Päivä 3

Kolmas päivä alkoi sitten oikeasti aikaisin, ainakin kaikilla minun mittareilla, aamiainen oli klo 05:00… 

No ei siinä itku auttanut, meillä oli vuori kiivettävänä, joten aamua ei voinut tuhlata nukkumiseen. Alkuperäinen suunnitelma oli kiivetä Finsteraarhorn (4273 m), mutta yöllä oli tullut varmaan puoli metriä uutta lunta ja Rasse totesi, että tällä vuorellaon liian suuri lumivyöryriski, joten suuntasimme kohti Grosses Fiescherhornia (4049 m). Alkuksi laskimme pienen pätkän alas jäätikölle, josta alkoi pitkä ja kylmä skinnaus halki tuulisen tasaisen jäätikön. Juuri ennen jyrkän nousun alkoi Rasse laittoi meidät köysistöksi. 

Nousimme syvässä lumessa halki suurten railojen ja ”mukavan kokoisten” jääserakkien samalla kun osan matkaa matkaamme varjostivat jättimäiset jääserakit ylhäällä vuoren rinteellä. Nousu oli jälleen raskas, mutta maisemat mykistävät!

Kun saavutimme harjanteen, alkoi kuitenkin ainakin minun osaltani päivän todellinen koitos. Pistimme sukset parkkiin, tiivistimme köysistöä, laitoimme jääraudat jalkaan, otimme jäähakun toiseen käteen ja suksisauvan toiseen käteen ja lähdimme kohti huippua ainakin minun mielestäni todella pelottavaa harjannetta pitkin. Tätä ennenhän minä olen kävellyt jääraudoilla ehkä tunnin alamäkeen. Tämä tapahtui edellisellä reissullamme pääsiäisenä Gran Paradisossa. Jäähakkua en ole käyttänyt ikinä mihinkään. No nyt tuli harjoitusta molemmista. Harjanne oli sinänsä komea. Toisella puolella eli Grindelwaldin puolella oli pystysuora kallioseinä ja toisella puolella todella jyrkkä lumirinne. Huh! Pelottavuutta hieman vähensi edellisenä yönä satanut syvä lumi, johon Rasse ansiokkaasti omin käsin kaivoi meille syvää polkua. Puolessa välissä harjannetta oli komea ”näköalapaikka” kohti Grindelwaldia, tosin koko harjanne oli yksi suuri ”näköalapaikka”, hah. Huippukaan ei tuonut helpotusta, mahduimme juuri ja juuri kaikki viisi istumaan huipulle.

Huipulla tosin konkretisoitui kartan lukemisen tärkeys. Emme olleet suinkaan Grosses Fiescherhornilla, vaan Klein Fiescherhornilla (3895 m). No korkeampi huippu näytti aika helpolta, tämä meidän huippu oli ehdottomasti parempi! Huipulla konkretisoitui myös koko harjannenousun ajan pohtimani vaihtoehto, että nousussa viimeisenä tullut kulkee alaspäin ensimmäisenä, siis minä….huh taas… No eipä tämä nyt ensimmäinen kerta ollut kun olen tasapainollut ties missä, joten askel kerrallaan vain rauhallisesti alaspäin ja lopulta ne sukset sieltä tulivat vastaan. Tässä kohtaa Pirja valitteli vatsaansa ja eväslepäkin jäi syömättä. Liekö rehkiminen korkealla syyllinen vatsavaivoihin?
Lasku oli sitten kertakaikkisen komea! Lunta oli paljon ja se oli samettisen pehmeää. Railot ja jääserakit vaativat tarkkuutta, mutta jälleen kerran Rasse luotsasi meidät turvallisesti alas. Majan suuntaan jäätikön pohjakin vietti alaspäin ja saimme liu’utella mukavaa vauhtia myötätuulessa. Lopun pieni nousukin meni tänään helposti. 

Sellaisen pienen takaiskun olin huomannut aamulla, että toisen siteeni jarrun jousi oli katkennut ja jousen osa sojotti siteestä ylöspäin niin, että siteen takakappaleen kiinnittäminen vaati kunnon potkua. Alkaa vähän usko horjua Dynafitin siteiden kestävyyteen. Kahden talven aikana tämä on kolmas hiihtovaellus ja toiset hajonneet siteet. No onneksi side meni kuitenkin kiinni ja myös pysyi.
Toinen takaisku osui ruokapöytään. Puristelihaa oli päätynyt tännekin…tällä kertaa se oli päällystetty jollakin…maku ei ollut kuitenkaan parempi…pakko syömistä…kuin ennen koulussa…

Päivä 4

Taas aikainen aamu. Klo 5 aamiaisella. Ja kohti Grosses Wannenhornia (3906 m). Kaikkia väsytti…edellisen päivän rasitukset, aikaiset aamuherätykset, korkeus, raskaat ja pitkät päivämatkat, energiavajekin ehkä…ja tänään Ninalla oli vuorostaan vatsaongelmia…ja kaiken lisäksi Sailaritta loukkasi peukalonsa heti alkuun, nurin jäisellä lyhyellä pätkällä alas jäätikölle, tiukka ote sauvasta valitettavasti piti ja siinä se napsahti. Sailaritta kuitenkin paketoi sormen kirurgin taidoilla ja lopulta pääsimme jälleen kerran miltei loputtoman nousun jälkeen jäiselle, tuuliselle ja kylmälle harjanteelle noin 3600 metrin korkeudeen… Suksiraudat jalkaan, lyhyt jyrkkä ja päälle taas loputon loiva nousu huipulle. Mutta ei tällä kertaa. Nina totesi, että nyt ei jaksa, pakko kääntyä. Kukaan ei vastustanut. Ja kun ”noutaja” tulee, kuten murtomaahiihtopiireissä sanotaan, tulee se usein kunnolla. Rinteen yläosa oli aika vaikeaa lunta laskea ja niinpä Nina väsyneenä tumpsahti hankeen ja pään kautta ympäri…onneksi ei käynyt kuinkaan…sinänsä näyttävä voltti… No hieman kun laski, niin jo helpottui. Jälleen upeaa lunta ja upeaa laskemista!

Alhaalla jäätikön pohjalla lounastauko ja sitten kohti Konkordiahütteä Grünhornlücken solan (3279 m) kautta. Nousu solaan ei ollut mikään valtava korkeuseroltaan, mutta todella hivuttavan uuvuttava. Yleensä vuorilla olen tottunut siihen, että soliin noustaan jyrkästi. Täällä kuitenkin nousut olivat poikkeuksetta todella loivia ja uuvuttavia, kuin tunturia nousisi. Melkein jokaisessa solassa olin lopulta varma, että emme saavuta korkeinta kohtaa ikinä. Tuntui, että askeleemme eivät vie lainkaan eteenpäin. Mutta niin vain jokainen nousu loppui joskus. Niin tälläkin kertaa. Alamäessä huomadimme, että ilmeisesti helatorstai oli saanut ainakin puoli Svetsiä jäätiköille. Eri mittaisia köysistöjä nousi vastaan melkein jonossa. Piti melkeinpä varoa, että ei laskenut jonkun köysistön keskeltä….siinä sitä taas olis oltu…heh… 

Rinne loppui, mutta urakka ei vielä ollut ohi…”ilmastonmuutosportaat” vielä…ei taas! Sen verran oli voipunut olo, että pakko oli huilata auringossa kiven kolossa hetki ennen porrasurakkaa. Lopulta oli kuitenkin lähdettävä. Muilla oli enemmän potkua, hinasimme Ninan kanssa jälkijoukossa ylös ja Rasse ohjasi meidät suoraan ”pihamajaan”, jota ei ollut käytetty varmaan koko talvena, sen verran oli kalsa. Valitimme myös ahtaudesta, mutta vastoin parempaa tietoa. Terassillamme oli sen sijaan erittäin lämmin ja maisemat olivat mykistävät!

Tänään illallinen oli ”italialaiseen tapaan” vasta klo 19:30, koska kattauksia oli kaksi. Yö meni ihan OK ja loppuosa reissusta kerrotaan osassa 4….