Pari vuotta sitten tuli hankittua vaimoni kanssa läskipyörät ”edullisesti”, jotta voisi hieman ottaa ”halvalla” tuntumaa maastopyöräilyyn ja saisi uuden kuntoilumuodon näppärästi yhdellä ja samalla pyörällä kesät talvet…no eihän se nyt sitten ihan niin mennyt… Talvella reissasimme Uudessa-Seelannissa ja pääsimme ajelemaan hienoilla vuokrapyörillä ja tänä keväänä piti saada kotiinkin enduro-henkiset täysjoustot. Ei tullut ”halvaksi” ne ”läskit”. Enää ei myöskään ajella vain peltojen laitoja eikä edes Fiskarsin polkuja, vaan nyt on pitänyt päästä testaamaan alamäkiajoakin…

Alamäkipyöräily on varsin hyvä kuuman kesän laji. Ylös pääsee hissillä, joten homma ei ole aivan niin hikistä touhua kuin poluilla vääntäminen. Ensimmäinen tuntuma alamäkiajoon tuli otettua jo viime kesänä Tornikeskuksessa Klaukkalassa ja sitten talvella Uudessa-Seelannissa, mutta nyt viimeisen viikon aikana on homma ”lähtenyt käsistä” ja on tullut käytyä läpi kolme etelä-suomalaista alamäkiajokohdetta eli Sappee, Meri-Teijo ja Kokonniemi. Seuraavassa muutama ajatus näistä  kohteista.

Sappee lienee Etelä-Suomen ”suurin ja kaunein” alamäkiajokeskus. Rinteitä on vihreitä, sinisiä, punaisia ja mustia. Näin kokemattoman alamäkikuskin näkövinkkelistä Sappeen vihreät/siniset ovat jo ihan keskittymistä vaativia reittejä, eivät mitään ”vasemmalla kädellä” laskeskelua. Helpomman pään reitit ovat kuitenkin mukavia ja monipuolisia reittejä, joilla pääsee hyvin hommaan kiinni. Punaiset reitit ovat sitten jo vaikeampia, mutta silti ihan näin kokemattomammallekin pyörämiehelle sopivia. Kaikki hyppyrit ja suuremmat dropit voi helposti kiertää eli alas pääsee mukavasti maata pitkin rullaillen ilman sen kummempia ilmalentoja. Metsässä kulkevat enduro-reitit olivat melkoista röykytystä, yksi sininen riitti minulle. Mustille reiteille en vielä uskaltautunut, joten niistä en osaa sanoa mitään. Suojat sai vuokrattua näppärästi Sappeen vuokraamosta ja pyöränkin olisi saanut, jos olisi ollut tarvetta. Myös virvoikkeita ja lounasta sai Sappeen laadukkaasta kahvilasta. Kaiken kaikkiaan varsin hyvä kohde ja matkaakin Helsingistä tulee niin, että viitsii yhden päivän keikan toteuttaa.

Salon eteläpuolella sijaitseva Meri-Teijon Action Park on kovin erilainen kuin Sappeen Bike Park. Meri-Teijo on huomattavasti pienimuotoisempi kohde. Vähän tuli mieleen Paloheinän mäki hissillä. Ja hissistä pitää mainita, että ei ollut kovinkaan helppo ankkurihissi kyseessä. Myöskään reittejä ei ollut ainakaan kovin selkeästi merkitty. Polkuja kuitenkin tuli ihan kiitettävästi  mäeltä alas, kunhan vain keksi sujuvimmat reitit. Mitään aivan hirvittävän vaikeita reitit eivät ainakaan pääosin olleet, mutta ihan hauskoja. Suuri plussa Meri-Teijolle oli ainakin se, että ruuhkaa ei todellakaan ollut! Toisaalta myöskään vuokraamoa tai kahvilaa ei löydy, mutta toisaalta jos taas välillä haluaa neljä pyörää alle, niin mäkiautoja on mahdollista testata. Meri-Teijon lähellä on myös kansallispuisto, jossa saa myös maastopyöräillä. Pienen googlailun perusteella reitit ovat ihan mukavia. Lisäksi Mathildedalin ja Teijon tunnelmalliset ruukkikylät tarjoavat mahdollisuuden ruokailuun ja pieneen kotiseutumatkailuun pyöräilyn ohessa.

Alamäkiajon opettelijat Meri-Teijo Action Parkissa.

Kokonniemi Porvoossa taas on erinomainen iltakohde Helsingistä. Ajoaika ei ole kuin puolisen tuntia. Rinteitä on kymmenkunta ja ne jakautuvat aika tasaisesti sinisten, punaisten ja mustien kesken. Tällä kertaa uskaltauduin laskemaan jo kaksi mustaa kolmesta. Toisaalta ratojen luokitukset ovat ehkä hieman ”kevyempiä” kuin Sappeella. Reitit ovat kuitenkin hienoja ja mielenkiintoisia! Jälleen pahimmat hypyt ja dropit pystyy pääosin kiertämään, joten vaikeampiakin reittejä uskaltaa kokeilla. Myös vuokraamosta löytyy kaikki mitä alamäkiajoon tarvitsee. Kahvilan tarjonta rajoittuu kahviin, limuihin ja jätskiin, mutta jos enemmän evästä kaipaa, niin Porvoon keskusta on melkeinpä ihan konkreettisesti ”kiven heiton päässä” ja tietysti samainen keskusta tarjoaa myös kultturellista lisämaustetta Kokonniemen rinteille.

Ja vielä itse alamäkiajosta. Itselleni se tuo hieman samoja tuntemuksia kuin laskettelu. Jonkinlaista vauhdin hurmaa, vaikka ehkä onkin hieman aikaista käyttää termiä ”vauhti”. Lisäksi pyörän hallinnan opettelu tuo lajiin mielenkiintoa ja ylipäänsä tekniikalla on hieman samanlainen rooli kuin suksillakin laskiessa. Alamäkiajo myös tukee hyvin maastopyöräilyä poluilla. Tiukemmatkin alamäet poluilla sujuvat paremmin, kun on harjoitellut rinteissä. Ja onneksi laji on selkeässä nosteessa, joten Helsinginkin läheltä löytyy harrastuspaikkoja. Tässä jutussa mainittujen lisäksi ainakin Swinghilliin on aukeamassa uusi kohde, joten kohta alkaa riittää valinnan varaakin laskupaikoissa, eli harjoitukset jatkuvat…