Kaikki kuvat: Multisport.fi
Voisi joskus olla mielenkiintoista kirjoittaa seikkailukisoista kaksi eri blogijuttua – yksi heti maaliin saavuttua ja toinen viikon päästä kun aika on jo ehtinyt antaa pilville hopeareunukset. Voisi tulla aika erilaiset tarinat, varsinkin kisoista joissa kaikki ei mennyt ihan putkeen eikä rata ollut niin helppo että omat virhearvioinnit olisi saanut anteeksi. Tämän kesän No Limit Adventure oli haasteellisempi kuin viime vuotinen, ja myös huomattavasti tiukempi kuin tämän kesän Multisport cupin avannut Spring Adventure. Onnekkaasti oltiin tästä seikasta autuaan tietämättömiä vielä lähtölaukauksen kajahdettua, ja lähdettiin taas kisaan reippailla univeloilla ja kiireen keskellä hieman sinne päin hoidetulla energian ja juoman tankkaussuunnitelmalla.
 |
| Lähtötunnelmaa starttiviivalla, ainakin itselläni oli tässä vaiheessa fiilikset korkealla |
Kisakeskus sijaitsi Vihdissä Tervalammen koululla, ja osallistujamäärän jäätyä sopivasti alle Spring Adventuren ruuhkan oli parkissa kivasti tilaa ihan huoltorakennusten vieressä. Pyrittiin tällä kertaa välttämään ylilyönnit kieltoteiden välttelyssä, ja yritettiin muutenkin panostaa viime kertaa enemmän reitin suunnitteluun. Omat tussit kun vielä muistaisi joskus pakata mukaan..kiitos vaan taas kisakumppaneille värikynien lainasta!
 |
Huolellista reitin suunnittelua, ainakin ilmeiden perusteella otettiin homma tällä kertaa ihan tosissaan.
Juhla Mokka oli hyvin kriittisessä roolissa tänäkin kisa-aamuna |
No Limit alkoi 1,5 kilometrin prologilla, jonka aikana tuli suorittaa 1,5km bike&run läheisellä pururadalla. Mikko sai kunnian ottaa ensimmäisen juoksuvuoron, eikä lopulta edes suostunut vaihtamaan rooleja päittäin myöhemminkään. Minulle tuli siis helppo aloitus, joka tosin kostautui kun lähdettiin prologin jälkeen ensimmäiselle pyöräilyosuudelle. Oli ihmeen heikko olo, ja alkoi jo epäilyttää eikö edellisen illan pasta- ja aamun puurotankkaus riittäneetkään edes auttavasti paikkaamaan kuluneen viikon heikohkoa syömistä. Päästiin onneksi pian melomaan, ja reilun tunnin läpsyttelyn aikana lihakset lämpenivät ja hutaisin varmuuden vuoksi myös puolikkaan energiapatukan seuraavan pyöräilypätkän menoa siivittämään.
 |
| Prologin alussa lähtölaukausta odotellessa, pientä ryysistä oli havaittavissa.. |
 |
| ..mutta matkaan päästiin, ja alkuryysiksen purkauduttua pystyi polulla etenemään hyvin ilman kyynärpäätaktiikkaa |
Syystä taikka toisesta alkoi pyöräily melonnan jälkeen taas sujumaan, ja saatiin kaikki rastit sujuvasti haettua. Ensimmäinen quest oli Vihdin laskettelukeskuksen rinteessä, jossa tehtävänä oli ajaa/taluttaa kahdesti rinteeseen rakennettu pujottelurata alas ja polkea/taluttaa se takaisin ylös. Suosin itse olosuhteiden pakosta tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa, eli juoksin pyörän kanssa alas ja talutin sen takaisin ylös. Ruohikkoinen rinne oli ensimmäisten joukkueiden alla muuttunut varsin liukkaaksi, ja varsinkin alastulo oli epävarman maatuntuman takia aika nihkeän tuntuista. Ylösmeno taisi olla enemmän voimista kuin maastosta kiinni, sillä pääsimme todistamaan myös Mäkelän veljesten tyylinäytettä rinteen polkemisesta alhaalta ylös asti. Ei voinut kuin nostaa herroille hattua, sillä tekemisen meininki oli suorastaa käsin kosketeltava. Questin jälkeen ehti juuri ottaa siirtymällä pari huikkaa vettä ennen enduro-radan muodossa heitettyä seuraavaa haastetta. Uskoisin että kokeneet maastopyöräilijät olivat radasta ihan fiiliksissään, mutta itselläni oli välillä aika toivoton olo kun ei vaan osannut. Liian isoja kiviä ja liian isoja kuoppia, mutta jotenkin niistäkin taas yli selvittiin vaikka aika monessa kohtaa joutui nöyrästi vaan jalkautumaan.
 |
| Vuorossa melonta, sitä ennen vielä pientä säätöä sillä tässä vaiheessa ilmeni että numeroliivit tulee olla liivin päällä eikä alla. Osa nopeimmista joukkueista suoritti vaatteiden vaihdon vesillä, sillä seurauksella että yksi kaksikko nähtiin pelastamassa pelastusliiviä.. |
 |
| Meillä oli melonnassa taktiikkana pitää kurssi suorana |
 |
| Kaislikko jarrutti juuri sopivasti menoa, ja rantauduttiin tyylillä kajakkia kolhimatta |
Quest ja enduro-rata söivät voimia aika tehokkaasti, ja seuraavalla pyöräsiirtymällä alkoi vatsa murista siihen malliin että tankkaus oli jo vahvasti retuperällä. Yritin nopeasti korjailla tilannetta geelillä, sillä ajatus oli että rullaluistimien puuttuessa suorittaisimme seuraavan rullisteluosuuden bike&run-tyylillä. Sattui kuitenkin niin onnekkaasti, että kilpailun säännöt sallivat kahden henkilön ahtautumisen yhden pyörän päälle ja tätä ratkaisua tietysti nopeusedun takia lähdettiin yrittämään. Alkujäkityksen jälkeen matka rullaluistelurastilta toiselle taittui mukavasti etutangolla istuen, ja sain myös arvokkaan lepohetken hieman palautella voimia.
Rullaluistelun jälkeen oli pyöräsuunnistus jo voiton puolella, ja loput rastit johdattelivat meidät seuraavalle questille ja juoksusuunnistuksen alkuun. Jo questille lähestyessä alkoi mustia pilviä kasaantua kisasuorituksen taivaalle, sillä alue oli perinteistä hakkuuryteikköä sinnikkäällä hyttysarmeijalla höystettynä. Questi sujui kyllä hyvin, sillä tehtävänä oli Kiipeilysohlojen peruskauraa eli köysiaskeutuminen kalliolta. Mikolla taisi hetkeksi jäädä kiipeilyvaihde päälle vielä laskeutumisen jälkeenkin, sillä hetken aikaa etenimme vaikeinta eikä helpointa reittiä ja teimme myös kunniakierroksen quest-kallion ympäri. Tästä eteenpäin suunnistus gps-jäljen perusteella sujui kuin Jukolassa konsanaan, ja rastilta mentiin suoraan seuraavalle ilman ylimääräisiä lenkkejä. Suora eteneminen tässä maastossa tosin tarkoitti jatkuvaa puskemista milloin minkäkin ryteikön läpi, pyöräilykypäräkin oli kerrankin todella tarpeen myös juoksusuunnistuksessa.
 |
| Alamäki liukkaalla ruoholla ei oikein ottanut sujuakseen, joten talutettiin pyörät puolijuoksua alaspäin. Yhdet lipat siinäkin tuli otettua, ja kisasta jäi muistoksi myös komea mustelma takapuolessa |
 |
| Tuntematon kilpailija laskeutumis-questilla |
Olin laskeutumis-questin jälkeen kiristänyt juoksukengät aivan liian huolimattomasti, ja siitä syystä onnistuin lahjakkaasti nyrjäyttämään molemmat nilkat kerralla jo ensimmäisen juoksuurastin etsinnöissä. Samalla kun vielä alkoi energiatkin olla vähissä ja kaikki juomat saavuttamattomissa pyörien luona, oli itkuraivari jo niin lähellä että piti hetkeksi himmailla vauhtia ja tasailla hengitystä. On aika kumma ilmiö että jos fyysisestä rasituksesta hengästyneeä kovasti tuohtuu jostain asiasta, alkaa helposti hyperventioimaan mikä ei yhtään auta hapen kuljetusta lihaksiin kisan etenemistä varten. Onneksi tilanne meni nopeasti ohi, ja seikkailuparin hermotkin kestivät selkkauksen. Loppu suunnistus ei tosin maaston puolesta sen paremmaksi muuttunut, mutta päästiinpähän siitäkin lopulta taas takaisin kovalle alustalle ja pyörien selkään. Kuultiin maalissa ratamestarilta että pari kuukautta sitten reittiä tehdessä oli maasto vähemmän kasvillisuuden ansiosta ollut vielä huomattavasti helppokulkuisempaa. En yhtään epäile, sillä välillä tuntui että rastit oli tuotu paikoilleen ilmateitse.
Lopuksi oli vielä viivasuunnistus maastopyörillä edeten, reitti ei ollut mikään pala kakkua mutta enduro-rataan verrattuna kuitenkin helpohkoa perus maastoajoa. Kävi vielä niin hassusti, että sitten kun meillä alkoi ihan tosiaan viimeistä rastia hakiessa olla aika kortilla (5 minsaa maalin sulkeutumiseen), tehtiin kisan ainoa pummi ja siitä (ja monesta muustakin syystä) saavuttiin maaliin 3 minuuttia myöhässä. Hetken aikaa oli aika lyöty olo, kun luulin että aikarajan ylityksestä tule suora hylkäys. Sitten kun ei näin ollutkaan tuli fiilikseen suorastaan täysikäännös, ja juoksusuunnistuksen aikana mielen vallannut tappiomieliala kääntyi nousuun kohti tätä hetkeä jolloin kisaa laitetaan ”paperille” hotellissa hiljaisena työmatkailtana.
Loppujen lopuksi voisi tässä vaiheessa jopa sanoa, että omaan tasoon nähden kisa meni jopa suhteellisen hyvin (heti maaliin tultua ei ”ihan” tältä tuntunut). Pari asiaa kuitenkin harmitti kovasti, varsinkin kisan aikana:
a) Juuri kun Spring Adventuressa oli sellainen fiilis, että homma alkaa sujua niin No Limitissä tuli selväksi että vielä on töitä tehtvänä. Voi toki olla että vähillä unilla ja syömisillä mennyt koulu+työviikko ei ollut paras tapa alustaa suoritusta, mutta kuitenkin olisi toivonut jaksavansa vähän paremmin. Springissä pyöräilyosuudet kuitenkin menivät kevyehkösti, nyt sai välillä vääntää ylämäkeä reidet pahasti maitohapoilla.
b) Hyvin suunniteltu olisi puoliksi tehty, ja tähänkin kisaan olisi voinut valmistautua paremmin. Kengännauhojen vaihto olisi todennäköisesti ehkäissyt nilkkojen nyrjäyttelyn, ja sykevyön kellon patterin vaihto auttanut syömään tunnin välein jottei kuuden tunnin suorituksen aikana olisi tullut pahaa energiavajetta.
c) Melonta ja maastopyöräily ovat tekniikka lajeja, ja jotta ne sujuisivat täytyy ehtiä treenaamaan! Tähän on onneksi parannusliike jo tehty ainakin melonnan osalta, sillä liityimme äskettäin Helsingin Kanoottiklubiin.
 |
| Maalissa, harmilliset 3 minuttia myöhässä mutta pitkän suorituksen päälle hyvillä mielin. Seuraava kisa on meillä molemmilla Endurance Quest, joten No Limitin tavallista pidempi rata oli todella arvokasta treeniä tulevaa varten |
 |
| Sekasarjan voittajat. Kärki oli kova, ja näille joukkueille häviäminen ei ole häpeä. Me sijoituttiin lopulta viidenneksi, ja kovan kolmen kärjen ja meidän väliin jäi ainostaan yksi tiimi (Emua etsimässä). |
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Kiipeilysohlot 