Berner Oberlandin hiihtovaellus 2016, osa 2: Päivät 1&2

Ja tästä alkaa siis varsinainen tarina vuoden 2016 Berner-Oberlandin hiihtovaelluksesta.

Päivä 1

Rassehan saapui klo 9 Grindelwaldiin kuten oli luvannut ja jotakuinkin ensimmäisemä työnsi minulle käteen varaköyden kannettavaksi. No kyllähän se reppuun sopi helposti. 

Sää alkoi parantua ja Eigerin pohjoisseinäkin näkyä

Ensimmäinen etappi oli junamatka Kleine Scheideggen kautta Jungfraujochille. Seuranamme oli jälleen valtaosin japanilaisia turisteja. Jungfraujoch on Euroopan korkein juna-asema ja upeat systeemit sveitsiläiset ovat sinne rakentaneetkin.

Liikkeelle Grindelwaldin rautatieasemalta.
Junassa on tunnelmaa.
Upeita maisemia jo junamatkalla
Hassua kun junassa on suksiperäkärry…
Odottava tunnelma.
Uskomatonta infraa kallionkin sisällä!
Lämpeneekö ilmasto vai ei? vähän näyttäisi, että lämpenee…

Kävimme pikaisesti ihailemassa maisemia yläkerran ”maisemakuplassa”, jonka jälkeen siirryimme suksinemme ulos jäätikön reunalle japanilaisten ”vuorimalleiksi”. Eräs hieman iäkkäämpi herra oli erittäin kiinnostunut meidän touhuista ja lopulta otti minut ”uhrikseen”. Herra katseli minun varusteiden laittelua valehtelematta noin 30 cm etäisyydeltä ja kun olin valmis, herra asettui viereeni seisomaan ja hänen vaimonsa nappasi kuvan. Siinä sitä kuvaa sitten kotipuolessa esitellään varmaankin tyyliin ”minä ja sveitsiläinen vuoristokarpaasi”, heh…

Oikeen tarkkaan jos katsoisi, niin meidän 1. maja näkyisi tuolla kaukana vasemmalla jäätikön reunalla.
Maisematasanteella.
Varusteet kuntoon ja…
…ja tuonne jäätikölle.

Itse vaelluksemme alkoi kevyehköllä päivällä. Tällä reissulla yksikään päivä ei ollut varsinaisesti kevyt. Ensin laskeskelimme alas jäätikköä ja kun taivas aukeni ja keli kirkastui, niin kieppasimme ”pienen” satulan (Louroitor 3659 m) kautta kohti majapaikkaamme Konkordiahütteä, joka sijaitsi korkeudessa 2850 metriä. Melkoisen korkealla liikuimme siis! Pieni järkytys oli tässä vaiheessa huomata, että vaikka olimme ”ylhäältä katsoen” perillä, niin vielä piti kavuta noin 100 metriä ylöspäin sellaisia ”teollisuusritilä” portaita, huh! Näin se ilmastonmuutos on vaikuttanut. 

Melkein heti tuli kuuma ja vähensimme vaatteita.
Jopa veti kelin komeaksi!
Oppaamme Rasse
On se kaunista!
Siitä vielä 100 metriä ylöspäin portaita…
…ennen majaa.

Kun lopulta olimme kavunneet loppumattomat portaat majalle, pääsimme majoittumaan. Saimme yhteishuoneen yläpedin. Paikkoja oli kahdeksan ja meitä neljä. Mielestämme tilat olivat aivan sopivat neljälle, joten vähän ihmettelimme, että mitenkähän sitä pitäisi nukkua, jos kaikki kahdeksan olisivat paikalla… No eipä onneksi tarvinnut sen enempää tätä vahtoehtoa pohtia. Iltaruoka oli Italian ja Ranskan majoihin tottuneelle aikaisin, jo klo 18:30. Alkukeitto oli hyvää, seuraavans tullut aslaatti loistavaa, mutta pääruuan omituinen synteettisen oloinen ”lihapuriste” oli kyllä melkoinen kulttuurishokki! En tiedä oliko kyseinen tuote joku paikallinen erityisherkku vai kenties kestävyysurheilijoille kehitetty optimaalinen proteiinitiiviste, mutta hyvää se ei kyllä ainakaan meidän mielestämme missään tapauksessa ollut. Ruokaa oli kuitenkin pakko mättää suun kautta mahaan, jotta seuraavana päivänä taas jaksaa kavuta vuoria.

Päivä 2

Tällä reissulla aamuisin ei lorvittu, mutta ensimmäisenä aamuna aamiainen taisi olla kuitenkin vasta klo 6:30, vai olikohan se klo 6:00, joka tapauksessa se tuntui siinä vaheessa aikaiselta, mitä se ei ehkä kuitenkaan ollut… Aamu oli kuitenkin kaunis ja portaat alas kopisteltuamme lähdimme nousemaan kohti Grünhornlücken solas 3279 metrin korkeudessa. Korkeuseroa ei siis ollut kuin noin 400 metriä eikä nousu ollut edes jyrkkä, mutta johtuiko lie korkeudesta vai mistä, mutta yllättävän raskasta oli kaikki liikkuminen tällä reissulla. 

Aamu aukeni kauniina, joten…
…lähdimme taas Rassen johdolla…
…jäätikölle.

Nousun jälkeen alkaa kuitenkin lasku, tosin tällä kertaa lasku ei ollut kovin pitkä, ehkä sellaiset 300 m korkeutta ja sen jälkeen alkoi pitkä ja hivuttava nousu kohti Wyssnollen huippua 3590 metrin korkeudessa. Iltapäivällä meitä uhkasi lumipyry, joten Rasse piti hyvää vauhtia. Tauot olivat lyhyitä ja tässä vaiheessa emme vielä ehkä tajunneet nappailka tarpeeksi pikku snäkejä tauoilla. Kun aloimme lähestyä huippua miltei loppumattoman nousun päätteeksi, meillä kaikilla alkoi olla energiat täysin loppu, paitsi tietysti Rasselta. Huipulla pysähdyimme nopeasti, tankkasimme hieman ”hätäenergiaa” ja lähdimme alaspäin kohti jäätikkkö.
Tänäänkin riitti nousua…
…ja nousua…
…mutta palkintona saavutimme reissumme ensimmäisen huipun!

Lasku oli hieno! Mukavaa lunta ja sopivaa jyrkkyyttä. Jäätiköllä pidimme vihdoin lounastauon mukavan lämpimässä auringossa. Matkaa piti kuitenkin jatkaa kohti Finsteraarhornhütteä pois uhkaavaan lumipyryn alta. Loppumatka hiihdeltiin jäätikön pohjaa ja juuri ennen majaa oli vielä pieni nousu, eihän se iso ollut, mutta kun voimat oli jo vähissä, niin tuntui kyllä melkoiselta vuorelta.
Lounastauon jälkeen…
…oli enää helppoa hiihtelyä ja pieni nousu majalle.
Yöllä pyrytti kunnolla.
 

Mutta majalle päästiin ja taas hieman edellistä päivää korkeammalle eli 3048 metriin. Euroopassa ei varmasti ole montaa aluetta, jossa voi olla näin monta päivää näin korkealla. Upeaa seutua! Finsteraarhüttellä meillä oli varsin mukavat oltavat. Oma sänky, jossa hyvät tilat tavaroille. Ihan mukava juttu kun yövyimme kaksi yötä täällä. Tänä iltana ruoka oli entistä aikaisemmin, jo klo 18, ja päätuuan lihakin oli tällä kertaa maittavaa. Pohdimme hienan, että mistä lihasta oli kysymys ja ”vanha opaskin” taisi olla esillä…

…ja sitten lisääjuttua osassa 3…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s