Päätimme, että ajelemme kolmannen päivän iltana Haugfjellin kiipeilyalueelle Ruotsin rajan lähelle yöpymään, jotta tiistain ajomatka Helsinkiin hieman lyhenee. Joten maanantaina oli ajatus kiivetä Jukan sanoin ”jotain pientä ja mukavaa, mutta multipitchiä silti”. 

Jukka ja Mikko sitten valitsivat reitin Wee Beastie Myggapillarenilta aivan Kallen leiripaikan vierestä. Neljänköydenmittaa, pari kutosta ja pari helpompaa pätkää. No en tiedä oliko se sitten ”pientä ja mukavaa”… Pari pätkää piti kuulemma tehdä lisää ja kyllähän poijjat reitillä aika monta tuntia viihtyivät… Komea reitti kuulemma joka tapauksessa!

No minä ja Vesku valitsimme oikeasti ”jotain pientä ja mukavaa”. Valitsimme vanhan klassikon Pianohandler Lunds rute, helppo viiden köydenmitan multipitch. Itse olen kiivennyt reitin kerran aiemmin ja se oli multipitch-kurssilla vuosia sitten. Oli ihan hauska päästä kokeilemaan miltä reitti tuntuisi nyt kun kiipeilykokemusta on kertynyt enemmän…

Itse asiassa reitti oli positiivinen yllätys. No toki helpot kohdat olivat todella helppoja, mutta toisaalta kruksit olivat hienompia kuin muistinkaan! Ja ei me ihan viittä pätkää vedetty vaan neljä.

Kruunasimme hienon nousun vielä klassikko laskeutumisella kallion Prestenin puoleisella seinällä olevan laskeutumisankkurin kautta. Laskeutuminen on siitä harvinainen, että siinä pääsee roikkumaan kokonaan irti seinästä. Upea tunne!

Eikä tässä vielä kaikki… Lopuksi vedimme Veskun kanssa pädit esiin ja lähdimme tutkimaan upouuden ja todella näyttävän bouldertopon reittejä Kallen leirintäalueen kupeesta…

…noh, ainakin näin kolmen päivän kiipeilyn päälle Lofoottien bouldergreidit tuntuivat aika kovilta…joten annoimme homman olla ha lähdimme kohti Haugfjelliä…

…jossa Lofoottien idyllin sijaan meidät vastaanotti DDR-henkinen padon seinä ja kylmä tihkusade. Noh, ei auttanu kuinka laittaa teltat pystyyn ja kaasukeitin sekä grilli kuumaksi. Tällä kertaa ei ihan kaikkea jaksettu, mutta hyvä vaan niin Mikolle ja Jukalle oli ruuat valmiina kun he viimein saapuivat meidän DDR:ään.

Tarkoitus oli kiivetä aamulla kolmen köyden mitan släbi Haugfjellin huipulle, Mikko oli reittiä kovasti kehunut. No märkäähän se oli, joten päädyttiin Veskun kanssa kipaisemaan vaellusreittiä Haugfjellin huipulle. Mikko ja Jukka seurasivat hetken matkaa perässä, mutta kääntyivät pian takaisin ja aloittivat paluumatkaan Taipaleen kautta. Pian mekin seurasimme Veskun kanssa esimerkkiä ja lähdimme kohti Helsinkiä…

Vielä pieni yhteenveto reissusta? Oliko järkeä vai ei? No oli! Usein on tullut pohdittua tällaista ”assault-reissua” Pohjois-Norjaan, mutta aina on tullut ajateltua, että ei ole mitään järkeä ajaa näin pitkää matkaa pelkän pitkän viikonlopun takia, mutta ehdottomasti on! Kiipeilyä tuli paljon ja sellaista mitä Suomessa ei pysty tekemään eli multipitchiä mykistävissä maisemissa. Pitkä viikonloppu tuntuu näissä maisemissa paljon pidemmältä kuin jossain kotinurkilla. Pitkät reitit kehittävät myös kiipeilyrutiinia aivan eri tavalla kuin kotikulmien lyhyet reitit. Näitä reissuja pitäisi tehdä enemmän!