Pääsiäisen hiihtovaelluksemme Pallaksella oli siis varsin epäonninen. Helpolla ei pidä kuitenkaan luovuttaa. Niinpä tutkailin koko Ylläksen ensimmäisen viikon ajan seuraavan viikon sääennusteita Pallakselle. Olin jo valinnut tiistain Pallas-päiväksi, mutta aamu aukeni sen verran pilvisenä, että päätin siirtää Pallaksen keskiviikolle ja suosiolla laskea Ylläksen rinteitä tiistain. Valinta oli hyvä. Aamupäivästä Ylläksenkin laki oli aivan pilvessä ja rinteen näkeminen oli erittäin haastavaa. Helppo kuvitella millainen keli Pallaksella olisi ollut…

Keskiviikko sen sijaan aukeni kauniina. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten suuntasin Coombackieni ja eväsrepun kanssa kohti Pallasta. Olin jopa ajoissa liikkeellä. Pallaksen hissit aukesivat klo 10 enkä ollut paljoa yli perillä.

Aloitin hissinousulla ja laskeskelin Romanssikahviolle, jossa söin hillomunkin ja join kupin teetä tulevien ponnistusten tueksi. Romanssikahviolta otin klassikkohissin ylös ja liu’uttelin ensin Laukukeron rinteitä kohti Taivaskeroa ja Laukukeron ja Taivaskeron välisestä satulasta laskin mukavan laskun hyvässä lumessa pitkälle Paratiisikuruun. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut fiksumpi kavuta sukset olalla pieni matka Laukukeron huipulle ja laskea sieltä Paratiisikuruun, mutta ei vaan tullut mieleen.

Paratiisikuru oli tällä kertaa hieman tuulinen ja jatkoin pikaisesti ylöspäin kohti Orotuskeron huippua. Kun lähestyin huippua, hauskasti samaan aikaan huipulle oli toisesta suunnasta nousemassa leijahiihtäjä, jonka leija vaappui hassusti hetken rinteen yläpuolella ennen kuin itse hiihtäjä ilmestyi näkyviin. Kuten tuntureilla usein, huipun löytäminen oli vähän hankalaa. Huippu oli niin laakea, että lopulta en oikein hahmottanut koska ne skinit olisi kannattanut ottaa pois ja jouduin hieman lykkimään ja hiihtelemään tunturin laella ennen kuin pääsin alamäkeen. Lasku oli kuitenkin varsin mukava. Pehmeää lunta oli hyvin ja laskin hyvää kyytiä kuruun, jossa Pirjo, Markus ja Lassi olivat minua odotelleet minua varaustupien avainten hakureissulta vaelluksemme ensimmäisenä päivänä.

Kurun reunalta löysin mukavan pälven, jossa vaihdoin taas skinit suksiin. Olin ajatellut skinnailla suoraan Rihmakurunvaaroille ja laskea alas Nammalakuruun, mutta kun Lehmäkeron alarinteet näyttivät mukavan lumisilta, niin houkutus laskea oli liian suuri ja kyllä tämäkin lasku kannatti! Siitä sitten kapusin Rihmakurunvaarojen huipulle ja laskeskelin hienoon metsikköön kohti Nammalakurua. Tämä paikka löydettiin jo Pirjon kanssa ja keli oli vain parantunut. Pehmeää lunta oli paksulti ja tein jopa pari hypyn tyylistä laatuneiden kelon runkojen päältä. Vähän toista kuin ne hiihtokeskusten ”lökapöksyhyppyrit”! 

Nammalakurun pohjalta löysin moottorikelkkauran, jonka oletin menevän Rihmakurun kodalle ja sinnehän se meni. Kodan edustalla oli täysin tuuletonta ja aurinko lämmitti mukavasti räystäiden jääpuikkojen tiputellessa vesipisaroita. Aivan täydellinen paikka ja hetki syödä eväitä! Istuskelinkin siinä portailla lämpimässä ja pohdiskelin, että millaisissa ääripäissä tunturin olosuhteet voivatkaan olla. Taivas voi muuttua äkkiä helvetiksi ja päinvastoin. Joten ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa.

Lähdin seurailemaan Hetta-Pallas -reittiä ylös tunturiin. Tässä kohdassa reitti on hyvinkin vaikuttava. Matka on käytännössä nousua Taivaskerolle asti. Reitti nousee ensin hieman jyrkemmin ylöspäin ja sen jälkeen kulkee halki laakean tunturikattilan. Tämän kattilan keskellä tuntee itsensä melko pieneksi. Valkoiset lumikentät tuntuvat jatkuvan loputtomasti ja joka puolella kohoaa tuntureiden huippuja. Todella vaikuttava paikka! En aivan tarkasti seuraillut reittiä vaan oikaisin hieman ylempää ja reitille sattui pari pälveä joilla näin useamman kiirunan aivan muutaman metrin päästä. Harvoin pääsee näkemään juuri mitään eläimiä luonnossa näin läheltä.

Lopulta saavutin Taivaskeron pohjoisrinteet ja retkeni lopuksi kapusin vielä Taivaskeron huipulle. Nousu oli jyrkähkö ja pohdin, että siitä olisi mukava laskea alaskin. Huipulta upeat maisemat, jälleen kerran. Pallaksen alue on mielestäni ehdottomasti Suomen upein tunturialue! Huipulta päästelin hienon laskun alas Vatikurun pohjalle ja sieltä liu’uttelin takaisin Romanssikahviolle. Hetken ehdin istuskella kahvion terassilla auringossa ennen kuin taivas meni jälleen pilveen ja kylmä tuuli yltyi. Ajoitukseni oli siis täydellinen tälle uudelle yritykselleni Pallaksella. Hienoa, että tämä upea tunturialue näytti minulle tänäkin vuonna myös kauniimman puolensa! Näille rinteille on ehdottomasti palattava vielä monet kerrat…