Suunnistus on lähtökohtaisesti hieno laji. Pääsee liikkumaan ulos ja ratkomaan tehtäviä. Lisäksi siinä samalla kuntoillaan. Suunnistus omaa Suomessa myös vahvat perinteet, loistavan talkoo-organisaation ja liikkujien ikähaitari on laaja. On ihan omaa tunnelmaa käydä harrastusrasteilla.

Joskus kuitenkin myös suunnistus käy hermoille. Olen käynyt nyt pari kertaa Nurmijärven suunnalla iltarasteilla kun siellä päin on ollut duunissa. En tiedä onko paikallinen erikoisuus, mutta maasto on ollut kyllä armotonta risukkoa ja hakkuuaukeaa. Normaalia koskematonta metsää ei ole ollut nimeksikään. Juokseminen lähes mahdotonta kun maankamara on täynnä hakkuujätettä tai sitten pusketaan läpi jostain pakupusikoista. Nilkat olivat ihan rullalla ja koko ajan meinasi olla nokallaan.  Aurinkokin oli sopivan matalalla niin ettei meinannut nähdä mitään ja tietysti reitti meni koko ajan sitä kohti. Ei perkule. Pariin kertaan ajatteli, että mitä hittoa mä täällä teen.

Kuva parkkipaikalta. Nuo kun laittaa tuosta poikki ja pinoon. Juokseminen muuttuu niin luontevaksi.

Toki suunnistaminen tuossa maastossa on mukavan haastavaa. Eilenkin sujui. Tosin tuli yksi harvinaisen kova pummi, mutta muuten meni mukavasti ja sai tehdä oman suorituksen. Pari viimeistä rastia sai juosta kun maasto oli enemmän normaalia metsää ja se tuntui kaiken kahlaamisen jälkeen hienolta. Seuraavalla kerralla voisi valita jonkun muun kuin Rajamäen rykmentin rastit.