Olosuhteet

Olen aina ajatellut olosuhteiden olevan enemmän tekosyy. Ei viitsi lähteä lenkille kun sataa ja niin edelleen. Tietysti jossain lajeissa on hyvä tai jopa välttämätöntä ettei lähde höntyilemään ihan mihin keliin vain. Vuorilla täytyy ymmärtää olosuhteet ettei kuole ja vaikkapa maantiepyöräilemään ei yleensä lähde vesisateessa, mutta kuitenkin kelissä kuin kelissä voi jotain harrastaa ja esimerkiksi työmatkapyöräillä voi Helsingissäkin ympäri vuoden – aivan joka päivä. Silti aihetta on nyt miettinyt pariin kertaan esimerkiksi viimeksi Lyngenissä lumessa kahlatessa tai syksyllä Narvikin seudulla kiivetessä märkää graniiittia.

Tänään pyörälenkillä tuli mietittyä aihetta erityisen paljon. Lähdin iltapäivälenkille ja ajelin Aix-de-Provancesta luoteeseen tasankoja pitkin. Keli mitä mainioin ja pyörä rullasi kivasti. Vuoden ensimmäinen lenkki lyhyissä kamoissa. Vajaan tunnin jälkeen alkoi tuulemaan ja sitten sitä tuulikin ihan kunnolla. Meinasi alkaa jo hapottamaan kunnes pääsin kääntymään sivutuuleen ja myöhemmin myötäiseen. Täällä puhutaan paljon Mistraalista. Googlasin itsekin sen heti lenkin jälkeen. Kyseessä on erityisesti Rhonen laaksoa pitkin puskeva luoteistuuli, joka sopisi tähän aika kivasti syyksi. Jo pyörävuokraamossa puhuttiin mitä reittiä on hyvä ajaa ja missä puut antavat suojaa. Nyt sen tajuaa konkreettisemmin. Seuraavan kerran kun yritän ylös Rhonen suuntaan katson sääennustuksen.

Olosuhteilla on kaksi puolta. Hyvissä olosuhteissa on hyvä harrastaa. Saa tehoja irti ja voi hymyillä. Sitä tältäkin kevätreissulta ollaan hakemassa kun Helsingissä vietetään talven ja kevään välitilaa. Kun on lämpöä, valoa, puhdasta asfalttia ja kivi on lämmintä saa aivan eri tavalla irti niin kiipeilystä kuin pyöräilystä. Elämä on ehkä muutenkin keskimäärin mukavampaa kun iltaisin hehkuu Provencen maaginen valo ja terdellä voi istua jäätymättä. Kyllä, vaikka kuinka ajan talven läpi loskassa Espooseen duuniin ja yritän esittää sen olevan täysin normaalia.

Toiseksi olosuhteet täytyy kuitenkin pystyä hoitamaan. Jos harjoittelee maantiepyöräilyä vain autotallissa treinerillä, voi ulkona aurinko, tuuli, vesi tai mikä tahansa muu maailman ihme sekoittaa pakan. Olen lukenut aika monta kisaraporttia missä suomalainen valkoinen mies on paahtunut kuiviin etelämailla kisatessa. Ja tämä siis kuitenkin suht helpossa ympäristössä koneella tehdyn asfaltin päällä. Asia mutkistuu huomattavasti kun lähdetään maastoon ja pidennetään reissua puhumattakaan vuorista tai talvikeleistä. Omissa kotinurkissa osaa jo aika hyvin varautua eri asioihin ja treenaakin tarkoituksella eri keleissä, mutta matkustaessa tekee väistämättä tyhmiä mokia yksinkertaisissa asioissa. Pitäisi oppia, olla kokemusta tai tehdä pohjatyötä. Tai sitten muuttaa olosuhteiden luokse ja elää niitä.

b2.jpg
Keliä pitelee. On täällä ihan hyvä olla vaikka Välimeri vielä hieman vilakka onkin. Helpompi täällä talviturkki on heittää kuin jussina Suomessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s