Tänä keväänä Sohlot ovat jakautuneet neljään ryhmään. Mikko ja Laura lähtivät viettämään pääsiäistä Ranskaan, minä ja Nina harrastetaan hiihtelyä Alpeilla sekä pääsiäisenä että vappuna, Pirjo valmistautuu kesään pääsiäisretkellä Pohjois-Norjaan ja loppujengi kärvistelee ja kiristelee hampaitaan Helsingin keväässä.

Viikkoa ennen pääsiäistä lähdimme Ninan ja viime kevään hiihtovaellukselta tutun Sailarittan kanssa kohti Italiaa tavoitteena päästä tällä kertaa onnistuneesti Sohlojen hovivuoristo-opas Petterin johtamalle hiihtovaellukselle Gran Paradison luonnonpuistoon. Edellisen vuoden Torinon kokemusten opettamina emme käyneet ruokailemassa Torinossa vaan ajoimme suorinta tietä Malpensan lentokentältä  Gressoney- St-Jeaniin, jossa totuttelimme alppilaskuihin pari päivää ennen vaellusta.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Gressoneyn laakson loppuun Stafaliin, johon oli muuten ajanut moni muukin. Lopulta parkkiruutu löytyi ja päästiin matkaan vuorten yli Champolucin laaksoon etsimään mukavia ja helppoja metsäoffareita. Löytyihän niitä, mutta aika vaikeata oli lumi. Kolme kertaa kuitenkin etsittiin reitti läpi metsikön ja siitä sitten rinteitä pitkin takaisin Stafaliin.

Paluumatkalla ajelimme majapaikkaamme kaupan, afterskioluen ja 18 kilometrin harhalenkin kauttaa…ei aina voi kaikkea huomata…

Toisena laskupäivänä päätimme testata klassikko-offarin Passo Salatilta kohti Alagna-Valsesiaa. Jo etukäteen arvelimme, että kylään asti ei lumet riitä, mutta yläosan laakea laakso houkutti. Hyppäsimme hissiin tällä kertaa Gressoney-La-Trinitessa, jossa ei ruuhkaa ollut ja ylöspäin pääsi tunnelmallisella vanhalla tuolihissillä.

Jo nousussa maisemat mykistivät ja lopullinen hiljaisuus lankesi Passo Salatilla. Alagnan puoleinen laakso on kertakaikkisen upea maisemiltaan! Ja siitä sitten liu’uttelemaan poikkaria ohi parin vuoristomajan kohti yläosan offaria. Oli muuten moni muukin liu’utellut samaan laaksoon. Puhki laskettu märkä lumi ei suoranaisesti houkuttanut, mutta melko pitkä pätkä kuitenkin kitkuteltiin alas. Nina testasi lunta lähemminkin, kun sukset tökkäsivät raskaaseen lumeen. Lopulta kyllästyttiin ja siirryttiin rinteeseen ja sitäkautta lounaalle Alagna-Valsesian kylään.

Ruuan jälkeen noustiin hisseillä takaisin Passo Salatille, josta Sailaritta lähti jo takaisin kohti Gressoneyta, mutta minä ja Nina laskimme vielä kerran Alagnan puolelta yläosan mustan rinteen ylemmän kabiinin ala-asemalle. Ei ehkä olisi kannattanut, rinne oli ehtinyt jäätyä eikä ollut offisuksilla mikään nautinto. Sen sijaan miltei loppumattoman pitkä miellyttävä punainen kevätsohjorinne takaisin Gressoneyhen oli todellinen nautinto!

Ja laskunautinnon jälkeen päädyimme baariin nimeltä Klein Finnland nauttimaan hyvää olutta…

Maanantaina oli sitten lepopäivä ja lähdimme tekemään viimeisiä ostoksia Aostan erinomaiseen Alpstation kauppaan. Sitä ennen tosin löysimme aamiaiseksi croissant-buffetin ja vedimme hyvä kasan sekä suolaisia että makeita versioita capuccinon kanssa. Ei muuten voi kannattaa, jos kaikki syö noin paljon, koska hinta oli vain 3€!

Aamiaisen jälkeen suuntasimme ostoksille, mutta eikös Alpstation ollut kiinni KOKO maanantain! Höh, Ninan kun piti saada jääraudat… Italiassahan kaupat on usein kiinni maanantaina aamupäivän, mutta että koko päivän. Siitä sitten etsimään Aostan keskustasta jotain toista kauppaa ja löytyihän niitä pari, tosin aukesivat vasta iltapäivällä kolmen jälkeen. Niinpä katseltiin kaupunkia, kahviteltiin ja lounastettiin ensin. Lopulta kaupat aukesivat ja auttavat raudat löytyivät, vaikka ei kovin hyvät.

Ja kun päivä alkoi kääntyä kohti iltaa, suuntasimme auton keulan kohti Valgrisenchen kylää, joka löytyi pienen alppitien päästä. Majapaikka toi mieleen Twin Peaksin, mutta illallinen oli hyvä ja aamulla sitten vaeltamaan…