijaitsi Altean hyvinkin viihtyisässä ja idyllisessä kylässä. Tämä oli jopa erittäin iloinen yllätys matkan varrella vastaan ”hyökänneen” Benidormin rinnalla. Kiipeilyllisesti alue on todellinen paratiisi. Jo itse Altean kylästä kun loi muutaman silmäyksen ympärilleen, näki miltei loputtomalta tuntuvan määrän kiipeilyreittejä. Varsin kohtuullisen ajomatkan päästä reittejä on määrättömästi lisää. Reittien mitoissakin löytyy valinnan varaa. Lyhyimmät reitit on ihan kuin Suomessa, siis noin 10 metriä ja pisimmät Puig Campanan huipulle johtavat monen tunnin nousut luokkaa 300 metriä. Ja tuosta pidemmästä päästä kannattaa mainita erityisesti Penon de Ifachin näyttävä kallio, jonka huippu on noin 300 metriä Välimeren yläpuolella.

Altean kylänäkymiä sekä Penon de Ifach

Ensimmäisenä päivänä päädyimme kiipeämään aivan Altean viereen Sierra de Toixin Oeste sektorille yhden köydenpituuden reittejä. Kohde valikoitua läheisen sijainnin lisäksi erittäin lyhyen lähestymisen ansiosta. Kovin paljoa ei itseä uskaltanut rasittaa, joten aloittelin ihan vaan liidaamalla helpon nelosen, joka oli kahden köydenpituuden reitin alaosa. Loppuvitosen raahauduin Mikon perässä, joka taisi vetäistä vielä pari reittiä meidän ”kotikalliolta”. Pakko hieman kehua tätä lähikallioita. Alue sijaitsee upeasti korkealla mäen päällä, josta on mahtavat maisemat Välimerelle ja Altean suuntaan. Alueella on useampi sektori joilla on reittejä varmaan enemmän kuin Helsingin lähikallioilla yhteensä. Reitit ovat sporttia ja pituudet vaihtelevat yhdestä köydenpituudesta useamman köydenpituuden reitteihin. Alapuolella olevalla rantakalliolla on lisää tiukempaa kiivettävää ja hieman kauempana rannalla Pirates of Caribbean -luola, mutta siitä lisää hieman myöhemmin. Lisäksi ”trädihenkisille” löytyy vierestä kanjoni, jossa on sekä lyhyttä että pitkää reittiä. Maininnan arvoista on ehkä se, että kanjonin pitkät reitit nousevat hienosti rantaa halkovan maantien sillan vierestä. Käsittämätön määrä monenlaista kiivettävää aivan kylän vieressä!

Lähikallio ja…
…ja lähikallion asukit.

Illalla oli sitten ohjelmassa Arsenalin peli, Mikko kun on Arsenal-fani. Kävi ihan työstä löytää rantabulevardilta englantilaista jalkapalloa näyttävä paikka. Kuka nyt katsoisi Valioliigaa, kun samaan aikaan pyöri La Liga kierros? No joku muukin katsoi ja lopulta löytyi se kaupungin ainoa ”englantilainen TV”. Benidormissa tämäkin urakka olisi ollut helpompi…

Legendaarinen Benidorm…no just…

Sunnuntaina suunnattiin kohti Valenciaa ja Mestallaa, tosin ajatus syntyi vasta matkalla Gandian kiipeilykallioille. Gandian alue ei ole kovin laaja, mutta kiivettävää sieltäkin löytyi ihan riittävästi. Jälleen eräs kriteeri kiipeilykohteen valinnassa oli helppo lähestyminen. Ajoaika Gandiaan oli alle tunti ja mielenkiintoinen havainto matkalla oli maaston muuttuminen aavikkomaisen kuivasta vehmaan vehreäksi. Kiipeilykallio sijaitsi  sisämaan laakson reunalla runsaiden sitrusviljelmien äärellä. Olo oli sen verran parempi, että tässä vaiheessa minäkin uskaltauduin liidaamaan jopa kutosta. Kiipeilyn jälkeen eläteltiin vielä toiveita nopeasta tervehtymisestä ja jopa Puig Campanan pitkistä reiteistä.

Gandiassa näytti tältä.

Siitä sitten suunnattiin kohti Valenciaa ja Mestallan stadionia, jossa paikallinen suurseura Valencia kohtasi Getafen. Emme olleet varsinaisesti kummankaan seuran faneja, mutta totta kai isäntäjoukkueen väriä piti tunnustaa. Valitettavasti Valencia ei ole aivan suurten päiviensä vireessä ja tappio tuli. Tämän lisäksi erityinen pettymys oli vaisu tunnelma kotijoukkueen marssiessa kentällä. Aiempi, ja ainoa, kokemus Euroopan suurten jalkapallomaiden stadioneiden tunnelmasta minulla on Rooman Stadio Olimpicolta. Kun AS Roma marssi kentälle komean ”tunnarin” tahdissa, Curva Nord oli yhtä lippu- ja tulimerta ja koko stadion lauloi täyttä kurkkua mukana. No kyllä Mestallankin tunnelma parani kun peli pääsi vauhtiin ja toisaalta oli mukava seurailla kun matsia oli tultu katsomaan perheittäin ja äidit ja isoäidit todellakin napostelivat ”tv:stä tuttuja” pähkinän kuoria, jotka puraisun ja imeskelyn jälkeen heitetään menemään. Ne oli oikeastaan aika hyviä…

Mestalla…
…ja innokkaat fanit.

Matsista paluu hieman venyi, mm. siksi, että tuli ajeltua vähän pitkähkö paluulenkki, kun valittiin väärä motari. Perillä oltiin joskus kahden kolmen maissa aamuyöllä, joten maanantaina piti taas löytää kiipeilyä suhteellisen läheltä. Edelleen päätettiin turvautua yhden köydenpituuden reitteihin. Sopiva kohde löytyi Puig Campanan takaa Sellan laaksosta jälleen alle tunnin ajomatkan päästä. Kohde oli varsinainen idylli ja tunnelmaa vielä paransi Puig Campanan läheinen sijainti. Ensimmäinen vitonen pääsi yllättämään meidän molemmat, oli vähän greidiään tiukempi, mutta muuten meni taas ihan mukavasti. Alueella on kiivettävää taas kerran vaikka kuinka ja greidejä löytyy joka lähtöön, kruununa viereinen Puig Camapana.

Mikko Sellassa kallion juurella.
Kukkia Sellan kallioilla.
Laakso näyttää tältä.

Tiistaina päätettiin ryhtyä vähitellen ”kiristämään ruuvia”. Suunnattiin Sierra de Toixin alapuolelle tavoitteena löytää Pirates of Caribbean luola netistä löytyneen topon avulla. Reitti kuvaus oli suuntaa antava, mutta annettu suunta ei oikein auennut meille. Kapusimme ensin korkealle meren yläpuolelle kalliolle ja aloimme arpoa, että mitä merta kohti jyrkästi viettävää kurua meidän pitäisikään päästä rantakallioiden päällä olevalle tasanteelle. Arvoimme oikeata kurua ja kävelimme edes takaisin jyrkässä kivikossa aikamme, mutta lopputulos oli huono. Ei löydetty mielestämme sopivaa reittiä alas. Pirates of Caribbean olisi ollut 60 metriä korkea luola rantakalliossa, jonne laskeudutaan luolan katossa olevasta reiästä ja sieltä sitten kolme köydenpituutta ylös samaan aukkoon. Tämä jäi nyt kokematta, mutta ehkä ensi kerralla. Vetäistiin muutama sopiva reitti paluumatkalla TV-sektorin Tropical Dreams osiolla ja palattiin Alteaan.

Piraattiluola olisi ollut jossain tuolla taustalla…

Valitettavasti taisi rantakivikoissa vaeltelu olla liian raskasta toipilaalle ja yön aikana kuume palasi. Keskiviikkona oli joka tapauksessa tarkoitus pitää huilia, mutta huilista tuli lopulta todella totaalista makaamista sängyn pohjalla kuumeessa. Torstaiksi kuume laski, mutta kiipeämään ei ollut mitään asiaa, joten lähdettiin Benidormiin ja Finestratiin. Tästä reissusta on jo kirjoitettu oma postaus, joten jätetään Benidormin englantilaiset tällä kertaa rauhaan…

Finestratin rauhaa…
Puig Campana kappelin taustalla.

Perjantainakaan olo ei ollut kaksinen, mutta kuukausitolkulla puolelle maailmaa mainostettu Penon de Ifach oli nyt kuitenkin ihan pakko mennä kiipeämään. Mikko liidaili tiukemmat pätkät ja minä pari helpompaa, ja yksi helpompi jäi väliin, kun en päässyt ohi pesivästä lokista…heh…piti vaihtaa liidivuoroa… No ”luonnonsuojelu” kuuluu kiipeilijän perusasioihin, toisaalta eipä se lokki siitä häiriintynyt, kun Mikko hilautui ”kiven takaa” ohi enkä minäkään saanut nokkaisua kypärään, joten vetäytyminen oli lopulta turha. Mutta Penon de Ifach on kertakaikkisen upea ”kivi”! Aivan mahtavaa Välimeri-kiipeilyä. Valkoinen kalkkikivi hehkui auringossa, sininen Välimeri kimalteli ja tyrskysi alapuolella ja mahtavat maisemat avautuivat joka suuntaan. Pesimistä aloitelleet lokit vähän välillä pelottivat, mutta selvittiin niistäkin. Loppupätkän terävä harjanne vielä kruunasi reitin. Suosittelen!

Mikko reitin alussa…
…ja reitin loppupuolella ehkä maailman hienoimmalla ständillä!

Penon de Ifachilta ajettiin suoraan lentokentälle hakemaan Jake. Seuraavana aamuna Mikko ja Jake hakivat maantiepyörät seuraavan viikon treenejä varten ja kävivät vetäisemässä pienen testilenkin. Sillä välin minä kiertelin turistikuvaamassa Alteaa ja mikäs oli kuvaillessa kun keli oli mitä kaunein! Iltapäivästä käytiin vielä nopea kiipeilykeikka Echo Valleyssä, mutta minun osalta hommasta ei tullut enää oikein yhtään mitään kun tauti oli syönyt voimat lopullisesti. Onneksi lähestyminen oli taas kerran lyhyttäkin lyhyempi, melkein olisi voinut varmistaa auton ikkunasta. Niinpä kiipeilyn sijaan raahasin itseni järkkärin kanssa puoliväliin kiipeilykalliota ja napsin lähikuvia Jakesta. Mikkokaan ei suuria suorittanut, koska Mikkoa vaivasi vatsa. Jakea siinä sitten hieman kiipeilytettiin ja kuvailtiin ja lopulta pienen turistikuvauslenkin kautta palattiin majapaikkaan. Siellä vielä ”viimeinen illallinen” minun osalta ja aamulla aikaisin Oslon kautta kotiin.

Jake kiipeää…
…ja Jake kirmaa vuoren rinteellä.
Loppuun pientä faktatietoa Costa Blancan kiipeilystä.

Faktat

Näin pääset Costa Blancalle…
Lentää kannattaa Alicanteen, jonne mm. Norwegian lentää jopa useammastakin kaupungista Suomesta suoraan ja hinnat on edulliset. Matkaseuraksi ei kannata odottaa lentokoneellista urheilullisia kiipeilijäurhoja, vaan enemmänkin sitä vanhaa kunnon ”seiväsmatkajengiä”, mutta lentoaika on kuitenkin kohtuullinen. Ja hyvän eteen joutuu välillä kärsimään.
Liikkuminen perillä…
Perillä odottaa todellinen kiipeilijän paratiisi! Yhdellä silmäyksellä Alteasta todellakin näki lukemattoman määrän reittejä ja pienen ajomatkan päästä niitä löytyy lisää. Alteaan pääsee junalla ja bussejakin kulkee ja lähikallioille voi heittää vaikka fillarilla tai skootterilla, jos sellaiset haluaa vuokrata mieluummin kuin auton. Auto on kuitenkin suositeltava, jos ja kun haluaa nauttia laajasti alueen tarjonnasta. Auton vuokraaminen on edullista ja helppoa lentokentältä ja alueella liikkuminen autolla on helppoa. Ainakaan tähän aikaan vuodesta ei ruuhkia ollut.
Majoittuminen perillä…
Meillä oli vuokrattuna mukava pieni huoneisto idyllisestä Altean kylästä, jonka ympärillä on siis runsaasti kiivettävää. Greidejä ja reitin pituuksia löytyy käytännössä joka lähtöön. Toinen ”kiipeilyn ytimessä” oleva kylä on Finestrat hieman sisämaassa alueen korkeimman huipun Puig Campanan varjossa. Ajomatka näiden kohteiden välillä ei ole pitkä, joten majoittui kumpaan kylään hyvänsä niin molempien lähialueita voi hyödyntää tehokkaasti.
Huoneistojen lisäksi voi tietysti yöpyä hotellissa. jokaisesta kylästä varmasti löytyy hotelli, mutta Benidormista varmasti enemmän kuin muualta. Jos haluaa notkua illat englantilaishenkisissä pubeissa alkoholisoituneiden keski-ikäisten englantilaisten seurassa sinänsä komeiden hotellitornien varjossa, niin Benidorm on oikea valinta.
Toisaalta jos haluaa ”elää kiipeilylle” ihan täysillä, niin Sellan laakso on idyllinen paikka telttailla ja reittejä löytyy varmasti pidemmäksikin aikaa lähiseudulta.
Ruoka perillä…
Ravintolassa syöminen alueella ei ole kallista, mutta kaupasta saa ruokaa vielä halvemmalla. Hyvä esimerkki oli viimeisen päivän kauppakassi, joka sisälsi mm. 3 hyvän kokoista kalaa, pussillisen pieniä tuoreita simpukoita, 2 pulloa viiniä, paketin jamon ibericoa, 500 g kahvipapuja ja epämääräisen määrän erilaista tuliaisruokasälää ja koko kassi maksoi 20 €!
Yhteenveto…

Costa Blanca on yksinkertaisesti kiipeilyparatiisi, jossa löytyy joka lähtöön kiivettävää Välimeren rannasta Puig Campanan huipulle ja kaikkea siitä välistä. Alueelta löytyy myös majoitusta joka lähtöön ja varmasti yksi halvimmista ulkomaan kohteista. Suosittelen lämpimästi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s