Viime viikonloppuna käytiin Hossan kansallispuistossa Lost in Kainuu -seikkailukisa. Oltiin Jaken kanssa mukana lopulta keskimmäisessä kahden päivän ”Lost” sarjassa kun ei rehellisesti uskallettu lähteä täyden matkan 24h kisaan. Sehän oli minulla tämän kesän tavoitteissa, mutta jotenkin ei tullut treenattua varsinkaan yhdessä niin paljoa, että olisi uskaltanut ottaa haasteen vastaan eikä kyllä oikein löydetty kolmatta kisaajaakaan.

Lost sarja on siis 16h arvion kisa joka on jaettu kahdelle päivälle. Perjantaina startti klo 11:00 ja maaliin viimeistään kympiltä. Lauantaina oli aikaa aamu kuudesta ilta kuuteen eli kellon ympäri. Kartat sai hyvissä ajoin edellisenä päivänä ja reitin sai miettiä rauhassa. Pyörä dominoi ensimmäistä päivää ja juoksua ei edes jaettavien karttojen mukaan ollut, mutta oletus oli prologin ja ehkä jonkun guestinkin luulisi olevan jalalla. Muuten reilun 100km pyörätykitys olisi kyllä monelle seikkailijalle aika yllätys. Toinen päivä oli sitten sekalaisempaa kun juoksua oli enemmän ja jonkun matkaa melontaakin. Pääosin liikuttiin kansallispuiston poluilla joita Hossassa riittää. Metsäautotie toki jonkin verran, mutta hienot pyöräilyreitit kannustivat tekemään reittivalintoja polkupainotuksella. Vielä kun kelikin oli suht kuiva. Pyöräreitteihin turvaten uskalsi tehdä valintoja ja jonkun verran me tunnetaankin paikkoja kun mummola on ollut muutaman kymmenen kilometrin päässä. Reitti näytti silti hyvin selkeältä. Suunnistuselementtiä aika vähän ja paljon tykitystä. Toki kartalla täytyisi pysyä ettei pain ihan mihin sattuu.

Valmistautuminen meni muuten aika nopeasti, vaikka edellisestä varsinaisesta kisasta on aikaa muutama vuosi. Mitään ihmeellistä ei tehty tai otettu mukaan. Yhden päivän pärjää aika peruskamoilla. Pakolliset kamat ja energiaa patukoina sekä geeleinä. Hossan kirkkaiden vesistöjen keskellä riittää yksi juomapullo. Meillä oli hommattuna patjoiksi kerrankin kunnon varavuoteet ja kun nekin sai pumpata jo lähdössä, niin ei tarvinnut paljoa pohtia. Yön telttaleiriä varten toki joutui vähän kasaamaan tavaraa ja ostettiin tuoreet ihan prameat rapupasta-ainekset. Keli näytti suht optimilta eli pakollisten kamojen lisäksi ei juuri muuta otettu. Ensimmäisenä päivänä vain pyöräkengät jalkaan. Jos juoksua tulisi, niin sen voisi hoitaa Mavicin lenkkarimallisilla pyöräkengillä. Päätettiin minun suunnistavan ja Jake hoitaisi emitin. Karttoja oli vain yhdet setit ja toisesta pyörästä jätettiin karttateline kokonaan pois.

Tapahtumalla oli kyllä hienot puitteet Hossassa ja myös osallistujaa oli paikalla kiitettävästi. Kainuulaiset ovat saaneet rakennettua upean tapahtuman ja kestävyysurheiluskenen. Paikalla oli kaikenlaista menijää ja perjantaina ennen starttia tunnelma alkoi kivasti kohota. Prologi oli coastalering lähdössä jaettavalla kartalla. Maastoon lähti 24h ja 16h menijät samalla kertaa. Hässäkkää riitti kun porukka hahmotti mihin mennä ja me painettiin suurimman massan mukana suunitellen reitin vastapäivään. Yritettiin ottaa iisisti eikä hätäilty juoksun kanssa. Jännitin itse sitä vähän, koska parin viime vuoden aikana juoksumetrejä on tullut erittäin vähän loukkaantumisten takia. Eli rauhassa vaan…

Coastalerin meni suht retki hengessä. Mitä nyt puhkaistiin yksi patja, mutta todettiin heti yhden riittävän mainiosti kahdelle miehelle. Itse reitti oli aika optimi, mutta rastin sanoista muodostunut lopputehtävä oli huonolla tuurilla jonkun matkan päässä meidän vikasta rastista. Laskin Iikosken patjalla ja Jake taas kompuroi sen läpi. Viereisen joukkueen kaveri sai kosken pohjasta uistimen polveensa. Nice.

Sitten olikin pyörää. Ensin ajettiin pitkälle lounaaseen pyöräreittien polkuja ja seuraavaksi käännyttiin pohjoiseen ja lopuksi kisakeskuksen kautta puiston ulkopuolelle Venäjän rajan suunnalle metsäautoteitä pitkin. Me olimme vahvoja poluilla. Piti jarrutella menoa ettei heti innostuksissaan ajaisi jalkoja alta. On se vaan niin upeaa pätkää kauniilla maisemilla. Muutaman joukueen selkä tuli aika pian vastaan ja tajuttiin hetken päässä olevamme kärjessä. Tuli aika yllätyksenä. Ajelimme jonkun matkaa toisen jengin kanssa, mutta oli aina helpotus päästä tekemään omaa suoritusta. Jotenkin mukavampi mennä ja keskittyä kun ei ole mitään kilpailutilannetta päällä vaan voi keskittyä omaan tekemiseen. Tähän yritin panostaa koko kisan ajan.

Matka taittui. Pidimme pienen tauon huollossa ja jolloin tipuimme kakkosiksi ja itärajan puolen ainoalla polkupätkällä lähdimme vähän takki auki maastoon toisen joukkueen perässä (9. rasti). Emme tarkistaneet polkua kunnolla tai katsoteen suuntaa. Luotimme liikaa fiiliksellä menoon ja vedimme reilusti liikaa itään. Vähän turhaa hätäilyä. Kaivoimme lopulta kompassin repusta ja korjasimme tilanteen.

Kaiken sen pyöräilyn jälkeen päivän viimeinen guest oli sitten jotain ihan muuta. 3,5km suunnistus maastossa ilman polkuja. Tässä vaiheessa takana oli siis yli 100km ja kisa-aikaa yli seitsemän tuntia. Jo karttaa katsoessa mietti, että voi olla hankalaa, mutta maastossa tuli heti selväksi kyseessä olevan suunnistuksen eikä seikkailukisan sinnepäin rastit. Piti mennä nöyrästi kompassi kädessä eikä hätäillä. Maastokin oli peitteistä ja suht hidasta juosta. Osuus meni hyvin ja takaisin tielle päästyäni ihmettelinkin järjestäjille, että aika napakan suunnistuksen olivat loppuun laittaneet kun sillä hetkellä alkoi tulla hämäräkin. Eipä osuutta sitten paljon muut kiertäneetkään kun kisajärjestäjä aikaisti cutoffeja. Olisi kannattanut laittaa päivän alku puolelle.

Olimme lopulta takaisin leirissä jo kasilta ja ehdittiin viettää iltaa rauhassa. Oli myös kiva, ettei ehtinyt juuri kastua kun ilta oli kuitenkin vähän kosteampi. Syömselle ja nukkumiselle jäi ruhtinaallisesti aikaa. Aamulla olo olikin melkein kuin ei mitään olisi edellisenä päivänä tapahtunutkaan. No, kyllä se ajaminen tietysti muistutti alaselässä kun vähän yritti liikkua.

Toinen päivä alkoi suht samalla kaavalla. Ensin lyhyehkö jonossa jouksu ja sitten pyörää. Jotenkin pää oli jäässä pyörällä mentäessä ja tuli tehtyä pari pummia helpoissa paikoissa. Tässä alkoi jo miettimään pitäisikö ohjaamossa olla aina kompassi. Lopulta päädyttiin vähän jälkijunassa Julmalle Ölkylle. Täällä oli ensimmäiset kunnon juoksut ja ajattelin kun näistä selviäisi niin sitten homma olisi pulkassa. Juostiin toista laitaa pohjoiseen, suoritettiin kiva kaapeliliuku ja edettiin ihan Ölkyn pohjoispäähän. Sieltä tetsattiin maailman tylsimmälle metsäautotielle jota hölkättiin takaisin. Juoksu meni ihan ok ja takaisin tulon reitin valinnan ansiosta suht hyvässä ajassakin. Sitten taas vähän pyörää ja jälleen turattiin yhden rastin kanssa.

Melontaan olimme piirtänyt todellisen tunkkausalun ja vaikea nyt jälkikäteen perustella miksi. Kaikki muutkin tekivät harjun ylityksen, mutta vain paljon paremmasta kohtaa. Melonta oli meille muutenkin  jonkinmoinen helpotus ja läpsyttely olikin sen mukaista jälkeenpäin gepsijälkiä katsellessa ei voi kuin ihmetellä hidasta vauhtia. Olisi voinut yrittää. Joka tapauksessa lopun juoksuun päästiin ja se vedettiin läpi aika kohmeessa kuten varmaan tuossa vaiheessa kuuluukin. Otimme miehekkään maantiekierron pumpatun patjan kanssa ja kyllä siinä oli Hossan raitilla eläkeläisillä ihmeteltävää kun aikuiset miehet juoksu trikoissa uimapatjaa kantaen. No, loppuun asti jaksettiin ja vesistöylityksen jälkeen vähän suunnistuksellisemmassa maastossa oltiin taas ihan iskussa. Meille tuli kaksi vähän vaille yhdeksän tuntista päivää ja noin 185km matkaa. Suoritettiin koko rata.

Kisan jälkeen oli helpottunut. Oikeastaan helpotus tuli jo vikan juoksun puolivälissä kun pääsi kääntymään takaisin kisakeskukseen. Ensimmäinen päivä oli lähes hauskaa kun meille pyöräily on vahvaa. Toinen päivä epäilytti huomattavasti enemmän kun lajeihin ei ollut samalla tavalla pohjia, mutta silti meni läpi yllättävän kivasti. Tehtiin kaikkinensa ehjä suoritus ilman suurempia häsläyksiä ja perinteinen koko radan tavoite täyttyi liiankin selkeästi.

Parantamisen varaahan tuossa oli. Jos olisi tehnyt suorituksen vähän kisaisemmalla fiiliksellä, olisi pitänyt lietsoa menohalua toisenakin päivänä. Lisäksi täysin turhia ja tyhmiä pikku pummeja tuli jonkun verran. Toki näitä nyt mahtuu pitkiin suorituksiin, mutta kuitenkin. Ja kolmanneksi voisi olla paremmassa juoksukunnossa. Reitti oli yhtä selkeä kuin se vaikuttikin, mitä nyt varmaan seikkailukisoissa tuppaa olemaan. Itse jään kaipaamaan aina suunnistusta, mikä ei taida kuitenkaan kuulua lajiin. Monilla osuuksilla hyvästä fysiikasta olisi ollut paljon apua ja vauhdin olisi voinut pitää kovana.

Tässähän alkaa kasvamaan nälkä syödessä. Kisan jälkeen kuunnellessa pitkän sarjalaisia ja katsellessa heidän gepsijälkiä, niin oli kyllä hieno reitti ja olisi ollut mielenkiintoista yrittää haastaa itseä sillä. Ensi kesän tavoitteista ei voi sanoa nyt mitään, mutta kyllä se 24h kisa pitäisi vetää läpi jossain vaiheessa.

Hossa tarjosi todella upeaa luontoa ja polkua eikä kisajärjestelyistä ollut valittamista. Vielä kun pääsi käymään samalla vanhassa mummolassa niin nopea neljän yön reissu teki kyllä hyvää päänupille kaiken duunihässäkän keskellä. Tätä lisää.

GPS jäljet: www.tulospalvelu.fi/gps/2018likaL/

Kuvia ja muuta: lostinkainuu.endurancekainuu.fi/fi/galleria/