Kiipeilyvuosi 2017 paketissa

Nyt on jo muutaman kuukauden ollut sen verran viileät ja märät kelit, ettei tarvitse enää joka viikonloppu harmitella kun ei pääse ulos kiipeämään. Sisäkiipeilyhallien houkutuksia on huomattavasti helpompaa vastustaa, varsinkin kun en vieläkään pysty yrittämään mitään oikeasti haastavia reittejä. Seuraavaan ulkokauteen on vielä melkein puoli vuotta aikaa, joten mielekkäämmältä on tuntunut keskittyä kuntouttamaan viime kesän riennoissa loukattua rannetta ja kehittämään lihaskuntoa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Punttisaleilla onkin nyt tullut viihdyttyä n. kolmesti viikossa elokuun puolivälistä asti, ja nyt vuoden vaihteessa siirryttiin vielä astetta tiukempaan ohjelmaan ja nostetaan viikkotreenien määrä neljään. Tavoitteena on saada lisää voimaa, ja myös lihaksista suojaa aktiivisen kestävyysurheilun tuomia rasitusvammoja vastaan. Juoksua ja pyöräilyä olen harrastellut muun treenin ohessa lähinnä hyvän olon ja huvin vuoksi, ettei liikkuminen mene ihan pelkäksi bodaamiseksi.

Mennyt vuosi on ollut minulle harvinaisen rikkonainen. Loukkaantumisia on aiempaan nollasaldoon tottuneelle tullut ihan tuntuva määrä. Vuosi alkoi erittäin vahvasti Ruskean Virran ensiliidillä helmikuun alussa, mutta jo kuukautta myöhemmin tuli mixta-reitillä hakunperä nenänvarteen ja seuraavan viikon vietin sairaslomalla turvotuksen laskua ja toisen silmän avautumista odotellessa. Mustelma oli komea ja pitkäikäinen, mutta mitään luita tai edes rustoa ei onneksi mennyt rikki. Nyt tapahtuneesta on muistona enää pieni patti arpikudosta, ja tälle talvelle on jo hankittu suojavisiiri kypärään.

17156279_1486059158093296_1107913739899416355_n
Ensinousu Ruskealla Virralla

Keväällä kiipeilyt lähtivät hyvin käyntiin, ja hitaasta kevään tulosta huolimatta oli juhannuksen Lofoottien reissua ennen jo saatu hieman metrejä alle. Reissu alkoi hienosti parilla ihan uudella reitillä (Fisk Restaurant, Child’s Play), mutta viattomilla pikku iltakiipeilyillä yritin Kallen rannan Apaa niin tosissani että ranne jotenkin venähti jammissa roikkuessa. Pieni flunssa vielä päälle, ja johan sitä oltiin vahvassa kunnossa Prestenille. Muutamaa kuukautta myöhemmin vielä kaaduin maastopyörällä kahdesti saman ranteen päälle, ja kun kipu ei itsellään tällä kertaa parantunutkaan oli lääkärikäynti edessä. Marraskuussa ranne lopulta myös magneettikuvattiin, kun se edelleen kipuilee isomman rasituksen päälle. Kuvien perusteella diagnosoitiin veneluun ja puolikuuluun välisen ligamentin revähdys. Ei suurella todennäköisyydellä vaadi leikkausta, mutta paraneminen kestää pitkään. Nyt on jo 4 kk parantelua takana, ehkä saman verran vielä edessä päin.

Mikstakiipeilyissä saatua vammaa paranneltiin ensimmäinen ilta jääpussilla. Myöhemmin samana vuonna menossa magneettikuvaukseen ranteen takia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Juhannuksen viettoa reitillä Fisk Restaurant.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Iltajammit Apalla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Child’s Playn jälkeisiä iltatunnelmia Djupfjordissa.

Kaikista kompuroinneista huolimatta olen myös päässyt kiipeämään hienompia ja isompia reittejä kuin koskaan aiempina vuosina. Ei oikein kuulosta loogiselta, mutta asiaa syksyn mittaan pohdittuani on siinä ehkä jotain sumeaa logiikkaa. Monelle reitille lähtöä on tullut lykättyä aika pitkään, kun on halunnut olla niille 110% valmis. Itsekritiikki on kuitenkin aika tyly tuomari, eikä valmista oikein ole tullut sellaisinakaan kesinä jolloin olen omalla skaalallani ollut hyvässäkin kiipeilykunnossa. Sitten taas kun jo valmiiksi tietää olevansa oman perustasonsa alapuolella, tilanteita tulee arvioitua hieman eri näkökulmasta. Jos pohtii mille reitille voi lähteä niin että pääsee turvallisesti ylös tavalla tai toisella, tai jos vaihtoehtoisesti miettii mitkä pystyy liidaamaan puhtaasti niin onhan noita ensimmäisiä usein huomattavasti enemmän. Lisäksi jos vielä on luotettava kiipeilykaveri tai useampia mukana, niin yhtäkkiä sitä ollaankin isoilla reiteillä kaukana mistään oman kiipeilyuran huippukunnosta. Toki näillä lähtökohdilla kiivetessä täytyy aina tarkkaan huomioida olosuhteet ja kiipeilyyn käytettävissä oleva aika, joka on enemmän kortilla jos oma eteneminen ei ole ihan optimaalisella tasolla.

Alla muutamia menneen vuoden kiipeilyllisiä kohokohtia. Vuoden 2018 tavoitteet ovat vielä mietinnässä, joten niistä lisää tuonnempana!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vestpillarenin kiipeily meni aivan loistavasti, ja vielä reippaasti kolmen hengen köysistöltä. En olisi todellakaan liidannut vaikeinta puolikasta, ja helpommankin liidaaminen kokonaan olisi ollut raskasta mutta Mikon ja Vesan kanssa pystyin jopa kiipeämään suurimman osan päivästä omalla mukavuusalueellani. Jos ei reitin ilmavuuden aiheuttamaa sydämentykytystä lasketa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Laskeutumassa Eidetindiltä. Ehdittiin Lofooteilta palaillessa kiipeämään vain yksi ilta ja yksi reitti ennen sateiden tuloa. Tällekin vuorelle täytyy palata tulevina kesinä.
IMG_1905
Stetindin Sydpillaren on iso reitti, vielä isompi jos osuu talviolosuhteissa yläköydenpituuksille. Ei ollut ranteesta kiinni että jouduttiin tekemään exitti, mutta kyllä tälle reitille on silti palattava mennyttä kesää vahvemmassa kunnossa.
20171001_132714
Hellbronnerin jäätikölle palataan vielä. Tällä alueella hyväkin kiipeilijä tuntee itsensä pieneksi, muttei se estä kiipeämästä alueen hienoja reittejä koska haasteita riittää monelle tasolle.
22050296_10155088929928262_1285786279995880326_n
Ei tässä nykyisillä hermoilla ja taidoilla uskalla edes ryhtyä unelmoimaan Kuffner Ridgestä tai Jorasses Traversesta, mutta Dent du Geant olisi itselleni sopivan kokoinen tavoite.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s