Ruskea virta

Palasin yöjunalla Rovaniemeltä tiistai-aamuna, ja vielä vaan pyörii mielessä kuvia Korouoman jääputouksista ja Piippukodassa vietetyistä mukavista illoista. Päällimmäisenä tietysti ensimmäinen liidinousu Ruskealla virralla, josta taidan olla ylpeämpi kuin oikeastaan mistään parin viime vuoden aikana tekemästäni asiasta. On kyllä hurjaa miten suuri vaikutus sillä on omaan uskaltamiseen, kun muut sanovat kokemuksen vahvalla rintaäänellä että ”kyllä sä siihen pystyt”. Ei ollut silti mitään painetta, mutta pikkuhiljaa vaan mahdoton muuttui omassa mielessä mahdolliseksi ja yritys loppuun asti toteutuneeksi nousuksi. Enpä olisi tähän reissuun lähtiessäni uskonut.

Aiempaa kokemusta Korouoman kiipeilyistä mulla oli ennen tätä reissua varsin vähän, ja liidannut en ollut vielä millään näistä Suomen suurista putouksista. Toisin kuin ensimmäisellä Korouoman reissullani, oli pakkasta tällä kertaa hyvin inhimilliset lukemat (-10 vs. aiemmat -27). Tämä auttoi suuresti uskaltamaan enemmän, kun sormissa pysyi tunto ja päähuomio ei mennyt palelemiseen. Kiipesimme ensimmäisen päivän Mammutilla, ja seuraavan Jaskalla. Kumpikin putous oli ehkä hieman tavallista ohuemmassa kunnossa, mutta hyvät liidilinjat silti löytyi ja lopuksi sitten yläköysiteltiin niitä jyrkempiä kohtia. Positiivista omassa kiipeilyssä oli ihan uudenlainen tyyneys. Olin tottunut jyrkällä aina vähän panikoimaan, melkein heti kun edellinen ruuvi jäi jalkojen alle. Ei se nytkään aina miellyttävältä tuntunut, mutta mielen sai pidettyä paljon aiempaa rauhallisempana ja tekeminenkin oli siten paljon harkitumpaa. Voi olla että Mikon podettua murtunutta varvastaan koko tämän jääkiipeilykauden on liidivuoroja vaan pakostakin tullut enemmän, ja sitä kautta enemmän varmuutta omaan tekemiseen. Tuntui hyvältä, kun pystyi aiempaa enemmän luottamaan siihen että osaa ja pystyy.

IMG_1603

IMG_1600
Jaska Jokunen (yllä) ja Mammutti (alla) vuosimallia 2017

Meitä oli itseni lisäksi reissussa Pirjo, Elisa, Sanni ja Miksu. Otettiin perjantaina yöjunat Helsingistä/ Tampereelta, lauantai-aamuna herättiin Rovaniemellä ja ajeltiin siitä lähes suoraan Korouomalle. Pikaisen lounastauon jälkeen ehdimme vielä kiipeämään Mammutilla ihan täyden päivän. Piippukodan kamina tohotti taas varusteet kuiviksi ja piti tunnelmaa yllä siihen asti kunnes meistä viimeinenkin nukahti. Aamuksi kota ehti viilenemään, mutta kiitos Pirjon koko muu porukka sai kömpiä makuupusseista ulos aamutoimiin vasta ensimmäisen uuden pesällisen jo palaessa.

Korouoman kanjoniin on parin viime vuoden aikana rakennettu uusi retkeilyreitti, Koronjää. Viiden kilometrin kierros kulkee ensin putousten vastaseinää alas ja palaa sitten kanjonin pohjaa Ruskealle virralle ja takaisin ylös parkkipaikalle vievälle polulle. Turisteja tuntuu riittävän polkua tamppamaan, eikä meidän tarvinnut avata reittiä yhdellekään putouksista. Ihan positiivista sinänsä, että muutkin kuin kiipeilijät pääsevät ihailemaan useampia jääputouksia. Aiemmin polku on vienyt vain Ruskealle virralle ja takaisin. Sanni ehti retkemme vähemmän kiipeilevänä jäsenenä tutkailla alueen polkuja paremmin kuin me muut, ja raportoi löytäneensä paljon muitakin hienoja paikkoja kuin itse jääputoukset. Jos olisi kiipeilyltä malttanut, niin olisi ollut hauskaa itsekin vähän paremmin kartoittaa lähiympäristöä. Nyt ainakin tiedän mitä teen, kun seuraavan kerran osun rotkoon -30 asteen pakkasella.

IMG_1610[1]
Ruskea virta lähikuvassa. Itselleni valitsin linjan oikeasta reunasta ruskeimmasta kohdasta, siitä kun näytti moni muukin menneen ennen minua.
Viimeisenä päivänä oli sitten valittava yrittääkö Ruskeaa virtaa vai jättääkö sen odottamaan seuraavaa vuotta. Ei ilmaantunut oikein mitään pätevää tekosyytä jänistää, kun pakkanenkin oli kylmästä yöstä huolimatta aamulla taas kohtuullisissa lukemissa. Onneksi yritin, sillä hyvin se meni eikä edes liikaa pelottanut. Alhaalla pitkää jyrkkää katsellessa teki enemmän mieli vaan päästä sen kimppuun kuin pakitella. Tällä fiiliksellä kun pääsisin useamminkin liidaamaan kaukana oman mukavuusalueen ulkopuolella, niin mahdollisuudetr kalliokiipeilyssä olisivat ihan uusissa sfääreissä. Pari kertaa lepäsin ruuvissa ihan vaan että varmasti jaksaisi loppuun asti. Muutoin meni ihan ykkösellä toppiin asti.

IMG_1619
Jääseinän kimpussa, jyrkin osuus juuri työn alla.
IMG_1606
Pakollinen ständi-selfie Ruskean virran topista, Elisan noustua paikalle kakkosena.                   

Olen kovin kiitollinen Pirjolle ja Elisalle kaikesta rohkaisusta, ilman teitä olisi kyllä jäänyt tekemättä. En ollut kiivennyt tätä putousta aiemmin edes kakkosena, mutta sopiva linja löytyi hyvin ja 60 metrin köydetkin riittivät juuri ja juuri ilman väliständiä. Topissa oli tietysti juhlava olo, ja sitä vaan jatkuu näköjään pitkälle tälle viikolle. Ehkä tätä kokemusta rikkaampana voisi vihdoin ja viimein jopa uskaltautua liidaamaan Olhavan laatan reittejä. Kesäkauden avaushan on tässä jo ihan nurkan takana, kun lähdemme treenileirille Andalusiaan alle kuukauden päästä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Ruskea virta

  1. Olipa hyvän mielen kirjoitus 🙂 Ai että, ei-kiipeilevänäkin voin niin kuvitella fiiliksesi Ruskealla virralla, hyvä Laura! 🙂

    Vaikka itse ”vain” patikoin ja lumikenkäilin, loistofiilis Korouomalta on kantanut täälläkin koko viikon, talven paras viikonloppu ❤ Ylläs ei tullut lähellekään.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s