Kotinurkilla mietitään tarkkaan lähdetäänkö kiipeämään, jos on ollut sateista. Lofooteilla sen sijaan uskoni kallion nopeaan kuivumiseen on luja. Ja eihän ne halkeamatkaan voi valuttaa – mistä siellä nyt vettä riittäisi, kun ei siellä ole mitään metsää kallion päällä.

Tämän vuoden Lofoottiviikko alkoi varsin sateisissa merkeissä, mutta heti kun ennuste lupaili taukoa, niin lähdettiin kiipeämään. Tai vaikka ei niin varmuudella luvannutkaan. Ensimmäisenä kokonaisena kiipeilypäivänä suunnattiin Djupfjordiin Coley Smokelle, mikä löytyy ihan Bare Blåbärin naapurista.

 Djupfjord on aina hieno – vähän synkemmälläkin kelillä.

Kolmannella ständillä:

Vähän oli märkää halkeamaa ja släbiä:

Kolmannella kp:llä sateli jo sen verran, että koko kallio kastui. Jatkettiin kuitenkin reitin loppuun saakka. Kiipeily ei sinänsä ollut yhtään hullumpaa. Lofoottien graniitin kitka on maagista.

Uskoni kiven kuivumiseen oli kuitenkin koetuksella. Kun pilvet roikkuu puolivälissä reittiä, niin ei se kivi niin nopsaan kuivukaan. Alaosat kyllä, mutta yläosat ei. Pöh.

Ei sitten enää samana päivänä kiivetty lisää. Mentiin sen sijaan syömään mansikkakakkua.