Lofoottireissun loppuun saatiin ihan hienoja kelejä ja viimeisenä päivänä piti lähes paniikinomaisesti yrittää kiivetä mahdollisimman paljon. Ensin käytiin Vesan kanssa kiipeämässä Gandalf ja sen jälkeen Mikon kanssa Pizzatyven.

Gandalf on vanha tuttu, mutta silti sen alku yllätti vaikeudellaan. Ylempänä oleva kulman ylitys taas oli helpompi kuin mitä muistinkaan. Koska viereisellä Guns ’n’ Roses-reitillä kiipeävä köysistö eksyi osin Gandalfille, mekin poikkesimme topon osoittamasta linjasta jonkin verran. Samoin ständit tehtiin eri kohtiin kuin mitä topo kertoo. Mutta Gandalfin seinämä on kyllä siitä  hauska, että siitä voi kiivetä mieleisiään variaatioita.

Gandalfilla käydään keskustelua missä mikäkin linja menee. Mutta eipä niitä tarvitse niin orjallisesti noudattaa. Seinälle mahtuu.

Gandalfin jälkeen siis vielä Pizzatyvenille (5-, 5-, 6, 5, 5+). Mikko lupasi liidata 6:n ja 5+:n ja loput jäi minulle. Pizzatyvenkin lukeutuu Top50-reitteihin ja on kyllä sen mukainen. Ekat kaksi helpompaa köydenpituuttaa ovat hauskoja. Toinen kp on hieman ilmava, mutta oikein hieno. En tiedä olisinko itse älynnyt aloittaa toista kp:tä puskan takaa, mutta Mikolla oli jo reitistä ennakkotietoa. Kolmannen kp:n (6) kruksi oli ihan mahdoton. Sekä liidaaja että kakkostelija joutuivat ottamaan apuja kamoista. En ole tainnut aiemmin Lofooteilla mitään kuutosta kokeillakaan ja jos ne on tätä tasoa, niin ei meikäläisellä ole niille mitään asiaa. Myös viimeisellä liidivuorollani alkoi olla vaikeuksia. Taisi olla voimat ja rohkeuskapasiteetti käytetty tässä vaiheessa reissua ja päivää. Ainakin saatoin todeta, että sain kiivetä ihan riittävästi.

Pizzatyven oli loistolopetus reissulle. Köydenpituudet on lyhyitä, mutta hienoja. Topissakin odotteli komea näkymä Prestenille. Lisäksi lähestyminen ja poistuminen reitiltä olivat suhteellisen helppoja vaikka sisälsikin taas tyypillistä louhikkohyppelyä. Pizzatyvenin tunnelmiin oli hyvä päättää tämän vuotinen kiipeilyviikko Lofooteilla.