Endurance Quest järjestettiin tänä vuonna tavallista lyhyempänä (24h vs. 3 päivää), ja houkutus osallistua kisaan oli suuri vaikkei kokemusta edes seitsemää tuntia pidemmistä seikkailukilpailuista itselläni ollut. Ei kuitenkaan ollut sen enempää uskallusta kuin sopivaa kisapariakaan kiikarissa, joten varauduin osallistumaan kisaan pelkästään kuvaajan roolissa. Alkukesästä kävi kuitenkin onnenpotku ja kilpailuun avautui myös puolet lyhyempi kuntosarja. Max. 10 tunnin suoritus tuntui jo ihan mahdolliselta, ja laitoin samalta istumalta tiedusteluviestin Leenalle josko hän olisi vapaana kisaamaan kanssani. Lomakuvioiden sumplimisen jälkeen Leena ilokseni ilmoitti pääsevänsä mukaan, ja laitettiin saman tien ilmo sisään tiiminimellä ”Ällät”.
 |
| Viime hetken jännitystä starttiviivalla, meidät on helppo paikantaa mun pinkkien kompressiosäärystimien avulla. |
Kisaa edeltävällä viikolla säädettiin pienessä kiireessä vähän yhtä ja toista, mm. ostettiin uusi kolmelle maastopyörälle riittävän tilava auto ja Leenan kanssa puitiin varusteisiin liittyvää asiaa sekä meilitse että puhelimitse. Snappertunan kisakeskuksessa meillä oli lopulta hyvin aikaa valmistautua kilpasarjojen lähtöä seuratessa, sillä oltiin miesten aiemman lähdön takia mestoilla puoli vuorokautta etuajassa. Vietettiin yö kisakeskuksessa ja heräiltiin teltasta vasta muiden kuntosarjalaisten huristellessa paikan päälle. Vaikka meillä oli varustepuoli hyvin valmisteltuna edellisen illan jäljiltä, tuli lähtöä ennen silti perinteinen hösis kun reitin piirtoon oli annettu aikaa vain tunti ja sekin katkesi puolivälissä kapteenien puhutteluun. Lisäksi reittiin tuli sinilevälauttojen takia pieni muutos ja coastaleering jäi melontaosuudesta kokonaan pois. Patjailun siirryttyä järvelle pitkän metsäjuoksutaipaleen keskelle päätettiin lopulta viime hetkellä jättää ilmapatjat kokonaan kyydistä pois, mikä osoittautui ihan hyväksi päätökseksi kisan edetessä.
 |
| Audi A3:een verrattuna Nissan X-Trailissä on suorastaan ruhtinaalliset tilat harrastusvälineille. Kolme maastopyörääkin meni suorastaan heittämällä auton sisään, eikä tarvinnut edes toista takapenkkiä kaataa (!) |
 |
| Oikeaoppinen hiilaritankkaus kisaa edeltävänä iltana. Syödessä hiottiin vielä kisavarustusta ja seurailtiin gps-jäljestä missä kilpasarjassa seikkailevat Taipale ja Telemark Team Örn etevät. |
Lähtölaukauksen jälkeinen ryntäys ei ollut mitenkään erityisen räjähtävä, sillä prologiin jaettu kartta aiheutti sen verran päänvaivaa että joukkueet jäivät selvittelemään sitä ihan lähtöviivan tuntumaan. Toinen annetuista kartoista oli ensimmäisen peilikuva, eikä siihen ollut merkattu rasteja joten ennen varsinaista suunnistusta piti kopsata puolet rasteista toiseen ja jakaa työ niin että peilikuvakartan lukija haki lähimmät rastit. Minulle tuli peilikuvakartta, kai sillä perusteella etten ole mikään mestari suunnistamaan nomaalillakaan kartalla joten menetys koko joukkueen etenemisvauhdissa tuli minimoitua.. Prologin rasteja oli laitettu tavallista hauskempiin paikkoihin puiden oksille ja sillan alle, joten kiipeilemään pääsi saman tien eikä kengätkään kovin montaa minuuttia kuivina pysyneet.
Prologin jälkeen päästiin pyörien selkään, ja haettiin ensimmäiset rastit ennen melontaosuuden alkua. Pakolliseen kisavarustukseen kuului punainen varoituslippu, joka tuli kiinnittää kajakin perään ennen melontaan lähtöä. Saatiinkin lippu ihan näppärästi jesarilla pystyyn, mutta viiri tippui melkein saman tien puolitankoon kun ahtauduttiin kajakin kanssa siltarummun läpi. Melonta sujui ja vesillä oli mukavan viileää, vaikka istuminen oli välillä yllättävän tukalaa prologin aikana saadun ampiaisen piston takia. Kisan aikana kyllä sai tottua siihen että jokin purija oli jatkuvasti ahterissa kiinni, lämmin sää ja runsas trikooverhoiltujen takapuolten tarjonta kun oli houkutellut kaikki Raaseporin paarmat apajille.
Melonnan jälkeinen vaihto oli tahmeahko, ja gepsijäljestä näkyi jälkeenpäin hyvin että siinä tosiaan tuhrattiin aikaa. Vaihdoissa meillä muutenkin taisi tulla eniten takkiin, selvästi yksi osa-alue jota pitää hieman petrata ennen seuraavaa kisaa. Melonnan jälkeen jatkettiin pyörärastien hakua, ja tunkattiin sen jälkeen pyörät ylös nyppylälle josta juoksusuunnistus alkoi. Juokseminen sujui yllättävän kevyesti kesän toistaiseksi lämpimimmässä iltapäivässä, mutta loppuosuus ennen coastaleeringia oli sellaista pistäviä lentäviä vehkeitä kuhisevaa pusikkoa, että heittäydyttiin lopulta järveen jo ennen varsinaisen uintiosuuden alkua ja edettiin loppumatka vesiteitse. Uinti teki todella hyvää, siitäkin huolimatta ettei repun ja pyöräilykypärän kanssa polskiminen ihan kaikkein luontevimmalta tunnu. Kengät otettiin pois ja se auttoi huomattavasti menoa kun pohjien kumiosat eivät nostaneet jalkoja pintaan. Ei olisi millään huvittanut nousta vedestä, mutta onneksi vettä valuvat reppu ja pelastusliivi takasivat vesiviilennyksen jatkuvuuden myös seuraavalla juoksusuunnistuksella.
.JPG) |
Vaijeriliuku suojärven ylitse jäi mieleen hienoimpana questina ikinä!
Kuva: Johanna Olli / Antti Nousiainen (Endurance Quest 2014) |
Tässä vaiheessa oltiin tehty matkaa jo kuutisen tuntia, ja pikkuhiljaa alkoi pientä energiavajausta tuntumaan suhteellisen säännöllisestä tankkauksesta huolimatta. Lämpimän kelin ansiosta geelien nauttiminen oli helppoa, melkein kuin lämmintä marjamehua kaataisi kurkusta alas. Patukat taas eivät taaskaan vauhdissa maistuneet, ja sen kyllä huomasi kun alkoi kisan lopun lähestyessä askel painamaan. Onneksi kisajärjestäjät olivat järjestäneet iloksemme poikkeuksellisen hauskan questin, vaijeriliu’un joka vielä toteutettiin komean korpilammen yllä. Aika pian tuli eteen myös seuraava quest joka ei ollut ihan niin hauskaa mutta lähes yhtä jännää menoa kun uitettiin pyöriä kiikkerillä Finnfoam-patjoilla lahden yli. Ennen viimeistä guestia haettiin vielä pari pyöräilyrastia ja otettiin vielä yksi ampiaisen purema. Kolmas quest oli laskeutuminen Etelä-Suomen miittakaavassa yllättävän korkealta kalliolta, kiiteltiin onneamme ettei tarvinnut kilpasarjalaisten tapaan jumaroida sitä ylös. Viimeinen pyöräilyosuus oli vain reilun kympin pätkä, mutta reisissä ei enää meinannut riittää kunnolla potkua mäkiseen maastoon. Otettiin kaikki keinot käyttöön ja tuhlattiin kallisarvoista juomavettä kypärässä hautuvan pään viilentämiseen. Viimeinenkin ylämäki oli jyrkkä, mutta Leenan loppukannustus auttoi ja vielä sekin tultiin ihan hyvää vauhtia ylös asti.
.jpg) |
| Pyörien uittoa Källträsketin yli (tuntematon joukkue). Kuva: Tom Törnroos (Endurance Quest 2014) |
Maaliviivalle päästäkseen piti vielä suorittaa muutama kiipeilyhenkinen tehtävä lisää, mutta niiden jälkeen oltiin vihdoin perillä reilun 8 tunnin suorituksen jälkeen. Oli hyvä fiilis kun kaikki meni loppujen lopuksi oikein hyvin, vaikkei kumpikaan oltu näin pitkää kisaa aikaisemmin koettu. Podium-paikkaa ei kolkuteltu, mutta se olisi ollut sekasarjassa haasteellista kokeneemmillekin konkareille. Loppusijoitus oli 7., ja ilonaihetta riitti kyllä siinäkin! Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen loistava fiilis hienosti järjestetystä kisasta, ja ystävällisessä hengessä kanssakilpailijoiden kanssa jaettu kaunis kesäpäivä hienossa saaristoluonnossa. Suuret kiitokset kisan järjestäjille, toivottavasti Endurance Quest tulee taas ensi vuonna uudestaan!!
.JPG) |
| Ennen maaliin pääsyä piti vielä kiivetä fudismaalin ylitse.. |
.JPG) |
| ..ja tehdä tiimityöllä joukkueelle lisää pituutta. |
.JPG) |
| Väsynyt mutta onnellinen 🙂 8 tuntia helteessä otti koville, mutta seuraavaa kisaa ei malttaisi pitkään odottaa! |
Lisää kuvia kilpailusta löytyy täältä: http://multisport.kuvat.fi/kuvat/
Kilpasarjan osuudesta näytetään TV2:lla kooste 23.8. kl.17:50
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
.JPG?img=small)
.jpg?img=small)
.JPG?img=small)
.JPG?img=small)
.JPG?img=small)
Kiipeilysohlot 