No Country for 6a Climbers

Taas vaihteeksi täytyy kirjoittaa miltä kaikki näyttää tyyppinen tilitys. Hukkataival oli postannut Andrew Bisharatin hyvän, mutta kuitenkin ehkä ilmeisen postauksen No Country for Pro Climbers. Jutussa annetaan kritiikkiä yhden kuvan somepostauksille ja peräänkuulutetaan aitoa kiipeilyä eteenpäin vievää tekemistä.

Itse olen 6a kiipeilijänä suht kaukana mistään ammattimaisesta tai kovasta kiipeilystä, mutta silti juttu tuntui tutulta. Ei niinkään, että sponssien ja brändäämisen esiintuonti pro tasolla häiritsisi. Tottakai raha puhuu. Se on markkinointia. Enkä nyt ihan hirveän kiinnostunut ole kovan greidin kiipeilijöistä. Mutta jotenkin netti tuntuu tyhjältä. Missä on kaikki sisältö mihin jaksaisi syventyä?

Olen pari kertaa liittynyt instagramiin, mutta joutunut uninstalloimaan appsin max muutaman viikon pään pyörittelyn jälkeen. Ei sitä vaan jaksa. Joillakin harvoilla tilannetajua tai kykyä hakea uutta kulmaa, mutta suurin osa on vain kauniita kuvia joissa halutaan esittää asia tietyllä tavalla. Ja siihen turtuu. Mulle on aikalailla sama jos joku kiipeää jotain jossain, jos lopputulema on kuva instaan, stocked kommentti ja tägit perään. Ei ketään kiinnosta ja nykyään on äärimmäisen vakea inspiroitua enää yhdestä kuvasta. Sen täytyisi olla erilainen. Ei samanlainen. Yleensäkin yhden kuvan ja parin lauseen avulla asian tiivistäminen myös erittäin vaikea ilmaisumuoto.

No mitä sitten? Varmaan nyky trendi on ajanut osittain minusta ohi ja en oikein tiedä mikä se sisältö tai väline on jota pitäisi seurata. Media muuttuu ja nykyään suositaan kuvaa, videota tai tiesmitä somekanavaa. Kuitenkin itse olen ollut aina visuaalinen ihminen. Muistan ja omaksun asiat parhaiten kun näen ne. Silti nykyään kaipaa kirjoitettuja kokemuksia.

Vielä viisikin vuotta sitten oli vielä monia perusjanarien rosoisia harrasteblogeja joissa ei yritetty jotain epätoivoisia viiden pointin listoja tai brändätty kuvia, vaan keskityttiin tilittämään ja kertomaan elämänmakuista tarinaa tavallisesta tekemisestä. Mä luin niitä. En tiedä lukiko joku muu. Haen tässä ihan normaalisuorituksella tehtyä sisältöä. Harrastajan kulmaa. Ja mielellään läheltä 6a tasoa tai jostain kestävyyslajien raastosarjasta kunnon avautumista kun ei vaan jaksa. Mä en edelleenkään pysty samaistumaan Macleodiin vaikka hänenkin jutut silmäilen läpi. Myös oppiminen on helpompaa kokemuksista jotka ovat läheltä ja lähellä omaa tekemistä.

Suurin harmi on kuitenkin aidon innostuksen ja tunnelman hautautuminen nättien kuvien taakse. Postaukset ovat tietyllä tavalla mikään ei tunnu miltään tyyppisiä sekä kirjoittajan että lukijan vinkkelistä kun kaikki on niin superlatiivia ja liian koreaa. Yritä siinä sitten aistia kiipeilijä vaikeudet ja tuska.

Täytyy alkaa googlaamaan uusia blogeja…

Kannen kuva: Pirjo.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s