Abel Tasmanin luonnonpuisto sijaitsee Uuden-Seelannin eteläsaaren pohjoisosassa. Alue on subtrooppista sademetsää ja sen suosituimman osan läpi voi kävellä rantaviivaa seuraillen, tai sitten voi meloa. Vaellus tehdään ehkä tyypillisimmin kolmessa päivässä välillä Marahua Totoranui. Mahdollisia yöpymispaikkoja on monia alueen rannoilla, ainakin jos telttailee. Osalla telttailualueista saa suoraan juomakelpoista vettä, osalla vesi pitää keittää tai suodattaa. Telttojen lisäksi voi majoittua parilla vuoristomajalla ja Anchoragessa laivassa, kuten me teimme. Vaelluksen voi aloittaa kummasta päästä vain. Järkevä vaellussuunta riippuu ilmeisesti vuorovesistä. Parkkipaikka löytyy ainakin Marahuasta. Jos aloittaa vaelluksen sieltä, niin Totoranuista pääsee takaisin taksiveneellä. Näin korkean sesongin aikaan paikka on hyvä varata jostain veneestä. Jos sitten onkin odotettua nopeampi, niin saman firman aikaisempiin veneisiin pääsee kyllä kyytiin, jos tilaa vain on. Ja jos aloittaa vaelluksen Totoranuista, niin silloin reissu alkaa taksiveneellä.

Me päätimme yhdistää molemmat. Varasimme meloa ensin kaksi päivää ja kävellä viimeisen. Varasimme kajakit R&R Kayaks -nimiseltä firmalta. Saavuimme ensimmäisen päivän aamuna R&R Kayaksin toimistolle, pakkasimme omat ja vuokraamamme leirikamat kajakeihin, saimme varsin hyvän perehdytyksen, pakkasimme kanootit trailereihin ja saimme kyydin rannalle. Olimme lähdössä liikkeelle laskuveden aikaan joten saimme vielä kävellä hyvän matkaa hiekalla ennen kuin saavutimme vesirajan. Kanoottimme olivat tässä vaiheessa jo valmiina odottamassa. Vielä viimeiset perehdytykset ja neuvot ja sitten pääsimme omin päin eteenpäin.

Erityisesti ensimmäisenä päivän erittäin kauniita pieniä hiekkarantoja oli matkalla useita, joten taukoja pystyi pitämään. Matkan varrelle sattui myös saari, jonka rannoilla asusteli tiukasti suojeltuja hylkeitä. Aluksi pohdimme hieman, että uskallammeko lähteä ylittämään pientä selkää. Alkumatka sujui kuitenkin yllättävänkin hyvin näin aloittelijoille ja ensimmäisen rantautumisen jälkeen päätimme, että eiköhän me vaan melota hylkeitä katsomaan. Onneksi meloimme, koska onnistuimme näkemään pari hyljettä kivillä. Saaren jälkeen meloimme takaisin rannan tuntumaan ja rantauduimme pitämään lounastaukoa, jotta meno ei hyydy seuraavalla etapilla, jonka aallokkoisuudesta etukäteen varoitettiin. Sai kuulemma kääntyä takaisin, jos tuntui, että aallot ovat liikaa. Pidimme tauon itse asiassa yhtä rantaa myöhemmin kuin mitä oli tarkoitus, kun onnistuimme melomaan koko ensimmäisen päivän suurimman rannan ohitse…

Melontamme sujui koko ajan yllättävän hyvin melontakokemukseemme nähden. Minä toki joskus nuorena miehenä meloin jonkun verran, mutta siitä on jo aikaa. Päivi sen sijaan taisi olla ensimmäistä kertaa kajakin kyydissä. Etukäteen hieman arvelutti, mutta tauon jälkeen suuntasimme kohti aallokkoa ja hyvinhän se meni. Tämän etapin jälkeen saavuimme Anchorageen, jossa yövyimme veneessä eli Aqua Packerissä. Kyseessä on merillä elämänsä viettäneen pariskunnan ylläpitämä persoonallinen majoitus. Laivassa on kolme hyttiä ja 14 hengen dormi, yhteensä laivalle mahtuu siis 20 majoittujaa. Laivalta pääsee mukavasti uimaan ja isäntäväki tarjoaa illallisen ja aamiaisen. Todella tunnelmallinen ja mukava majoitus! Veneelle ei tarvitse uida vaan isäntä noutaa vieraat rannasta pienemmällä veneellä. Sitä ennen kannattaa kuitenkin muistaa käydä kantamassa kanootti pois rannalta metsässä oleville reileille, jotta nousuvesi ei vie yön aikana kanoottia…

Aamulla jatkoimme meloen eteenpäin. Pääosin keli oli toisena päivänä hieman tasaisempi kuin ensimmäisenä, joten päätimme tehdä jälleen hylkeiden bongauskoukkauksen tällä kertaa Tonga Islandille. Jälleen onnisti. Melominen sujui toisena päivänä selkeästi ensimmäistä nopeammin. Pidimme jälleen yhden tauon rannassa, mutta olimme siitä huolimatta erittäin hyvissä ajoin pystyttämässä telttaa Onetahuti Beachilla. Retkemme Abel Tasmanilla oli sikäli helppo, että sitä mukaa kun emme tarvinneet varusteitamme, ne kärrättiin rannalta taksiveneellä pois. Kajakkimme ja muut melontatarvikkeet lähtivät illalla ja telttailukamat aamulla. Helppoa! Onetahutissa ei ollut suoraan juotavaksi kelpaavaa vettä vaan juomavesi piti keittää. Veden keittely veikin suuren osan illastamme.

Yö meni mukavasti ja aamulla lähdimme kävellen halki subtrooppisen sademetsän kohti Totaranuita. Alkumatkan kävelimme rannalla ja sen jälkeen melko puistomaisen leveää hiekkatietä halki sademetsän. Hieman olin odottanut polkumaisemaa kulkuväylää, mutta metsä oli kyllä todella upeaa! Kävelyn ensimmäinen etappi oli Awaroa Bay, jossa on leveä vuorovesialue, jonka ylittäminen onnistuu aikaikkunassa, joka on 2 tuntia ennen ja jälkeen laskuveden alimman kohdan. Vuorovesialueen ylitys sujui ongelmitta ja  tämän jälkeen suuntasimme melkoista pikamarssia kohti Totaranuita. Kiire pukkasi siksi, koska halusimme ehtiä tiettyyn taksiveneeseen ja niinhän me ehdimmekin. Loppumatkasta polku muuttui jo paljon enemmän ”poluksi” ja reitti kulki mukavasti välillä metsässä ja välillä rannoilla. Upeaa seutua kertakaikkiaan!

Ehdimme hyvin taksiveneeseen ja paluu Marahauhun sujui nopeasti veneellä. Oma mielenkiintoinen lukunsa oli myös rantautuminen. Katsoimme jo, että nyt tulee pitkä kävely, kun laskuvesi oli kaukana rannasta. No mitä vielä! Kun lähestyimme veden rajaa, meitä ajeli vastaan traktori trailerin kanssa ja ennen kuin ehdimme ”kissaa sanoa”, oli veneemme trailerilla traktorin kyydissä. Sillä sitten ajeltiin ihan taksifirman pihaan ja pääsimme suoraan autollemme. Hienoa palvelua!

Videotunnelmia Abel Tasmanilta löytyy täältä.