Reilu viikko kiipeilyä takana Lofooteilla ja viikko lomaa jäljellä. Sateet lähestymässä ja paikkoja kolottaa kun tänä vuonna ei ole oikein ollut kuntoa kiivetä. Jotenkin palautuminen on ollut hidasta ja väsy painanut normaalia enemmän.

Päätettiin vaihtaa maisemaa ja lähteä valumaan etelämmäksi. Vajaan päivän ajolla pääsee Tysfjordiin tunti Narvikista etelään. Vaiheiltiin kyllä myös Reine ja Ptarmigan släbien välillä, mutta halusin näyttää Lauralle Stetindin seudun tunturit. Meillä olisi vielä aikaa nopealle kiipeilylle ennen säärintamaa.

Stetind on oma lukunsa, mutta koko seutu on puhutteleva. Itsekin oli monttu auki kun ensimmäinen näkymä avautuu pohjoisesta ajaessa. Ja siis silloin ei näe kuin ”pienempiä” huippuja kuten Kuglhornet ja Eidetind. Graniittia on valtavasti. Pikantin lisän tuovat alueen suuret valuvat släbit niistä massiivisimpana tietysti Verdenssvaet. Tähän seutuun täytyisi päästä syventymään kunnolla.

 

Laitettiin hätäisesti leiri pystyyn ja suunnattiin nopeimmalle reitille Eidetindin eteläpilarille. Klubrutan alun viisi köyttä on pulttiankkureilla ja massiiviselta näyttävä lähestyminen on yllättävän nopea. Vaikka greidi on 4+ niin silti ei mitään pois reitiltä. Pitäisi tietysti vetää oikeaoppisesti kaikki 12 köyttä, harjanne ja tulla varsinaisen huipun kautta alas, mutta nyt ei ollut tähän aikaa. Viidestä ensimmäisestä köydestä kaikki ovat hyvää kiivettävää ja saatiin niistä ihan tarpeeksi jänniä ja vaikeita linjavalinnoilla. Hyvä paikka aloittaa tutustuminen seutuun.

 

 

 

 

Valitettavasti sää oli muuttumassa ja muiden kiipeilijöiden juttujen perusteella sekä Stetindin Sydpilaren että Kuglhornetin harjanne ovat saavuttamattomissa pelkillä tossuilla myöhäisen kesän lumien johdosta. Ei tämän takia jääty odottamaan paria päivää sateessa. Polttiaisillakin saattoi olla oma osansa. Harmi etten päässyt näyttämään Stetindiäkään Lauralle kun pilvet peittivät kaikki huiput.

Kävin lähtö aamuna vielä nopeasti filon kanssa Verdenssvaetilla. Oli jo alkanut satelemaan ja släbi oli kostea. Nousin kuitenkin pilvirajalle saakka josta käännyin alas kun kallio alkoi olla jo kunnolla märkää. Ei uskaltanyt yläosia oikein tykittää kun takarengas meni märällä kalliolla helposti lukkoon. Silti tuli selväksi miten ainutlaatuinen pyöräkokemus mäki on. Korkeuseroa on parisataa metriä, matka ehkä reilu kilometrin ja siinä välillä vain puhdasta graniittia. Linjaa voi valita miten lystää ja erilaista pyöreähköä muotoa on tarjolla kaikkeen kikkailuun. Ajon jälki seuraavasta linkistä: http://www.movescount.com/fi/moves/move164465620