Tämän vuotinen Kalymnoksen reissumme oli viides perättäinen vuosi, kun matkustimme kiipeilemään tälle upealle Aegeanmeren saarelle. Kaikki aiemmat matkat ovat sijoittuneet syyskuulle, mutta tällä kertaa päätimme testata millainen on Kalymnoksen kevät. Ja hienohan se oli!
Millaista kevätkiipeily sitten oli ja miten se erosi syksystä? Ainakin tällä kertaa suurin ero syksyyn oli saaren vehreys. Mennyt talvi oli kuulemma ollut poikkeuksellisen sateinen, joten saari oli näiden sateiden ansiosta saanut hyvin poikkeuksellisen vihreän peitteen. Eihän Kalymnos nyt edelleenkään mikään viidakko ollut, mutta mukavan vihreä kuitenkin. Mukava oli myös teiden varsien ja vuorten rinteiden paikoin erittäin upea keväinen kukkaloisto.
Syyskuu on ollut parina viime vuotena jo melkeinpä ruuhkainen Kalymnoksella ja lokakuu kuulemma vielä ruuhkaisempi. Etukäteen kiinnostikin kovasti nähdä miten paljon kiipeilijöitä toukokuisilla kallioilla näkyy verrattuna syksyn sesonkiin. Saavuimme Kalymnokselle hieman ennen toukokuun puoliväliä ja olimme saarella noin kaksi viikkoa. Ensimmäisellä kiipeilyviikollamme kiipeilijäitä oli selkeästi enemmän kuin toisella viikolla, ehkä jopa hieman ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin vähemmän kuin syyskuussa. Oikeastaan ainoa todella ruuhkainen kallio tällä kertaa oli Arginonta Valley ensimmäisellä kiipeilyviikollamme ja siihenkin on varmasti selkeä syy se, että Arginonta Valley on hyvälaatuinen, helposti saavutettava ja suhteellisen uusi kallio, joka on varjossa iltapäivällä päinvastoin kuin suurin osa Kalymnoksen kallioista.
Itse asiassa tällä kertaa oli mielenkiintoista huomata, että Kalymnoksenkin kallioiden ja sektoreiden suosio näyttää hieman vaihtelevan. Aiemmin Arginonta tuntui olevan todella suosittu tällaisten keskitason kiipeilijöiden keskuudessa, mutta nyt painopiste tuntui siirtyneen Arginonta Valleyyn. Tietysti uudet kalliot saavuttavat suosiota vähitellen ja samalla varmasti vanhat vähän menettävät suosiotansa.
Jos Kalymnoksen kiipeilystä jonkun ongelman haluaa keksiä, niin se voisi olla se, että aurinko alkaa paistaa useimmille kallioille jo melko aikaisin aamupäivästä tai viimeistään alkuiltapäivästä. Kuitenkin erityisesti Arginonta Valley ja sen ylempänä oleva sektori Black Buddha ovat erinomainen lisä iltapäivällä varjossa oleviin kohteisiin. Toki muitakin on, mutta vähemmän kuin aamusta ja aamupäivästä varjossa olevia kohteita. Näin keväällä aurinko ei kuitenkaan ole aivan yhtä kuuma kuin syksyllä ja meille sattui myös muutama pilvinen päivä, joten kiipeily onnistui myös niillä aurinkoisilla kallioilla. Ehkä tuokin on yksi kevään plussa ainakin syyskuuhun verrattuna.
Keväällä aurinkoisemmallakin kalliolla voi kiivetä, ainakin hetken… Tässä Paloniosis Bay.
Etukäteen oli ajatus, että voisi kartoittaa sellaisia kallioita joilla ei ole aiemmin tullut käytyä. Aivan niin laajasti tämä tavoite ei toteutunut kuin oli etukäteen ajatus, mutta jossain määrin kuitenkin. Meille uudet kalliot tai sektorit joilla kävimme olivat Arhi, Black Buddha, Paloniosis Bay ja Miltiadis Telendosilla, muuten vanhat tutut kohteet houkuttivat tälläkin kertaa. Useimmat Kalymnoksen kiipeilykalliot ovat jo itsessään niin suuria ja laajoja erityisesti kotimaisiin kohteisiin verrattuna, että niiltä löytyy ainakin itselle uusia reittejä vuodesta toiseen. Tällä kertaa ehkä suurimman vaikutuksen tekivät Arhin 40 metriset reitit joita ei aiemmin ollut tullut kiivettyä. Myös Paloniosos Bayllä on komeita pitkiä reittejä upeissa maisemissa.
Ja tähän väliin sopiikin sitten ehkä pieni muistutus turvallisuudesta. Kalymnoksen reitit ovat monessa kohtaa todellakin pitkiä. Oikeastaan alle 80 metrisellä köydellä ei saarelle edes kannata lähteä. Varsin monella kalliolla löytyy liki 40 metrisiä tai jopa pidempiä reittejä, joten käyden vapaaseen päähän on hyvä muistaa laittaa se solmu ihan varmuuden vuoksi. Tästä oli saatu valitettavan dramaattinen muistutus Kalymnoksella pääsiäisen aikaan jolloin nuori tyttö oli pudonnut kymmenen metriä kivikkoon, kun hänen isänsä oli unohtanut solmun köyden päästä ja reitin pituus oli yllättänyt. Kyseinen reitti on 35 metriä silloin, kun se varmistetaan 12 metrin korkeudella olevalta hyllyltä, mutta maasta asti se on siis 47 metriä. Tämä oli ilmeisesti jostain syystä jäänyt huomaamatta näiltä kiipeilijöiltä. Tippunut tyttö selvisi onneksi hengissä, mutta sai vakavia päävammoja ja hänen toipumisensa vie varmasti pitkän ajan. Tarkkuutta ja varovaisuutta siis kaikille kallioille!
No jos sitten vielä palataan Kalymnoksen kevään ja syksyn eroihin niin yksi selkeä ero on meriveden lämpötila. Erityisesti heti saavuttuamme vesi oli vielä ainakin minulle liian kylmää uimiseen. No kesää kohti kelit kuitenkin lämpenivät koko ajan ja lopulta vesi oli ihan mukavan lämmintä erityisesti saaren toisella puolella Rinassa, joka sijaitsee kapean ja syvän vuonon perällä jossa vesi lämpenee varmasti nopeammin kuin niillä rannoilla, jotka ovat avoimemmin kohti merta.
Rinan viehättävässä kylässä kävimme tällä kertaa myös melomassa. Vuonon varrelta löytyy pieni Deep Water Solo (DWS) luola, mutta minä en ole mikään veteen hyppijä, joten se jätettiin väliin. Vuonon jälkeen rannikolta löytyy kuitenkin oikein mukava pieni ranta, jossa kävimme rantautumassa ja hieman pidemmällä on toinenkin mukava poukama. Paluumatkalla harrastin kuitenkin sen verran DWS:a, että vetäisin vuonon seinällä kulkevan noin 250 metriä pitkän poikkarin, joka on pääosin helppoa, mutta muutamassa kohdassa hieman vaikeampi, topon mukaan vaikeimmillaan 6a+ ja se varmasti pitikin aikalailla paikkansa. Melominen ja DWS ovat oikein mukavaa ohjelmaa Kalymnoksen reissulle ”vakavan” kiipeilyn oheen.
Melomisen lisäksi poljimme jälleen saaren ympäri polkupyörillä (noin 40 km, nousua vajaa 800 m) ja kävimme vetäisemässä kylän yläpuolella olevan lyhyen, mutta maisemiltaan komean Via Ferratan. Ratsastus on valitettavasti edelleen poissa Kalymnoksen harrastusvalikoimasta, mutta ehkäpä sekin vielä palaa jossain kohtaa. Näiden harrastusten lisäksi Kalymnoksella voi harrastaa esimerkiksi sukellusta tai vaikkapa joogata.
Kevään mahdolliseksi plussaksi voisi ehkä ajatella sen, että palvelu olisi turistikauden alkaessa jotenkin innostuneempaa tai ystävällisempää kuin loppukaudesta, mutta sellaista ei kyllä millään muotoa tullut havaittua. Kalymnoksella olemme saaneet aina erittäin ystävällistä palvelua melkeinpä joka paikassa. Ystävällisyys ei myöskään ole mitään ”rhodosmaista” yliampuvaa ”turistiystävällisyyttä” vaan aitoa ja miellyttävää. Ja jälleen kerran on sanottava se fakta, että Kalymnoksella on säilynyt myös autenttinen ja korkeatasoinen laatu esimerkiksi ruuan suhteen. Kalymnoksen jälkeen ei kannata mennä ravintolaan Kosilla tai Rhodoksella, pettyminen on varmaa. Kalymnoksella ruoka on hyvää, se on edullista ja sitä saa aivan varmasti tarpeeksi!
Yhteenvetona voi siis anoa, että myös toukokuu on erinomainen ajankohta matkustaa Kalymnokselle kiipeilemään! Reissumme oli erittäin onnistunut sekä kelien että kiipeilyjen suhteen. Uusia kallioita tuli testattua ja vanhoilta löydettyä uusia hienoja reittejä. Se on jo varmaa, että myös ensi vuonna matkustamme Kalymnokselle ja todennäköisesti kokeilemme hieman myöhäisempää ajankohtaa joskus loka-marraskuun vaihteessa…
Kiipeilysohlot 