Seikkailu cupin päätös ja perinteinen syyskisa X-Kaato oli tänäkin vuonna ohjelmassa. Kisakeskus sen kuin vain lähenee omaa kotiovea ja nyt aloitettiin kisa Leppävaarasta ja pyörittiin tutuissa lenkkimaastoissa. Saa nähdä onko ensi vuonna rasteja Töölössä.

Rullaamassa kevyesti Seurasaareen aamun sarastaessa. Jake korisee perässä. Kuva: Anne Dahlgren.

X-Kaadon formaatti on aina sama eli lähtö pimeällä aamusta viiden maissa vilakassa syyskelissä. Nyt yön aikana oli mennyt ohi myrskyrintama, mutta keli oli jo herätessä nätti ja yllättävän lämmin. Sen verran kuitenkin tuuli, että järjestäjät peruuttivat melonnan. Laajalahdella oli vielä yöllä kovaa aallokkoa. Oltiin Leppävaarassa ajoissa. Ehdittiin katsoa reitti läpi, askarrella, tankata ja riisua liiat vaatteet hyvissä ajoin. Päätettiin lähteä lyhyissä kamoissa kun ei ollut melonnassakaan vaaraa kohmettua ja oli kyllä ihan hyvä valinta kun meinasi muutenkin keittää yli kisan loppupuolella Malminkartanon portaissa. Lähtöalueella oli kivasti tunnelmaa ja fiilis nousi kun porukka päästettiin kiertämään urheilukenttää. 400 metrin jälkeen pieni muistisuunnistus ja sitten pyörillä eteenpäin. Itse kokeilin ajella lenkkareissa ja hyvin toimi kaupungissa lyhyillä matkoilla. Aika turha nysvätä koko ajan kenkiä.

Kisan ehdoton kohokohta oli heti lyhyen pyöräilyn jälkeen kun Talin frisbiigolfradalla oli hyvin hämmentävä suunnistustehtävä. Alueen infokartassa oli ratojen maalipömpelit ja niistä neljällä piti käydä järjestyksessä. Opaskartta oli jotenkin vain vaikea hahmottaa. Ensin lähdetiin muka oikeaan suuntaan ja haettiin rasti joka löytyi kivasti. Päätettiin juosta seuraavalle taulun kautta ja ottaa varman päälle. Katsottiin kaiken täsmäävän ja sitten juostiin jonnekin missä ei enää mikään täsmännyt eikä maalikoreja löytynyt puskista. Jäin heittämään vedet sopivan pajun juurelle ja Jake kävi tarkistamassa tilanteen uudelleen oppaalta. Sitten taas etsittiin. Lopulta oli pakko mennä kolmanteen kertaan taulun eteen seisomaan ja hokemaan, että nyt ei kaikki täsmää. Siinä piti seistä itseasissa jonkun aikaa. Pikku hiljaa tilanne hahmottui ja tajusi ensimmäisen rastin olleen itse asiassa väärä leimaus ja eikä karttapohjoista kannattanut paljon miettiä. Tämän jälkeen juostiin rastit läpi aika suorilta. Hieno veto reittimestarilta, koska Talin kukkulalla poukkoili multisporttaajia ihan holtittomasti joka suuntaan.

Rata oli kaupungissa. Leppävaarasta Taliin. Sitten Munkan biitsille, josta juostiin ruotsalaisen nukkumalähiön läpi Pikku-Huopalahden perukoille ja lopulta Seurasaareen. Setti oli tarkoitus olla melontaa. Tämän jälkeen palapeli kartalla Seurasaaressa muutama rasti ja takaisin pyörille. Ensi kuitenkin pieni kickbike/juoksu ja sitten hinkkaamaan Malminkartanon portaita. Lopulta Lintuvaaran parin metsälämpäreen kautta takaisin kisakeskukseen ja loppusuunnistuksen kautta lohisopalle.

Muuten kisareitti oli itselle ehkä vähän liiankin tuttuja paikkoja eikä asutuksen keskellä pääse millään samaan menemisen makuun kuin jossain kunnon hakkuuaukealla missä normaalisti kisataan. Nyt kun melontakin oli jäänyt pois tuli kisasta itselle aika rapsakka tasamaan juoksukoitos ja kun olin vielä liikkeellä maastomonoilla oli jalat hellinä. Laskeskeltiin noin 30 km juoksua omalle reitille. Siitä suurin osa perus tietä. Lopussa vielä Malminkartano viisi kertaa toppiin telamiinan kanssa (tosin itse annoin painon neitimäisesti Jakelle parille viimeiselle kiekalle) ja itse olin täysin tattis. Pisin juoksu Munkan, Pikku-Huopalahden ja Seurasaaren ympäristössä oli reilut viisitoista kilometriä ja kun sen jälkeen lähti potkimaan kickbikea sai olla aika varovainen ettei vetäissyt jalkoja kramppiin. Itsellä oli nyt ensimmäistä kertaa kompressiosäärystimet pitkässä kovemmassa koitoksessa ja vaikea sanoa voiko myös ne vaikuttaa asiaan, koska varsinkin pohkeet olivat hellänä ja täysin lukossa pari päivää kisan jälkeenkin.

Muuten kisa meni ihan ok. Voisi sanoa normi Taipale-suoritus kuten Jake asian ilmaisi. Suunnistuksessa tuli Talin lisäksi muutamia pieniä pummeja, mutta näissä maisemissa ei mitään sen suurempaa oikein pystynyt edes mokailemaan. Vauhti oli tasaista ja itsellä ei olisi ollut varaa kiristää enää lopussa kun välillä aina nähtiin oman sarjan joukkueita. Itse asiassa olin tämän kesän pohjilla aika tyytyväinen menoon. Loppu juoksussa Leppävaaran urheilupuiston poluilla jalka nousi jopa yllättävän kivasti kun ei tarvinnut juosta tasaisella. Joka tapauksessa minulle ei-juoksijalle tämä rata oli kova. Muuten kamat toimi, reittisuunnittelu onnistui, suunnistuksessa tuli välillä hyviä valintoja ja tankkasin kerrankin kiukulla energiaa alusta saakka. Juomaa olisi voinut olla toki enemmän.

Maalissa. Hauskaa oli. Yritin kerrankin tankata energiaa ja maalissa maha olikin pullollaan. Kuva: Liisa Paakkanen.

Lisää kuvia, tuloksia ja muuta tunnelmointia X-Kaadon facesivuilta.